Luukku 9: Tallin tulevaisuus

Välillä tulee hetkiä jolloin pohdin, miten helppoa olisi jos minulla olisi vain yksi hevonen täysihoitopaikalla vieraassa tallissa. Toisaalta, oma talli, oma lupa. Saan tehdä tai olla tekemättä asioita juuri niin kuin itse haluan. En ole sidottu kenenkään aikatauluihin. Vapaus tallin pidossa on mahtavaa. Kääntöpuolena onkin sitten se, että se on mahdottoman yksinäistä hommaa. Toisaalta olen sen verran erakkoluonne, että nautin siitä yksinäisyydestä välillä. Kun koko päivän töissä puhuu ihmisten kanssa on hienoa kun illalla ei tarvitse välttämättä sanoa sanaakaan kenellekään.

Tallia on tosiaan tässä vuosien varrella kunnosteltu. Kenttä on odottanut jo kolme vuotta kangasta, soraa ja hiekkaa. Salaojat kaivettiin jo ensimmäisenä kesänä. Sitten loppui rahat. En ole halunnut ottaa enää yhtään uutta lainaa, millä olisin saanut kentän tehtyä kerralla. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että kenttä on pakko tehdä loppuun ensi keväänä erinäisistä syistä johtuen. Maksoi mitä maksoi.

Asioita, mitä tallille vielä tarvitaan:
- juokseva vesi
- kenttä
- sulana pysyvä vesiastia/automaatti

 Jos ensi keväänä saisi tuon kentän tehtyä ja sitten toivottavasti jollain aikavälillä pääsisi luopumaan kantovedestä. Kun yksin maksaa, on kunnostus hidasta.

Väliaikainen kenttä on palvellut jo nelisen vuotta. Viime kesänä toimikin hyvin kun oli niin kuivaa.


Kommentit

Suositut tekstit