Muutoksia ruokintaan, taivaalla liitävä kuumailmapallo ja uuden ratsastuskoulun avajaiset

Henkilökohtaisesti en tykkää siitä, että hevoselle syötetään jotakin jos jonkinlaisesta purnukasta. Mielestäni hyvä heinä, kivennäinen ja suola saa riittää. Kuitenkin Simon kavioiden huonontumisen myötä jouduin hieman tekemään muutoksia ruokintaan. Samoin Iitun ruokavalioon tuli muutosta. Myslinhän otin tuossa noin kuukausi sitten mukaan ruokavalioon. Aloitin nyt molemmille kuukauden valkosipulikuurin. Racing valkosipulijauhetta kuukauden ajan ruokaan. Lähinnä tarkoitus on helpottaa Iitun hengitystieoireita. Iitun hengitys on alkanut uhkaavasti rohista näiden kuivien ja pölyisten kelien myötä. Lisäksi saavat apua myös ötököiden kanssa. Iitu inhoaa valkosipulia :D Kun Iitu saa ruokansa, on ilme näkemisen arvoinen kun maistaa valkosipulin ja alkaa "yökkiä". Simo taas tykkää valkosipulista ja söi keväällä myös muutaman valkosipulin kynnen kun Iitu sylki ne pois.

Aloitin Simolle tällä viikolla myös soijarouheen syöttämisen. Annan soijarouhetta ja öljyä sekoitettuna veden kanssa. Mukana roikkuu tietenkin edelleen kivennäinen ja biotiini. (vaikka biotiinista ei muuta hyötyä olekaan kuin että karva kiiltää ja kasvaa).

Ostin ihan perus marketista kokeiluun pienen pussin soijarouhetta nähdäkseni miten se maistuu ennen  25 kg:n säkin ostoa. Hyvin maistuu, joten eikun Agrimarkettiin ostamaan Racing soijarouhe.




Vettä sekaan ja turpoamaan.
Simo ressukan kaviot on kyllä säälittävät. Simo on saanut nyt levätä ja laiduntaa tämän viikon rauhassa. Tänä iltana ajattelin kokeilla tossujen laittamista jalkaan ja tarkastella, miten liikkuu.


Tuolta kerrosten välistä näkyy "suti"


Pöperöt maistuu!
Ainiin! Viime viikolla lensi kuumailmapallo aivan hevosten laitumen yli ja todella matalalta! Siinä ne hevoset hieman hyöri ja pyöri kun pallosta kuului suhina ja liekki välkkyi. Eivät kuitenkaan kummenpaa tehneet, vaan jatkoivat syömistä.

Pallo laskeutui pellolle



Pojat tuijottaa kun pallo tyhjenee ja Iitu keskittyy syömiseen





Käväisin tänään pikaisesti Pirkkalan Ratsastuskoulun avajaisissa. Kyllä on komeat puitteet vielä kun maaneesikin valmistuu :)







Kommentit

Suositut tekstit