Luukku 17: Kuka blogia kirjoittaa?

Hoksasin tässä vähän aikaa sitten, että itseäni ei ole juuri tullut esiteltyä. Paitsi toki tuossa blogin kuvauksessa on lyhyt esittely, mutta pintaraapaisuksi se jääkin.

Kuka olen?
Olen Jaana, 30 -vuotias nainen Pirkkalasta, Tampereen kupeesta. Asun yhdessä avomieheni ja kuuden eläimen kanssa. (+ vintillä vipeltävät hiiret ja pihassa viihtyvät kauriit sun muut ylimääräiset eläimet..)



Mistä olen kotoisin? Missä olen asunut? Mitä teen työkseni?
Olen kotoisin Lempäälästä, josta muutin 18 vuotiaana lukion jälkeen puoleksi vuodeksi Ikaalisiin Ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta.19 -vuotiaana muutin puoleksi vuodeksi Düsseldorfiin Saksaan opiskelemaan pääasiassa markkinointia ja kansainvälista kauppaa. Vaihto-opiskelun jälkeen muutin yhdessä kämppiksen kanssa Tampereen keskustaan, jossa asuttiin vuoden verran. Tässä vaiheessa olin jo erikoistunut opinnoissani markkinointiin ja kansainväliseen kauppaan. Ennen valmistumista Tradenomiksi sain Suomen suurimmalta teleoperaattorilta yritysasiakaspalvelusta töitä. 

Jouduin muuttamaan muutama kuukausi työpaikan saatuani kesäksi porukoille, koska talo johon minun oli tarkoitus muuttaa seuraavaksi oli kokonaan remontissa tulipalon takia. Menestyin työssäni ja pääsin etenemään urallani ja asustelinkin Tampereella noin kolme vuotta. Tuona aikana ostin Simon ja muutama kuukausi Simon ostosta löydettiinkin tämä nykyinen tila, missä asutaan. Olen ollut tuossa samassa firmassa nyt reilu kahdeksan vuotta töissä ja asunut tässä tilalla neljä vuotta. Kumpaakaan en vaihtaisi pois, en työtä, enkä tätä maaseudun elämää.

Heinätöissä. Asianmukainen Valtran haalari päällä tiätty!

Kaverikuva mun bestiksen eli Simon kanssa


Miten työni mahdollistaa tallin pidon?
 60% työajasta työskentelen kotoa käsin, joten hevoset on helppo ruokkia ruokatunnilla ja pääsen myös tallille aikaisemmin, kun ei mene työmatkoihin aikaa. Niinä päivinä kun olen toimistolla on mieheni onneksi useimmiten kotona ja työmatkani ovat vähentyneet rutkasti, joten nekään ei aiheuta enää haasteita.

Mitä kaikkia eläimiä minulla on?
Kotoa löytyy kolme norjanvuonohevosta ja kolme kissaa, joista yksi perus maatiainen ja kaksi norjalaisen metsäkissan sekoitusta.

Kaikki kolme ikkunalla kytiksellä: Pikkunen, Kaveri ja Napero


Mitä harrastan ratsastuksen ja hevosten hoidon lisäksi?
Vaikka suurin aika meneekin hevosten kanssa ja tallihommissa. Käyn lisäksi kuntosalilla "bodaamassa". Minä en ole mikään jumppaihminen, enkä oikeastaan tiedä juuri vastenmielisempää kuin hikiset ryhmäliikuntatuokiot, missä on paljon ihmisiä. Kunnolla rautaa telineeseen ja nostelemaan, jolloin lihasten kasvu ja kropan kehitys näkyy ihan eri lailla.

Salilla hikisen ja ilmeestä päätellen rankan reenin jälkeen :D



Mitä muita intressejä minulla on?
Valokuvaus on mukavaa, etenkin hevosten kuvaaminen. Lisäksi tykkään kuvata ja editoida videoita, mikä on harmillisesti viimeaikoina jäänyt unholaan kiireiden tieltä.

Kesä parhaimmillaan! Palju kuumana ja juomat kylmässä
Millainen olen ihmisenä? 
Tykkään tehokkaasta tekemisestä ja innostun asioista helposti! Vastapainona myös turhaudun helposti. Minua ärsyttää turha jaarittelu, valitus ja hidastelu. Asiat menee niin kuin menee ja se siitä, ei turha valitus mitään auta, vaan katse eteenpäin!



Kommentit

Suositut tekstit