Luukku 19: Vuonohevosten parhaimmat ja huonoimmat puolet

Ajattelin listata tähän vuonohevosten hyviä ja huonoja puolia. Usein tulee kuulleeksi vain ääripäät; toisten hevoset on kilttejä mamman mussukoita, jotka eivät harrasta mitään temppuiluja ja toiset taas on pirulaisia, jotka heittää ratsastajat permantoon milloin mistäkin syystä.

Hyviä puolia:

• Kompakti koko, kyydissä keikkuminen ei huimaa edes korkeanpaikan kammoista
• Rauhallisuus. Eivät turhista hötkyile. Ruoka on tärkeämpää kuin säikkyä olemattomia.
• Mukavat askellajit. Vuoniksilla on pääasiassa mukavat askellajit. Toki mukaan osuu myös outoja yksilöitä, joilla on ennen kuulumattoman korkea ja pompottava ravi. Pääosin kuitenkin tasaisia puksuttimia.
• Ulkonäkö. Erottuvat totisesti joukosta upealla ja villillä ulkonäöllään.
• Sopii pääosin vauvasta vaariin. Osaavat olla rauhallisia lasten ja arkojen ihmisten kanssa.
• Monipuolisuus: ei ole lajia, mihin vuonohevonen ei sopisi. Sopii niin metsätöistä esteradoille kuin kaikelle siltä väliltä.
• Luottamus. Kun ihminen on todettu fiksuksi olennoksi, joka määrää kaapin paikan, tottelee hyvin.

Iitu ryhdikkäänä

Huonoja puolia:

• Älykkyys. Ovat liian fiksuja ja menevät totisesti sieltä mistä aita on matalin.
• Jääräpäisyys. Osaavat kyllä testata moneen kertaan, että antaisiko tämä ihminen tehdä sitä ja tätä.
• Pukkiherkkyys. Täytyy sanoa, että omankokemuksen mukaan harvassa on ne vuonikset, jotka ei _koskaan_ pukita. Ja tällä tarkoitan sitä, että ei kaikki paina jatkuvaa pukkirodeota, joku saattaa pukitella kerran vuodessa tai vaikka vaan irtona, mutta perä lentää silti. En voi sietää lauseita "minun hevonen ei koskaan.." Saaliseläin aivan varmasti jossain tietyssä paikassa keksii temput, tapahtui se sitten kerran elämässä tai joka viikko.
• Näyttävät liian kilteiltä ja söpöiltä. Harmillisesti petollisen ulkonäön vuoksi vuoniksia päätyy sellaista ihmisten käyttöön, jotka ei tiedä millaisia piruja ne osaavat olla, jos saavat tahtonsa läpi. (Opittu kantapään kautta Simon kanssa, kun se ei ollutkaan sellainen kiltti puksutin, mihin olin tunneilla tottunut..)
• Nälkä. Nälkä on kokoajan, vaikka söisi kuinka paljon heinää. Vuonohevonen on mestari syömään itsensä plussapalloksi, eikä silloinkaan vielä lopeta. Valitettavasti tuon lihomisherkkyyden vuoksi harhakuva vuonohevosista on juurikin se, että ne ovat leppoisia löllyköitä, oikein karvaisia nalleja ja niiden kuuluukin olla pyöreitä. Tällä tilalla ainakin taistellaan läskiä vastaan päivittäin ja se taistelu ei lopu koskaan.
• Kalliita. Millään tonnilla tai parilla ei vuonohevosta saa. (Maitovarsat 2000 € ylöspäin toki) Jos joku myy "vuonohevosta" ihan pilkkahinnalla, tulee hälytyskellojen soida siinä vaiheessa. Joko kyseessä on tilasto, joka vain näyttää vuonohevoselta, mutta sukua ei ole viiden sukupolven ajalta tiedossa tai sitten siinä on jotakin vikaa esimerkiksi jaloissa, metaboliaa ym..
• Kehittyy hitaasti. Vuonohevoset kasvavat lähes kymmenen vuotiaiksi, joten koulutuksessa tulee edetä hitaasti. Mikään kolme tai neljä vuotias vuonohevonen ei voi osata Helpon A:n asioita ja hypätä ratana 80cm, tai se on parin vuoden päästä rikki ja joutaa monttuun.

Iitu innoissaan

Helga hurjana

Simo luistaa hommista

Hyviä ja huonoja puolia näytti kertyneen saman verran. Silti en vaihtaisi päivääkään pois, sillä nämä hevoset ovat totisesti opettaneet paljon :)