Miten yhdistää päivätyö ja tallin pyöritys?

Siirryin uusiin työtehtäviin ja viime aikoina on ollut haasteellista löytää aikaa hevosten kanssa oleiluun ratsastuksesta puhumattakaan. Toki uusi asemani tuo taloudellista helpotusta, mutta sitä aikaa mikä työhön menee ei saa koskaan takaisin. On aivan sama, kävisinkö kerran viikossa ratsastustunnilla vai seisotanko hevosia pihatossa kun ehdin kerran viikossa ratsastamaan.

Tiedän, että tilanne korjaantuu kevään myötä kun päivät alkavat olla valoisampia, mutta siihen on vielä aikaa. Otsalamppu päässä on menty lumimyrskyssä, koska keliä tai ajankohtaa ratsastukselle ei voi valita. Se on otettava, minkä saa.

Uuden toimenkuvani myötä joudun tai ehkäpä pääsen matkustamaan enemmän ja se on aina pois hevosten kanssa vietetystä ajasta. Tälläkin hetkellä pyörähdän hevosten luona vain viemässä vettä tai ruokaa. Päivässä tulee vietettyä ehkä puolisen tuntia ja muutoin möllöttävät kaksin pihatossa. 

Iitukin on viime aikoina riehunut tarhassa kun pitäisi päästä purkamaan energiaa. Siellä se painaa pukkilaukkaa ympäriinsä, käy välillä härnäämässä Simoa ja syöksyy karkuun.

Yritän parantaa huonoa omaatuntoani näillä pakkasilla. "Ei olisi muutenkaan päässyt juuri liikuttamaan kun on kovat pakkaset". "Syökööt nyt heinää ja pysytelkööt lämpiminä". Keväämmällä sitten..



Simon kuntokuurikin on alkanut vähän kehnonlaisesti kun heti kun päätin aloittaa kuntoutuksen niin tuli nämä 30 asteen pakkaset.. Se nyt ei varsinaisesti ole mikään syy, mutta rajoittaa harrastusta. Hevoset on olleet aika energisia ja lumimyrsky on tuonut lisää virtaa. Onneksi viikonloppuna pääsen molempina päivinä liikuttamaan. Simon kanssa on tarkoitus tarpoa hangessa ja Iitun kanssa ottaa hankilaukkaa. Sunnuntaina mennään maastoon kun Marika tulee ratsastamaan Iitulla.

Kommentit

  1. Sun pitää hankkia hepoille hoitajat c: Mullakin kuluu päivät nopsaan kun pitäis opiskella ja hoidella muiden heppoja ja omia koiriakin vielä *faint*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minulla on kaksi hoitajaa, jotka käyvät liikuttamassa, pari kertaa viikossa. Tosin viimeaikoina hekään eivät ole päässet niin usein kun on ollut joulua, uutta vuotta ym. Mutta toivottavasti ehtivät taas käymään normaalisti :) Kyllä se niin on, että yksin ei millään pärjäisi edes yhden kanssa.

      Poista
  2. Tuttua.. Ihan hullu olo kun olen juossu kaks viikkoa tukka putkella ja kun on se yksi vapaa niin ei siinä paljon sitten kerkeä. Lisäksi kaikki arjen rutiinit jotka kertyneet sille yhdelle vapaalle nii voila. Ja parasta kaikessa on se että viettää sen yhden päivän migreenissä! :D Trala la laa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Miten huonoa tuuria! :( Pitäisi päästä viettämään kunnolla aikaa eläinten kanssa kyllä. Arki on olevinaan niin kiireistä.

      Poista
  3. Ihan sama homma täällä! Kaikki valoisa ja osa pimeästäkin ajasta tuntuu hupenevan tallitöihin ja ratsastus/ajo jää vähemmälle. Onneksi kevättä kohden mennään, eikä pihattohevoset lomailusta rikki mene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, juuri näin minäkin ajattelen, että päivät pitenevät koko ajan ja kevättä kohti mentäessä tulee itsellekin enemmän virtaa. Pihatto on pelastus kyllä kun liikkuvat edes vähän. Kamalaa jos joutuisivat seisoskelemaan postimerkkitarhassa ja tallissa ilman liikutusta!

      Poista
  4. Tuli tässä mieleen, että onkos sulla whatsappia? Mietin vain kun siellä on semmonen vuonisaiheinen ryhmä että mahtaisko sullakin olla kiinnostusta siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Whatsappi löytyy, mut en viitti laittaa numeroani tähän.. Pystykkö lisään mut jos laitan numeron vaikka sähköpostilla? :)

      Poista
    2. Joo! Tonne voi lähettää --> jonna.heino@hotmail.com

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit