torstai 26. marraskuuta 2015

Liikutusta ja Vepsää katsomassa

Aloittelen nyt vaikka viime lauantaista. Tuolloin taluttelin Simoa metsässä mäkiä ylös alas ja ohjasajoin Iitua pitkästä aikaa. Olen ohjasajanut Iitua viimeksi keväällä ja sen kyllä huomasi. Iitu kääntyili ja vääntyili, eikä millään tuntunut ymmärtävän että minä seuraan Iitua. Iitu yritti kääntyä seuraamaan minua. Muutama onnistunut ja keskittynyt pätkä tuli. Iitu oli myös aika hermostunut ympäristön äänistä kun ei ollut johtajaa läsnä (vierellä/selässä). Tiellä meni auto ohi ja Iitu siitäkin ponkaisi eteenpäin. Olisi huomattavasti helpompaa palautella ohjasajoa mieleen jos olisi joku kaveri taluttamassa.


Simon mielestä on hauskinta työtää turpa hankeen


Sunnuntaina ratsastin pikaisesti molemmat. Simon kanssa käveltiin hangessa pellolla edes takas. Hain lähinnä rentoutta, eli Simon ei tarvitse jännittää kun olen sen selässä ja Simo joutuu olemaan "yksin". Otin myös rauhallista ravipätkää ja Simo totteli ihan nätisti. Lopettelin parinkymmenen minuutin jälkeen kun Simolla oli hyvä mieli. Simon jälkeen oli Iitu vuoro ja jopas oli erilaista. Iitulla on todella reipas ja aktiivinen käynti. Iitu kävelee hirmuista vauhtia ja pienimmätkin ratsastajan asennon vaihdot vaikuttavat Iituun. Yhdessä kohtaa korjasin asentoa ja Iitu ilmeisesti ymmärsi sen eteenpäin pyytäväksi avuksi, jolloin hieman syöksähti. Annoin mennä muutaman askeleen ja otin kiinni. Iitu oli todella energinen ja aina kääntyessämme pihaa kohti lihakset jännittyi ikäänkuin Iitu olisi valmistautunut syöksymään laukkaan. Iitu pysyy kuitenkin hienosti käsissä. Otin hieman ympyrällä ravia ja siinä jouduin hetken pyytämään, että hidastaa käyntiin kun neiti oli niin innokas. Ratsastin noin 20 min lähinnä käyntiä ja lopussa annoin aivan löysät ohjat ja testasin miten toimii istunnalla. Halusin, että Iitu kääntyy erään ladon ohi tielle päin ja käänsin hieman omaa lantiotani siihen suuntaan mihin piti mennä ja kappas, Iitu meni. Toisessa suunnassa olisi ollut talli ja meni mukisematta silti sinne minne näytin. Jätin molempien harjoitukset lyhyeksi ja lopeteltiin hyvillä mielin. (vaikka Iitu pukittikin loppukäynneissä kun pepun päälle putosi kuusesta lunta)




Maanantaina piti päästä tukkitielle lenkille purkamaan energiaa, mutta eihän siitä taaskaan mitään tullut. Autonrenkaista oli jäätynyt tiehen urat, eikä voinut mennä kuin ihan reunassa. Päätettiin kääntyä takaisin ja taluttaa kotiin. Mentiin sitten hankeen pellolle. Itse menin Iitulla ja olipa hauskaa. Iitulla riitti virtaa ja tuntui todella hyvältä laukata hangessa peltoa ylöspäin. Laukka oli isoja pomppuja ja kyllä siellä pari ilopukkiakin tuli, mutta muuten oli hallittua. Vaikka vauhti kiihtyi niin Iitu antoi nätisti kiinni. Simo taas oli kuulemma aivan kamala, pukitti jos pyysi eteenpäin ja ihan siis kunnon pukkeja, ei mitään ilopukkeja. Pukitti jopa ravista niin että putoaminen oli lähellä. En ymmärrä mikä sillä oli, sunnuntaina kun menin itse, meni niin nätisti. Täytyy tilata vielä hieroja katsomaan jumit läpi. Ristiselän alueella on aivan varmasti kipeä kohta.

Kaverit valmiina pimeään

Pikku-Iitu riimu löysällä, kuinka voi näyttää noin reppanalta


Senna kävi ratsastelemassa Simolla keskiviikkona. Meni pellolla käyntiä, koska pohja oli todella liukas ja Simo jännittynyt. Pari kertaa kuulemma lähti sinkoilemaan käynnistä, mutta sitten lopetti.

Ja sitten varsinaiseen aiheeseen eli osallistuin eilen Kari Vepsän kurssille Niihamaan. Vepsällä oli siellä pyöröaitauksessa tuntematon hevonen ja päästiin seuraamaan aitiopaikalta, miten hevoseen tutustuttiin ja tehtiin johtajuusasiat selväksi. Vepsä käytti hauskoja vertauskuvia alamaisista ja selitti asiat mielestäni ymmärrettävällä tavalla. Herkän puoliverisen sijaan olisin toivonut paksunahkaista kylmäveristä. koska samat temput ei ole tehonneet ihan yhtä hyvin. Tosin voi olla että olen tehnyt ne väärin. Hevonen juoksenteli pyörössä ja Vepsä pyysi vaihtamaan suuntaa. Jos hevonen näytti molemmat silmät, eli kääntyi etukautta ympäri, sai vaihtaa suuntaa, mutta jos näytti peräpäätä, komensi Vepsä hevosen takaisin alkuperäiseen suuntaan. Pikkuhiljaa hevonen oppi mitä mikäkin tarkoittaa ja alkoi totella yhä pienempiä merkkejä. Oli todella hienoa ja opettavaista päästä seuraamaan läheltä!

Maastakäsittelyn jälkeen Vepsä aloitti lastaamisen ja siinäkin tuli arvokkaita vinkkejä. Tuo hevonen oli oikeasti lastauskammoinen, hyppi pystyyn ja yritti juosta tuhatta ja sataa trailerin ohi. Vepsä kertoi, että traileria ei saa koskaan avata valmiiksi. Monilla on se huono tapa, että silta lasketaan ja puomit avataan valmiiksi, jolloin tuo pimeä luola ikäänkuin väijyy hevosta. Hevosen kanssa ei saa myöskään jäädä hengailemaan trailerin taakse, vaan jos trailerin lähellä tulee odotella, tulee odotella trailerin sivulla. Eli hevonen narun päässä Vepsä laski lastaussillan alas, tömisteli sillalla ja rämäytti puomit alas, koska sillan laskun ym. muiden asioiden kanssa ei saa varoa tai hyssytellä sillä se näkyy kehon kielessä. Vepsä lähetti hevosta vasemmalla kädellä traileriin ja aina kun hevonen otti ratkaisevan askeleen, antoi trailerin sisällä oleva omistaja porkkanan palan. Myös palkinnon kanssa tulee olla tarkkana, että se on tosiaan pieni porkkanan pala eikä sangollista kauraa. Heinää hevonen saa vasta trailerin perällä.

Vepsä sai tuon koppikammoisen hevosen lopulta hienosti lastattua ja niin, että hevonen käveli itse traileriin ja myös hevosen omistaja sai hevosen lastattua traileriin. Olipa hienoa seurata ihan vierestä tapahtumaa. Jos Vepsä luennoi joskus lähistöllä niin suosittelen ehdottomasti menemään paikan päälle katsomaan ja osallistumaan. Olen aivan myyty!

Eilen oli pakko vielä kokeilla naruriimun kanssa Simolla muutamaa temppua pihassa. Irti en päästänyt kun oltiin vain pihatiellä, mutta väistätin ja heiluttelin narua ja peruuteltiin. Juostiin pihatietä naru löysällä edes takas ja kun itse juoksin lujaa, laukkasi Simo rauhallista laukkaa vierellä. Ei tuntunut olevan ongelmaa, eli ongelma taitaa olla nyt ratsastaja. Se täytyy viskata pois selästä. (viittaa taas mahdolliseen lihasjumiin) Simon kanssa on hurjan hauskaa touhuta maasta käsin ja tuntuu kaveri itsekin nauttivan siitä :)




lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumen riemua & epäonnistuneita joulukorttikuvia

Tätä on odotettu! Nimittäin lunta! Eilen illalla kun alkoi pyryttää kunnolla laitoin kameran lataukseen aamua varten. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. On yritettävä napata muutama joulukorttikuva kiireesti ennen kuin lumi sulaa pois. Aamulla yhdeksän aikoihin painelin laitumelle kuvailemaan. Avasin portin ja Iitu ryntäsikin hurjaa kyytiä laitumelle. Simokin tuli perästä kun huutelin sitä.

Olin suunnitellut nappaavani kuvat joko lumista metsää vasten tai valkeana siintävää laidunta vasten. Halusin hienot poseerauskuvat joulukorttiin, mutta nämä kaverukset olikin eri mieltä. Voi sitä riemun määrää kun pääsi telmimään lumeen.

Tässä hieman tämän päivän ei niin onnistunutta kuvasatoa;

Iitu meinas, että ei kuvata


Tämän "edustavampi" tuo kaksikko tuskin voi olla..
tai sitten voi..


Äkkiä!

Lentävä voipallo
Ensin Simo näyttää, miten perä lentää..

..sitten Iitu esittelee taitojaan

"Iitu sä oot väärinpäin, kamera on tuolla!"

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Nivelrikko

Kerrankin blogin kirjaamisesta on jotain hyötyä kun sain kullan arvoisia vinkkejä tuohon Simon kompurointiin liittyen. Nyt kun aloin miettimään pidemmälle, niin Simohan on aina minulla ollessaan jossain määrin kompuroinut ja olen olettanut sen johtuvan kengityksestä /bootseista, väsymyksestä ja milloin mistäkin. Simo on myös aina viskonut ratsastaessaan päätään ja olen olettanut, että se on Simon tapa ilmaista mielipiteensä kun ei tykkää jostain tai on ärtynyt. Tuohon kun on liittynyt myös hännän viuhtominen. Noiden merkkien jälkeen on alkanut tulla pukkia. Simo on ollut todella kankea oikeaan kierrokseen.

