Luukku 4: Kaksivuotinen taival Blendan kanssa

Blendan kanssa ehdin viettää lähes kaksi vuotta. Blenda tuli minulle ylläpitoon siitoskäyttöön ja kevyeen humputteluun. Tarkoituksena oli nimenomaan astuttaa Blenda ja saada siitä itselle varsa. Kevyt ratsastuskäyttö eikä ehkä ollutkaan niin kevyttä, mutta se johtui ihan Blendasta. Se ei meinaa yhtään tykännyt mistään rauhallisista kävelylenkistä, vaan kävi kuumana niin kauan, että päästiin kunnolla laukkaamaan. Blenda rakasti pitkiä metsäteitä, joissa sai nelistää niin lujaa kuin jaloista lähti.




Blenda oli ihana ratsastaa, kun se oli niin reipas ja Blendan myötä vanhat pelkoni siitä, kun hevonen on lähtenyt viemään katosivat. Oli totta, että jarrut olivat aika ajoin hukassa, eikä Blenda meinannut pysyä hanskassa, mutta tosipaikan tullen sen sai kyllä joka kerta kiinni. Blenda kanssa pääsi nauttimaan vauhdikkaista maastoreissuista ja sai tuntea totisen vapauden tunteen kun viipotettiin pitkin metsäteitä tuulen ujeltaessa korvissa. Blenda oli myös ihana siitä, että se ei koskaan pukittanut. Harrasti toki jotain ihmeellisiä sivuloikkia ja muuta hypähtelyä, mutta kerrankin hevonen jonka kanssa ei tarvinnut olla varuillaan siitä, koska perä lentää.




Ihanaa ratsastettavuutta tasapainottikin sitten Blendan käytös hoitotilanteissa. Blendahan oli hirmu kiltti, mutta mahdottoman malttamaton. Oikein kunnon ADHD ja jatkuvasti piti olla jotain tekemistä, näperrettävää, hiplattavaa tai muuta. Blenda ei millään malttanut pysyä paikallaan hoitatilanteissa, vaan pyöri kuin pieru pöksyissä. Onneksi tiineyden myötä Blenda rauhoittui ja pysyi jo paikallaan harjan leikkuussakin. (On muuten karmeeta yrittää leikata vuoniksen harjaa tasaiseksi jos se pyörii ja heiluttaa päätään..)






Vaikka Blendaa käsitellessä menikin usein hermot, kun se vaan oli niin mahdoton tapaus niin kyllä minulla on ikävä Blendaa. Se oli aivan toista maata kuin muut. Se oli innokas ja energinen, oikein touhukas ja innoissaan kaikista ratsuhommista. Onneks tulen tapaamaan Blendan vielä ainakin vuonohevosten rotunäyttelyissä ja ehkä ajelen joskus myös moikkaamaan Blendaa.


Kommentit

Suositut tekstit