Luukku 3: Iitu

Iitun ostin kolmevuotiaana Simolle seurahevoseksi. Ostaessani en muuta miettinyt, kuin että pitää olla tamma ja hyväsukuinen. Iitu täytti nuo molemmat kriteerit, vaikka kolmevuotias kakara takkutukassaan ei muuten silmääni miellyttänytkään. On muuten niin väärä ajatus ostaa nuori hevonen seurahevoseksi, koska "eihän sen kanssa mitään tarvitse tehdä vähään aikaan". Nuoren kanssa juuri tarvitsee. Kolmevuotiaalla varsinkin oli juuri kriittinen ratsutuksen aloitus käsillä ja lisäksi pahin uhmaikä, joka vaati totista koulimista ja hermoja.

Iitu oli kyllä erikoinen tapaus, kun taluttaessa kulki tyynin rauhallisesti ja yhtäkkiä hyppäsi ja potkaisi sivulle. Samoin laitumella tai tarhassa kulkiessa saattoi Iitu yhtäkkiä laukata ohi ja pukittaa kohti. Iitu kokeili totisesti rajojaan, mutta ratsutuksen aloittaminen sujui ihmeen hyvin. Iitu ei ollut moksiskaan siitä, että selässä keikuttiin. Muutama haaveri kävi, jossa ratsutus olisi voinut mennä pahasti mönkään, mutta Iitu oli niin rauhallinen, ettei moisista hätkähtänyt.

Alkujaan Iitu oli tosi energinen ratsastaa ja harrasti myös Simolta oppimaansa pukittelua. Muutaman kerran tuli Iitultakin tiputtua Iitun ollessa 4-vuotias. Kun Iitu oli tottunut ratsastukseen ja hallitsi kaikki askellajit, aloitin vasta rauhallisen ajokoulutuksen. Iitu on niin ihanan rauhallinen ja luottavainen, että ajokoulutuskin sujui helposti.

Iitun kanssa edettiin ratsastuksen osalta rauhallisesti ja ensimmäiset pari vuotta lähinnä maastoiltiin. 5 -vuotissyksyllä tuli vasta säännölliset valmennukset kuvioihin ja siinäkin harjoiteltiin ihan perusjuttuja, kuten miten mennään pohkeenväistöä ja miten peruutetaan.  Tuon jälkeen seuraavat 1,5 vuotta menikin aika vauhdilla kehittyessä. Iitu oppi ulko-ohjan tuen ja kulkemaan pyöreänä, myös kokoaminen alkoi onnistua ja erilaiset taivutukset. Ikävä kyllä samalla Iitun eteenpäinpyrkimys katosi lähes kokonaan ja Iitusta tuli enemmän eteenpäin tuupattavaa mallia. Olen jälkikäteen pohtinut, katosiko Iitun motivaatio, treenattiinko liian paljon, vaadittiinko liikaa vai mistä johtui. Viime kesänä alettiin kisaamaan jo ihan kunnolla ja kevään/kesän aikana Iitu kävikin ainakin kymmenissä kisoissa.

Nätisti Iitu kyllä suorittaa kaiken mitä siltä pyytää, mutta olisi kiva jos hevosta voisi ehkä enemminkin ottaa kiinni ja pidätellä kuin puskea eteenpäin. Iitu tuntuu olevan jokseenkin turta avuille eikä oikein helpolla reagoi esimerkiksi eteenpäin pyytävään apuun. Iitu saikin tässä syksyllä pari kuukautta aikalailla lomailla, kun sitä ei liikutettu kuin kerran, kaksi viikkoon. Tuona aikana tuntui, että Iitun motivaatio palasi, koska viimeaikoina Iitu on kuulemma ollut jokseenkin kuuma ratsastaa ja vauhdilla menossa, että saa ihan oikein pidätellä. Huippua! Ehkä se siitä tasaantuu ja ensi kevään kisakauden alkaessa Iitulla on kunnon motivaatio työntekoon.

Jauhoturpa

Kukkulan kuningas