Tänään soitin eläinlääkärille ja asia kirkastui kun laskin kaikki merkit yhteen; Nivelrikko, Simo on aina ollut rautakengässä ennen kuin tänä kesänä poistettiin kengät lopullisesti. Simo on ollut ylipainoinen viime kesään asti, mikä on rasittanut niveliä. Simo on myös todella etupainoinen, mikä on rasittanut myös etusia. Eläinlääkäri määräsi Metacam kuurin ja vain kevyttä liikutusta.

Käyn hakemassa kuurin ja liikutus toteutetaan nyt Simon ehdoilla. Rauhallisia, usein toistuvia käyntilenkkejä pehmeällä pohjalla. Liikuttaa pitää, mutta ei saa rasittaa. Kipulääkityksellä ja MSM:llä aloitetaan ja seurataan tilannetta. Seuraavana on vuorossa etujalkojen piikitys, mikäli tarvetta on.

Voi itku, mutta onneksi selvisi ja toivottavasti auttaa.

Jos joku on kiinnostunut lukemaan niveltulehduksesta ja nivelrikosta, niin täältä löytyy tietoa;

Enää ei Simolla hypätä :(

tiistai 17. marraskuuta 2015

Maanantaimasis ja toivoton tiistai

Ankean sadekelin kunniaksi ei ole juuri muutakaan tekemistä kuin kirjoittaa, siispä kirjoittelen masentavasta maanantaista. Jos en olisi tiennyt eilen, että on maanantai, olisin veikannut perjantai 13. päivää. Mikään ei onnistunut. Aamusta asti harmitti, kiukutti, väsytti, turhautti, ärsytti ja suututti. Työpäivä oli kiireinen ja pinna oli kireällä. Ajattelin, että onneksi iltapäivällä pääsee kunnon maastoon kun hevoset ovat levänneet niin pitkään, että vauhtia löytyy ja on viimeistään nyt pakko päästä purkamaan energiat.

Maiju tuli ratsastamaan Simolla ja itse menin pitkästä aikaa Iitulla. Oltiin menossa soratielle, joten piti laittaa bootsit jalkaan. Kavioita joutui taas jynssäämään sienellä ja harjalla, ennen kuin sai bootsit jalkaan, Pahaksi onneksi juuri kun varustimme hevosia alkoi Hornetti lentää tallin yllä. Siitäkös riemu repesi. Kello oli kolme ja hornetti veteli oikein kunnon vapaapudosta ja mitä lie silmukoita ja meteli oli korvia huumaava. Iitu hermostui kunnolla eikä kuntoon laitosta tullut hetkeen mitään. 5-10 minuuttia se Hornetti siinä päällä pyöri kunnes poistui. Hevoset oli muutenkin aivan karmeita hoitaa. Hyöri ja pyöri ja tuuppi ja olivat täpinöissään.

Puoli neljältä päästiin vihdoin lähtemään ja hyvä, ettei Iitu juossut pihasta pois. Niin paljon virtaa löytyi. Onpa hyvä, että oltiin menossa sinne soratielle, jossa ei kulje autoja ja voi rauhassa päästellä pitkät pätkät neliä. Käännyttiin soratietä kohti ja juuri ennen liittymistä huomattiin, että ei hitto. Tukkirekka! Se samperin tukkirekka on juuri siellä minne piti mennä. No mitäs nyt tehdään? Hevoset käy kierroksilla, on pakko päästä purkamaan energiaa. Pellolle tai liukkaille metsäteille ei ole mitään asiaa. Mentiin sitten tässä meidän tilan ohi menevällä hiekka-autotiellä. Tien pohja on kyllä nyt mukava pehmeä, mutta siinä kun ei voi nelistää autojen takia.

Iitu oli todella tahmea kun kuljettiin kotipihan ohi ja jokaikisen askeleen sai pyytää kun neiti yritti kääntyä takaisin. Näytti meikäläisen raipan viuhtominen varmaan aika rajulta ohikuljoille.. edes raipalla napautus ei saanut mitään reaktiota aikaan. Ja tuo tahmeus johtui ihan vaan siitä, että Iitua ei huvittanut kulkea kodista poispäin. Otettiin siellä sitten ravipätkää ja rauhallista laukkaa. Nojasin laukassa reilusti taakse ja annoin kunnolla ohjaa, koska sitä eteenpäinpyrkimystä ei löytynyt. Kaiken kukkuraksi autoja tuli jatkuvalla syötöllä edestä ja takaa ja pisteenä Ii:n päälle vielä traktori. Kokoajan joutui pysähtelemään ja aina kun päästiin taas vauhtiin tuli uusi auto edestä tai takaa. Siinä alkoi jo epätoivo syödä naista ja turhauduin kun Iitukin teki vielä kaikesta mahdollisimman vaikeaa. Kääntyili ja vääntyili ja jumitti..

 Käytiin kääntymässä tuossa vähän matkan päässä olevan ratsutilan risteyksessä ja otettiin sieltä sitten laukkaa kotia kohti. Siinähän Iitu heräsi ja lähti painelemaan hurjaa kyytiä kiskoen päätä alas ja heitellen pukkeja. Itse kiskoin päätä ylös, ajoin eteenpäin, jonka jälkeen Iitu antoi nätisti kiinni. Simolla ei ollut ihan niin helppoa. Simo painoi kamalasti ohjille ja Maiju ei päästänyt Simoa vauhtiin, koska kaveri olisi lähtenyt neliin kuin tykinkuula konsanaan. Koska Simo ei päässyt etenemään, protestoi se pukittamalla ja nuo ei olleet mitään pieniä ilopukkeja. Perä lensi ihan kunnolla tarkoituksenaan karistaa painolasti ja päästä painelemään täysillä kotiin. Maiju sai kuitenkin Simon sitten minun ja Iitun lähellä kiinni. Otettiin vielä uusi ravipätkän asutuksen jälkeen ja Iitu nosti rauhallisen, mutta innokkaan laukan. Iitu olisi painellut vaikka kotiin saakka, mutta aloin ottamaan kiinni ja juuri kun oltiin laskemassa käyntiin kuului takaa kiljaisu ja Iitu loikkasi eteenpäin. Käännyin katsomaan ja näin Maijun ja Simon pysähtyneenä. Simo oli heittänyt niin valtavaa pukkia, että Maiju oli lentänyt kaulalle istumaan, jolloin Simo oli onneksi pysähtynyt ja piti päänsä ylhäällä, koska muuten olisi tippunut kyydistä. Otsalamppukin oli lentänyt tuossa rytinässä jorpakkoon. Ravailtiin sitten Simo edellä kotio asti, josko osaisi käyttäytyä. Edellä ja ravissa Simo meni ihan ok, vaikka jatkuvasti sai pidättää.

Nämä on näitä syksyn varjopuolia, että kun et pysty säännölllisesti liikuttamaan, on meno aika hazardia.

Tänään ajattelin irtoliikuttaa Simoa pellolla. Pelto on niin mutainen, että irtojuoksutukseksi ei voi kutsua, vaan annoin Simon määrätä tahdin. Simolla on tunnetusti viisi askellajia; käynti, ravi, laukka, neli ja pukki. Viimeisimpänä mainittua pitikin tämä päivä sisällään pääosin. En yhtään ihmettele, että on kaamea ratsastaa kun harrastaa samaa myös irtona. Simon kanssa oli kyllä tosi hauskaa tänään. Simo on niin kiltti, että se tulee luokse kun kutsun sitä ja seurailee minua kiltisti. Simo tulee myös halimaan ja nauttii huomiosta. Pääasia, että Simon kanssa puuhastelee jotain niin sillä tuntuu olevan kivaa.



Yhden huolestuttavan asian huomasin. Simo kompuroi ja paljon. Ihan tasasella maalla Simo kompuroi etusellaan, ei ikäänkuin nosta jalkojaan tarpeeksi. Kompuroi ihan käynnissä. Mikähän sillä on? Johtuuko siitä, että kaviot vuoltiin toissapäivänä? En muutakaan keksi. Simo ei ole arkonut vuoltuja kavioita lainkaan, kompuroi vain.


Kuvasta huomaa Simon sateessa lässähtäneen harjan. Harja on oikeasti lyhyt ja silti kaatuu, on pakko leikellä se siiliksi kohta.


Tämä kuva Simosta kyllä sulattaa sydämmeni <3

Kaverukset heinälaatikolla



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kengättömyydestä

Tänään kävi kengittäjä vuolemassa.Simon kaviot ovat parantuneet hurjasti viime kerrasta. Eron huomasi selvästi. Paljon vaivaa ja huolehtimista ne ovatkin vaatineet kenkien poiston jälkeen. Sanoinkin kengittäjälle, että en aio laittaa Simolle enää ollenkaan kenkiä. Vaikka bootsien kanssa on joskus rasittavaa puljata, niin mieluummin terveet kaviot kuin riski, että kaviot murenisivat taas kenkien irrotessa esimerkiksi mudassa.

Iitun kaviot olivat hyvässä kunnossa niin kuin aina ja mukavaa, että myös säde oli hyvässä kunnossa molemmilla. Vuosi sitten Iitun säteessä oli hieman mustaa, mutta mutakeleistä huolimatta molempen kaviot voivat hyvin. 

Nappasin kuvat ennen vuolua, mutta kaikessa kiireessä vuolun jälkeen unohdin napata kuvat..

Simon koon 5 mono

Takakavio kokoa 4, vähän tiukkaa kyllä tekee saada nelosen tossut jalkaan. Säde on todella leveä

Kehno kuva Iitun pikkukaviosta, mutta säde paljon pienempi kuin Simolla.


Kengittäjä kertoi, että kurakeleista johtuen on taas alkanut tippua kenkiä. Onneksi minulla ei tuota vaivaa enää ole, eikä talvella kerry tilsoja kavion pohjiin. Kengättä mennään pehmeällä ja lumessa, jäälle minulla onkin 10mm iskumutterihokit bootsien pohjiin. Kyllä pitäisi pysyä pystyssa pohjalla kuin pohjalla.

Miten ne kaviot pysyvät kunnossa? Pääosin hyvällä ruokavaliolla. Yleensä riittää hyvä heinä ja kivennäinen, mutta sattuneesta syystä olen joutunut perehtymään ruokintaan hieman tarkemmin. Simon kaviothan mureni kesällä ja olivat ihan pelkät sudit, joten kaikkea mahdollista piti kokeilla. Tällä hetkellä annan Simolle soijarouhetta, auringonkukansiemeniä ja biotiinia, joiden pitäisi kavioiden lisäksi parantaa myös jouhien ja karvan kasvua. Aloitin soijan syöttämisen elokuulla, biotiinia ovat saaneet jatkuvasti. En väitä, että oikea ruokavalio olisi parantanut kaviot parissa kuukaudessa. Kaviot kasvaa noin sentin verran ja kestää vuosi, ennen kuin ruokinnan tulokset näkyvät. Naulanreiät ovat kasvaneet jo ulos Simon kavioista, mikä vahvistaa kavioita entisestään. Keväälle minulla on vielä yksi hässä hihassa, nimittäin hyllystä löytyy Equi2000 Life! jos nämä halvat konstit ei tehoa.

Kaviot on myös tärkeätä pitää sopivalla tavalla kosteina. Jos on esimerkiksi kovin kuiva kevät tai kesä, alkavat kaviot helposti halkeilla, ellei niitä kastele ja rasvaa. Riittää ihan kun pyyhkiin kostealla sienellä ja laittaa päälle kaviorasvaa tai öljyä. 

Kyselin kengittäjältä samalla vuolusta. Kengättömiä kavioita kun ei vuolla samalla tavalla kuin kengällisiä. Kengittäjä vuoli sädettä niin kyselin, että saako sitä vuolla kengättömällä kun olen jonkin verran perehtynyt aiheeseen ja se tulisi jättää vuolematta, koska osuu maahan. Kengittäjä onneksi oli tietoinen asiasta ja sanoi, että hän poistaa vain taskut ja sellaiset epämääräiset osat säteestä, koska ei uskalla kovin paljoa ottaa ettei ala arkoa. Seuraavan kerran kengittäjä tuleekin vasta helmikuulla. Näin talvella kun kavion kasvu on hitaampaa, riittää vuoluväliksi 12-13 viikkoa. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itse voin seisoskella tumput suorina sen aikaa vaan minun tulee raspailla kavioita, mikäli huomaan niissä koloja ja säteestä voi tarvittaessa poistaa irtonaiset osat, sellaiset palkeen kielet, jotka vaikeuttavat puhdistusta. Kengättömyys ei ole yhtä kuin tekemättömyys, vaan vaatii myös työtä omistajalta.

Simon kaviot ovat alkaneet jo muotoutua littanasta kuppimaiseksi, mikä on hyvä asia. Jos joskus on mahdollisuus vertailla kengällisen kaviota ja kengättömän kaviota, kannattaa kurkata. Kengällisellä kavion pohja on yleensä suora kun kenkä muodostaa ne reunat eli "kupin" kavioihin ja kengättömällä kavio on enemmän kuppimainen.

En halua tällä kirjoituksellani mitenkään vouhottaa, että kaikkien hevosten tulisi olla kengättä. Joillekin kengättömyys ei vaan yksinkertaisesti sovi ja  hyvä onkin, että kengitetään.  Oikeanlaisella kengityksellä saadaan hyvin korjattua esimerkiksi virheellisiä jalka-asentoja ja ai, että kengät helpottavat ihmisten elämää kun ei tarvitse kiskoa bootseja jalkaan, jalasta pois ja jynssätä puhtaaksi jatkuvasti.

Viikko sitten askarreltiin hevosille heinälaatikko, jotta eivät tamppaa kaikkea heinää jalkoihinsa, jolloin hävikki on suurta. Tuohon piti laittaa verkko päälle, mutta minulta löytyvä verkko on liian pieni. Täytyy käydä ostamassa kuormaverkko tuohon päälle niin hidastaa vähän ahmattien syömistä.

Tumpelompikin osaa tehdä tämän kuormalava pohjalla, joten ei kannata ostaa 200 euron heinälaatikkoa, vaan tee se itse.
Simo hyökkäsi illan pimeydessä heti apajille (kello oli viisi ja oli aivan säkkipimeää)

torstai 12. marraskuuta 2015

Tahaton lomaviikko

Tällä viikolla on ollut niin kurja keli, että ei ole juuri päässyt ratsastelemaan kunnolla. Pellolle ei ole mitään asiaa, se on aivan kuravelliä. Ainoa vaihtoehto on maasto ja sinne on arki-iltaisin kiire, koska neljän jälkeen alkaa jo hämärtää. Lenkit ovat jääneet siis todella lyhyiksi ja kevyiksi.

Maanantaina ja tiistaina oli lepopäivät. Keskiviikkona mentiin Simon kanssa parin kilometrin pikalenkki käyntiä ja vähän ravia. Eilen kävin Simolla kiertämässä pellot ja se oli kamalaa. Simo on kengättä ja silti kaviot liukuivat mutaista peltoa pitkin ja piti kävellä todella varovasti ja hitaasti. Lopulta päädyin taluttamaan Simon pois pellolta ja taluttelin sitä edes takas pihatiellä. 

