lauantai 27. joulukuuta 2014

Tapaninpäivän maasto ja joulun vapaat

Hevoset saivat pyöröpaalin heinää tarhaan ja paksun olkipatjan pihattoon jouluksi. Lisäksi annoin kivennäisten kylkeen porkkanaa ja omenaa jouluaattona. Tässä kaverukset mussuttaa;












Tapaninpäivänä käytiin Simon kanssa jo perinteeksi muodostuneessa Tapaninpäivän maastossa. Viime vuonnahan lensin kaaressa kuralätäkköön ja kastuin alkkareita myöten. Ei tämän vuoden lenkki siitä paljoa parantunut vaikka pysyinkin selässä. Simo oli todella kuuma. Jopa alkukäynneillä sai tehdä pidätteitä kun kaveri kipitti niin lujaa että nosti vähän väliä raville.

Naapurin hevosten kohdalla sai olla tarkkana, että Simo ei tehnyt u-käännöstä. Päästiin ohi kuitenkin ja sitten nostin rauhallisen ravin. Ravattiin pikkupätkä, mutta sitten huomion kiinnitti pellolle ilmestyneet peurojen ruokintapaikat. Simo olisi varmaan halunnut mennä maistelemaan peurojen kauroja kun tuijotti niitä niin kiinnostuneena. Käytiin tukkitiellä tällä kertaa pidempi lenkki ja Simo oli aivan mahdoton, oli todella hankalaa pitää laukassa käsissä ja pukkeja tuli vähän väliä. Syykin selvisi. Metsässä oli kaadettu puita ja tukkitietä reunusti puun rungot pitkäm matkaa ja niiden jälkeen oli metsäkone parkissa. Simon kanssa kuljettiin puoliksi ravia puoliksi käyntiä tuhisten ohi ja tultiin kääntöpaikalle. Kääntöpaikalla sainkin keksiä kaikenlaisia avoja, väistöjä ja kiemurtelua, mutta siitä huolimatta ryntäsi Simo laukkaan ja rymisteli tukkikärryä kohti. Sain melkoisen pukki-neli-laukkapätkän jälkeen Simon raviin ja sitten ravattiin loput tukkitiestä. Simo rauhoittui vasta vähän ennen naapurin hevosten tarhoja. Ehkä pakkasellakin oli osuutta asiaan kun virtaa löytyi. 

Simo kyyti oli tällä kertaa niin rajua, että kamerakin heilahti pukeissa vinoon ja sain kuvattua vain puolet lenkistä, ennen kuin kypärän lippa tuli kameran eteen.

Käveltiin kuitenkin noin kahden kilometrin loppukäynnit kotio ja Simo oli niin kiihtyneessä mielentilassa, että aivan puuskutti kun päästiin takaisin kotipihaan. Simo oli niin hikinen, että jouduin kuivattamaan sen kahdella fleeceloimella. Toisen laitoin selkään ja toisen kaulalle ja jätin Simon sisälle kuivumaan joksikin aikaa. Kun Simo oli aikansa kuivunut, laitoin kaulalla olleen loimen toisen loimel päälle Simon selkään ja päästin sen pihattoon. Simo jäikin joksikin aikaa pihattoon lämmitteleen, kunnes ryntäsi Iitun luo pellolle.








Iitun kanssa käytiin lenkillä viimeksi maanantaina ennen joulua. Iitu oli silloin taas kärryjen perässä kipittämässä. Iitun kanssa menee hyvin kun sitä ratsastaa ja taluttaa riimulla ja riimun narulla. Myös hoitotoimenpiteet onnistuu hienosti. ...mutta kun Iitulle laittaa liinan tai vaikka naruriimun ja koulutusköyden, alkaa neiti pukittaa ja potkia. Silloin tulee vaaratilanteita kun Iitu juoksee minua ympäri ja potkii samalla. Potkut kaartuvat sisälle päin ja olen ollut tähän asti onnekas kun en ole saanut kaviosta. Tuo ongelma on ainoastaan pidemmällä narulla. Juoksutuksestakaan ei tule mitään, kun Iitu alkaa potkia ja pukitella.. Sovittiin ratsuttajan kanssa, että hän käy paikan päällä ratsuttamassa Iitua ja ratsastelee pellolla, minkä pystyy. Toivottavasti päästään pureutumaan samalla tuohon juoksutusongelmaankin..

Täytyy pyytää kengittäjää kengittämään myös Iitu kun seuraavan kerran tulee. Ajattelin että nuori hevonen saisi olla mahdollisimman pitkään kengättä kun kavion laatu on niin hyvä. Ongelmaksi muodostui se, että emme voi lähteä pihasta kun on niin liukasta. Maanantaina Iitu meinaa kaatui jäisellä tiellä pitkin pituuttaan ja jäi tielle makaamaan, koska ei päässyt ylös. Silloin kyllä hyppäsi sydän kurkkuun ja vaati paljon hermojen hallintaa, että pysyin itse rauhallisena ja sain Iitun ylös. Iitu oli sidottuna kärryyn ja kuljimme erään tien risteyksen ohi, joka olikin liukas ja Iitu luisteli hetken kuin bambi jäätiköllä ja kaatua mätkähti kyljelleen. Onneksi mitään ei mennyt poikki. Taluttelin Iitun ojaa pitkin takaisin kotipihaan ja Iitu oli niin väsynyt, että ei olisi jaksanut kävellä. Pelästyin myös että satuttiko Iitu selkänsä, mutta parin päivän seurailun jälkeen kaikki näytti olevan kunnossa ja päästiin Iitun pellolle riehumaan, jossa se leikki normaalisti.














sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Lunta, pakkasta, maastoilua ja kärryttelyä

Hevoset saivat lepäillä alkuviikon ja käytiin omasta flunssastani huolimatta torstaina Maijun kanssa kärryttelemässä. (siitä ilosta perjantaina olo paheni...) Oli kyllä melkoinen reissu. Jo heti alkumatkasta tuli jännät paikat kun takaa tulikin vilkkuva keltainen kone, joka aurasi ja/tai hiekotti tietä. Kone piti kovaa meteliä ja joka suuntaan vilkkuvat valot eivät auttaneet tilannetta. Jouduttiin väistämään metsään, koska pian olisi pingottu lujaa vauhtia karkuun takaa tulevaa konetta. Kone sitten jonkin ajan odottelun jälkeen poistui näköpiiristä ja pääsimme jatkamaan matkaa. Tarkoitus oli mennä samalle tukkitielle, missä ajelin Simolla yksin lauantaina. Eihän siitä mitään tullut. Naapuriin oli tullut uusi ori ja siinä tarhojen kohdalla jonkin aikaa pärskittiin ja ihmeteltiin. Jouduin tulemaan kärryiltä alas ja taluttamaan Simon tarhojen ohi. Edettiin silloinkin hitaasti askel kerrallaan. Sitten tulikin seuraava mutka matkaan. Simo pysähtyi eikä suostunut liikkumaan, pärski vaan kovaa sieraimet pyöreinä ja tuijotti metsään. Sitten irrotin Iitun kärrystä ja ajattelin taluttaa sitä edellä. Iitu reagoi vielä pahemmin. Iitu pärski ja hyppi, eikä millään suostunut etenemään. Naapurin hevosetkin olivat aivan vauhkoina ja tuijottivat metsän reunaan. Ne laukkasivat ympäri tarhaansa pysähtyen myös välillä pärskimään ja tuijottamaan metsään.





Ei tuo Simon ja Iitun reaktio johtunutkaan naapurin uudesta tulokkaasta vaan siitä mikä vaani metsätiellä.. Oli sen verran hämärää, että ei nähty mikä siellä oli. Mieleen tuli sunnuntainen metsästys, että olisiko hirvi tai peura tapettu metsässä ja olisko verijälki jäänyt.. Jouduttiin koukkamaan pellon reunasta ja kääntämään ympäri. Simo lähti kärryineen ravaamaan, mutta Maiju sai sen onneksi kiinni. Itse liuin Iitun riimunnarun perässä kun tamma painoi eteenpäin. Nykäisin riimunnarua välillä terävästi, että sain Iitun hidastamaan, jolloin se alkoi pyöriä ympärilläni. Jotenkin päästiin etenemään, Iitun pyöriessä vauhkona ympärillä ja saatiin Simo ja Maiju kiinni, jotka oli pysähtyneet odottamaan meitä. Kävelin Simon vierellä kotio asti, jotta kaveri rauhoittuisi ja Iitu oli sidottuna kärryjen perään. Kun päästiin kotio, mentiin vielä noin viitisen kierrosta pellolla niin kauan että hevoset olivat rentoja ja otettiin raviakin. En halunnut että Simo ja varsinkaan Iitu yhdistää kärryt pakokauhuun.



Perjantaina lähdettiinkin maastoon ratsastelemaan. Tällä kertaa toiseen suuntaan, ettei edellispäivän episodi toistuisi. Jäi mysteeriksi, mikä metsässä sai hevoset kauhun valtaan. Käveltiin tie ja mentiin metsäpolulle. Metsäpolku oli todella kehnossa kunnossa ja yhdessä märässä kohdassa Simo veti uparit ja lähti ravaamaan takaisin. Jäätiin Iitun kanssa paikoilleen ja aloin maanittelemaan sitä upottavan kohdan yli. Iitu kuopi tyytymättömänä etujalallaan maata ja Maiju ja Simokin palasivat jo meidän taakse. Suostuttelin Iitua yli antamalla pohkeita ja maiskuttamalla ja kehuin heti kun Iitu liikkui vähänkin eteenpäin. Päästiin märän kohdan yli ja Simokin seurasi lopulta Iitun perässä. Kuljettiin Iitun kanssa edellä metsäpolku ja kun upottavat kohdat oli ohi, vaihtoi Simo ja Maiju edelle. Kello oli lähempänä neljää ja lumisissa kohdissa näki, mutta metsätiellä puiden keskellä oli aivan säkkipimeää niissä kohdissa missä lumi oli sulanut. Simo oli kireä kuin mikä ja Iitukin otti ravipyrähdyksiä. Päätettiin että tällä kertaa ei laukata, koska silloin hevoset olisi ampaisseet kuin tykin suusta ja rymistelleet metsän läpi. Paluumatkalla märät kohdat meni jo paremmin, mutta Iitulla oli jokin kumma tarve tunkea kaiken maailman puskien ja ryteikköjen läpi. Yhdessä kohdassa jäinkin jalustimesta kiinni pusikkoon ja Iitu ampaisi eteenpäin heittäen ison pukin. Pysyin onneksi kyydissä. 