Alkaa olla sama tilanne kuin viime syksynä kun hevosilla oli lähes kuukauden loma johtuen yksinkertaisesti siitä syystä, että ratsastus onnistui vain viikonloppuisin. Uhmasin syysmyrskyä ja pimeyttä muutaman kerran Simon kanssa otsalamppu päässä, mutta ne lenkit kävivät niin vaaralliseksi, että tänän vuonna en riskeeraa.

Jos jotain hyvää haetaan, niin Simolta on alkanut tuo kengättömyys sujua. Kavioihin on alkanut kehittyä jo nyt kuperampaa muotoa. Kengittäjä tulee nyt viikonloppuna vuolemaan, joten täytyy kysyä myös hänen mielipidettään. Myös Simon liikkeissä huomaa heti eron ilman kenkää ja bootseissa. Bootseilla Simo laahaa jalkojaan, ei askella tarpeeksi. Ilman bootseja Simon askel on kevyt ja pehmeä (kokeiltiin pehmeällä tiellä keskiviikkona ilman bootseja. Huom! Tiellä ei saa olla yhtään soraa tai kiviä, koska ne sattuu)

Saisi nämä kurakelit jo loppua ja maa jäätyä. Lunta odottelen kovasti, koska sitä tarvitaan kunnon kohottamiseen ja lihasten rakentamiseen. Ensi kesänä pitää Simo saada Hippoksen kehään ja sen pitää olla vielä paremmassa tikissä kuin nyt kesällä. Talvelle toivon mukaan on tiedossa paljon raskasta hankitreeniä. Myös Iitu tarvitsee lisää lihasta ryntäisiin ja selkään. Jos ajo alkaisi sujua, saisi kärryjen vetämisellä juuri oikeita lihaksia treenattua.

Hiihtoratsastus oli parasta treeniä viime talvena
Simo tosin paineli pukkilaukkaa pitkin peltoa, mikä lisäsi oman jännityksensä touhuun

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Karmea maasto

Synttäreideni kunniaksi käytiin eilen maastossa. Tarkoitus oli mennä mukavan vauhdikas maasto niin, että kaikki kolme ovat mukana. Vauhtia löytyi jo liikaakin. Itse menin Simolla ja Marika tuli ratsastamaan pitkästä aikaa Iitulla. Myös Poju omistajineen oli mukana. Jo kuntoon laittaessa Simo oli karmea, hyöri ja pyöri kokoajan. Yleensä Simo on aivan koomassa ja hyvä, ettei pystyyn nukahda.

Olisi jo tuosta varustamisesta pitänyt päätellä, että tänään on jokin vialla. Ei muuta kun lähdettiin silti reippaasti eteenpäin. Hevoset oli todella säpsyjä, ei ollenkaan rentoja ja aina kun Simo säpsähti vaikka puusta putoavaa lehteä meni ketjureaktio jonon hännille.



Päästiin lentokentän ohi ihan ok ja tultiin tielle, jolla oli tarkoitus ravailla. Menin Simon kanssa ensimmäisenä. Siis aivan juoksi alta ja sain pidättää ihan tosissani. Nyt myös ohjista sai kiskoa kunnolla kun kaveri ei kuunnellut yhtään. Ravi oli hätäistä ja Simo yritti jatkuvasti rynniä laukkaan. Laukka sieltä nousikin jo, mutta sain sen pidettyä aisoissa hitaana ja laukattiin sulkutaivutuksen tyyppisesti tien reunassa. Sain Simon takaisin raviin, mutta meno oli aivan holtitonta. Vastaan tuli auto mutta ihme kyllä silloin Simo laski käyntiin. On kenties jotain oppinut jo autojen kohtaamisesta.

Kun auto oli mennyt ohi, jatkettiin ravia ja taas oli karmea piteleminen, käteni ja jalkani alkoivat jo väsyä ja minun oli pakko ohjata Simo tieltä kääntyvään jyrkkään ylämäkeen. Simo lähti kuin tykin suusta, pukitti ja vaihtoi suoraan neliin. Mäen päällä on masto ja portti, joten Simo oli pakko saada kiinni siellä ja kiinni se antoikin. Myös Poju ja Iitu nelistivät meidän perässä. Ei tullut kysymyksenkään kääntyä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kotia kohti, vaan oli pakko jatkaa jonnekkin missä saadaan räjähdysherkkä energia purettua.


Päästiin eräälle metsätielle, jossa onneksi ei ollut porttia edessä. Siellä sitten mentiin ja lujaa. Minulla ei ole ollut koskaan tilannetta, että en saisi pideltyä Simoa tai otettua kiinni, mutta eilen teki todella tiukkaa. Simo ei ollenkaan meinannut pysyä käsissä, puski vain eteenpäin. Olin aivan poikki. Kädet rikki nykimisestä, reidet ja persus kipeänä pidättämisestä.

En ymmärrä, mikä kaikkia hevosia vaivasi. Iitu on ainoa, joka saa vähän kauraa, koska ei muuten jaksa. Tuntui, että olisivat saaneet valtavan määrän enrgiaa jostain. Perjantai oli kyllä kaikilla vapaa. Mietin, että tekeekö yksi ainoa vapaapäivä viikosta Simosta aivan ruutitynnyrin. Olisivatko olleet jännittyneitä kun viikko sitten se hirvi(?) rysäytti aitaan ja kaatoi roskiksen. Olen syöttänyt pari päivää eri heinäerää kuin normaalisti, voisiko johtua siitä?


Onneksi paluumatka sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Hevoset olivat hikisiä, mutta eivät vaikuttaneet väsyneiltä, vaikka mentiinkin 12 km maasto ja aikaa meni 1,5 h. Pakko sanoa, että tuo lenkki vei niin mehut, että painuin itse lähes suoraan nukkumaan ja tänän aamuna olo on kuin jyrän alle jäänyt, huh! Saa nähdä, millä mielellä Simo on ensi viikolla.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Haaste?

Nyt on kyllä maailman kirjat sekaisin, minulle tuli haaste, siis haaste! Omaksi ilokseni olen päiväkirjatyyppisesti rustaillut ja niille tutuille, joita harvemmin näkee. En ole koskaan lähtenyt mukaan blogimaailman haasteisiin ja villityksiin, mutta kai se nyt on pakko kun joku on minua huomioinut. Bloggailu on muutenkin ollut suunnilleen kerran viikossa tai harvemmin -tyyppistä toimintaa. (Paitsi olen oikea Instgramin Heavy user, sinne päivittelenkin kuvia joka päivä kun on niin helppoa ja kumma kyllä, ihmisiä kiinnostaa meikäläisen elämä Instassa, kiitosta vaan :D)


Joillekin varmasti tuttu haaste, itselleni vieras. Ymmärsin niin, että haasteen saa alle 200 lukijan blogi ja tämän avulla tehdään blogeja tutuiksi. Haasteen sain Talk to Animals -blogista http://talktoanimals.simplesite.com/ kiitos siitä! :)

Tässä siis nämä minulle esitetyt kysymykset;

1. Mikä on elämässäsi tärkeintä?

Elämässäni tärkeintä on hevoset ja kissat. Kaverit ja mies tulee hyvänä kakkosena, niin ja lähimmät sukulaiset.

2. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

Lasini on pääsääntöisesti puoliksi täynnä. En jaksa negatiivisia ihmisiä, positiivista asennetta kaivataan, jotta selviää arjen haasteista. Valitusta kuulee jo nyt ihan tarpeeksi.

3. MIkä on suurin unelmasi?

Unelmani olisi hankkia lisää hevosia, oikein kunnon lauma, tehdä myös työkseni tätä hevosten hoitoa, mikä tällä hetkellä on harrastuksena. Täytyisi varmaan voittaa lotossa, että se onnistuisi, koska ei tällä hevosten pidolla itseään elätä.

4. Asutko niin kuin haluaisit asua?

Elän unelmaani, eli asun juuri niin kuin haluankin asua. Maaseudun rauhassa eläinten kanssa. Olen myös asunut aivan Tampereen ydinkeskustassa, Hämeenkadulla ja se oli sen elämänvaiheen unelmaa kun olin nuori ja villi ja vapaa :D

5. Jos saisit valita, minkä asian muuttaisit täällä Suomessa?

Kyttäämisen, tuulesta temmatut direktiivit ja muutenkin lainsäädännön. Hirmuinen holhousvaltio, jossa ihmisten elämästä yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaa, eikä kotonaankaan saa asua rauhassa.

6. Mikä on hassuinta, mitä sinulle on tapahtunut?

Näitä riittää paljon, vaikea valita hassuinta, sillä hassuinta on myös nolointa niin ehkä jätän kertomatta :D

7. Teetä vai kahvia?

Kahvia, sekaan reilusti maitoa aamuisin ja iltapäivisin.

8. Miten ulkoilet?
Ulkoilen oikeastaan jatkuvasti töiden ulkopuolella. (työkseni kökötän 8 tuntia tietokoneella). Pihatöitä riittää, tallitöitä riittää, hevosten hoito ja liikutus. Viikonloppuisin lähden aamulla ulos ja tulen illalla sisälle. Päivän valo määrittelee paljon, Näin syksyn hämärissä tulee ulkoiltua vähemmän, kesällä painoin usein arkisinkin hommia ilta kymmenen saakka ulkona.

9. Mistä kiitit juuri tänään?

Avusta. 

10. Mitä olet viimeksi opiskellut?

Valmistuin vuonna 2010 Markkinoinnin ja kansainvälisen kaupan tradenomiksi ja siitä lähtien olen ollut samassa työpaikassa. Kenties +30 opiskelen lisää, mutta nyt nautin elämästä juuri tässä kun se on.

11. Mikä on mottosi?

Piti ihan miettiä, että onko mulla, mutta ehkä se, että elä unelmaasi, älä unelmoi elämääsi. Jos mietit että pitäisikö niin pitäisi.