Heti kun päästiin metsästä takaisin tielle, hevoset rentoutuivat. Paluumatkalla oli yksi hyvä suora lähellä kotia, joka oli hiekoitettu ja paikoitellen sulakin. Siinä otettiin laukkaa. Ja olikin pitkä laukkapätkä! Nostin Iitulla ensin ravin ja kun Iitu kiihdytti ravia, annoin laukkapohkeet juuri siihen aikaan kuin se nosti laukan, jotta opisi, mitä laukkapohje tarkoittaa. Simon normaalilaukka on todella kovaa, joten jouduttiin vaihtamaan Iitun kanssa neliin, että saatiin Simo kiinni. Seisoin jalustimilla kevyessä istunnassa ja painettiin hurjaa kyytiä. Kun päästiin Simon kohdalle, annoin pienen pidätteen ja Iitu antoi heti kiinni :) Oli hurjan hauskaa!

Lauantaina Anu tuli kyläilemään ja lähdettiin tielle ajelemaan kärryillä. Sidoin Iitun taas kärryn perään kiinni ja matka alkoi. Simo oikein nauttii ajelusta. Simo kulkee iloisesti ja reippaasti eteen ja tottelee myös nätisti. Iitu ressukka kipitti hurjaa vauhtia kärryjen perässä, että pysyi mukana. Hyvä että Iitu tottuu kärryjen ääniin ja näkee, miten rento ja tyytyväinen Simo on vetäessään kärryjä. Iitulla kasvaa myös kunto kun joutuu kipittämään Simon tahdissä kärryjen perässä.






Tässä kypäräkameralla kuvattu video lauantailta;



Tänää hevosilla oli vapaapäivä. Osittain johtui myös siitä, että hirviporukka oli taas tuossa metsässä riehumassa, enkä halunnut uusia viime sunnuntaina karmeaa maastolenkkiä. Iitukin oli tehnyt kolme päivää töitä, joten lepo teki hyvää. Huomenna käydään vielä kärryttelemässä ennen hevosten joululomaa. Tässä kuvia hevosista pellolla pakkaspäivänä;



 Komea Simo :)


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

(Liian) mukavat oltavat

Simo ja Iitu eivät juurikaan ole poistuneet pihatosta kolmeen päivään. Eli Rasmuksen lähdön jälkeen. Tein kavereille ehkä liian mukavat oltavat... Iitu ressukka ikävöi leikkikaveriaan selvästi. Tänään kun satoi lunta, uskaltautuivat hevoset päivällä toiselle puolelle tarhaa. Muutoin ovat olleet päivät ja yöt sisällä. Välillä jompi kumpi seisoo pihaton oviaukossa kurkkien ulos. Tänään avasin portin pellolle ja kun hevoset on yleensä laukanneet päätä pahkaa pellolle, kurkkasivat ne vain pihaton verhojen raosta, huokasivat ja menivät takaisin sisälle.

Hevosilla on ollut nyt lomaa, koska flunssani teki paluun, enkä ole pystynyt liikuttamaan kumpaakaan. Iitu tosin myös yski viime viikolla rokotteen jälkeen niin luulen, että lepo on tehnyt ihan hyvää. Muutenkin lauman muutokset ovat stressaavia tilanteita hevosille, joten annoin hevosten olla rauhassa pari päivää. Tässä kuvia siitä äärimmäisen mukavasta pihatosta, josta eivät millään halua poistua;






Kuvasta näkyykin pihaton mukava pellettipohja ja lisäämäni heinäverkot. Molemmilla on omat heinäverkot, joista voivat syödä ja lisäksi heinää on myös maassa. Jännä juttu kun hevoset syö mieluummin verkoista ylhäältä kun kasoista maassa! Matot suojaavat viimalta ja sateelta. Oviaukko on tosin muutenkin etelään päin, joten ei sinne tuulisi. Jouluksi laitetaan tarhaan pyöröpaali ja silloin laitan olkipatjan pihattoon. Toivotaan, että eivät syö olkea pois kun on heinääkin vapaasti.






Houkuttelin tänään hevosia toiselle puolelle tarhaa heinäkasoilla. Kyllähän ne heinän perässä tulivatkin, mutta painuivat taas takaisin sisälle syötyään heinät.




Jaa niin, sen Iitun tallipaikan peruminen ei olekaan ihan helppoa. Nyt olen pulassa ja pitäisi löytää Simolle jokin poni kaveriksi tammikuun ajaksi. Minä tarjoaisin siis ruuan ja hoidon, joten kustannuksia ponin omistajalle ei syntyisi. Tuntuu vaan vähän siltä, että kenelläkään ei ole juuri tähän hätään lainata seuraponia :(