Ja tässä 11 itse keksimääni kysymystä;

1. Jos saisit valita minkä tahansa rotuisen hevosen ja raha ei olisi este, minkärotuisen hankkisit?

2. Esteet, koulu, ajaminen vai Western?

3. Missäpäin Suomea asuisit jos saisit vapaasti valita?

4. Mitä haluaisit tehdä työksesi?

5. Mitä elämästäsi puuttuu?

6. Mikä on parasta itsessäsi?

7. Mitä harrastuksia sinulla on?

8. Voisitko kuvitella osallistuvasi tosi-Tv ohjelmaan? Jos kyllä, niin mihin?

9. Missä maassa haluaisit asua?

10. Mitä lemmikkejä sinulla on tai on ollut?

11. Miksi bloggaat?

Minä haastan;










Valitsin tarkoituksella pienemmän lukijamäärän blogeja, 30 lukijaa tai vähemmän, jotka ovat syystä tai toisesta pysyneet piilossa :) 11 en keksinyt, mutta näillä mennään

ps. ei oo pakko jos ei halua


maanantai 2. marraskuuta 2015

Hevosen hyvinvointi ja käyttäytyminen

Olin eilen Teivosssa kuuntelemassa Tuire Kaimion luentoa hevosen hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä. Luento oli ihan kiva, mutta juuri mitään uutta siellä ei tullut eteen. Lähinnä luento skarppasi yrittämään enemmän ja keskittymään enemmän taas käsittelyyn. Tuntuu itselläni ainakin menevän hommat nykyään niin liukuhihnalla, että pitäisi oikeasti keskittyä olemaan juuri siinä hetkessä läsnä kun hoitaa hevosta. Oikeasti seurata, että millainen päivä tänään on, onko jokin vialla, yrittääkö hevonen viestittää jotain.

Luennolla käytiin läpi ihan perusasioita, joiden mielestäni pitäisi olla monelle itsestään selviä. Esimerkiksi se kun viet hevosen laitumelle tai tarhaan, niin hevonen käännetään  takaisin porttia kohti, rauhoitutaan ja riimu otetaan pois kun hevonen pitää päänsä paikallaan. Toinen perusesimerkki oli se, että hevosta ruokkiessa hevosen tulee väistää, vaikka peruuttaa pari askelta ennen kuin saa syödä, eikä saa käydä niin, että hevonen ryntää ruokakipolle ennen kuin on kippoa edes ehtinyt laskemaan.

Hauskoja esimerkkejä Tuire kyllä kertoi ja videot piristivät luennon sisältöä. Muuten tuntui kuin olisi töissä ollut kun powerpoint diat vaihtuvat loputtomiin.

Hevosten leikkiä (vaikka Tuire sanoi, että tammat ei leiki. Iitu ei varmaan ole sitten tamma)


Seuraava kehityskohteeni on yrittää päästä sylivauvasta eroon. Sylivauvalla tarkoitan Simoa. Simolla on tapana tulla suoraan syliin ja höplätä huulillaan, mikä ei ole hyväksyttävää. Simo myös tykkää vain painaa päänsä syliini tai olkapäälleni, mikä käy toki. On niin suloista kun olet tarhaa siivoamassa tai kunnostamassa, Simo hiippailee luokse, painaa päänsä syliini ja huokaisee syvään ja vain jää siihen joksikin aikaa. Mutta takaisin olennaiseen, eli täytyy opettaa Simo luopumaan eikä antaa hamuta. Itse olen vähän kriittinen herkkupalojen suhteen koulutuksessa. Juu, kyllähän ne toimivat alkuun, mutta missä vaiheessa lopettaa? Muutoin hevonen tekee temppuja ja odottaa vain sitä herkkua. Päivittelen sitten lisää kun saan harjoitukset vireille.

Viime viikolla käytiin Simon ja Iitun kanssa ajelulla. Tai no, itse ratsastin Iitua kärryjen edessä, takana ja vieressä ihan vain sen takia, että palautellaan kärryjen äänet mieleen ja Iitu oppii, mitä Simo tekee. Torstaina jatkan ohjasajolla. Iitu oli ratsastettaessa todella hieno ja haki muotoon kun tajusin istua Iitun ympärillä. Ei siis tarvitse mitään ohjista kiskomista, eikä jaloilla puristamista, vaan kun istuu syvällä satulassa, niin että tuntee hevosen jalkojen välissä kuitenkaan puristamatta reisillä tai pohkeilla, hakee Iitu itse alas. Otin myös Simon ravatessa kärryillä Iitun kanssa rinnalla rauhallista laukkaa ja se oli ihanaa! Laukka nousi ylöspäin. Iitulla on ollut tapana laukata hurjaa vauhtia matalana, mutta tämä laukka oli hitaasta tahdista huolimatta reipasta ja eteenpäin menevää. (kuulostaa vähän ristiriitaiselta taas, mutta olen tosi huono kuvailemaan oikeilla termeillä..) Laukka siis ponnisti ylöspäin ja Iitu eteni itse. Ei siis ollut mitään laiskaa laukkaa, jossa jokaisen askeleen joutuu pyytämään vaan hienoa! Iitu myös antaa kiinni ihan pienillä merkeillä.