Joko saa levätä?

Takana on rankka viikonloppu ja kesälomaan yli kuukausi aikaa. 23 tuntia heinätöitä on liikaa. Toki välissä oli kyllä lyhehköt yöunet, mutta kämmenet on rakoilla, käsivarret, selkä ja jalat haavoilla. Tehtiin toista tuhatta paalia pitkälti. Heinät on siis omasta maasta ja pikkupaaleja. Kokeiltiin tämän tilan mukana tullutta,ehkä hieman antiikin aikaista paalainta, niin se ei ns. "trimmaa" lainkaan paalin reunoja ja paalit jäävät todella ilmaviksi, mikä on hyvä juttu säilymisen kannalta, vaikka ei nätiltä näytäkään. Jos paali on pakattu kovin tiiviiksi puristuksiin, pilaantuu se myös helpommin.

Raskainta hommaa oli ehdottomasti heitellä paaleja hangolla ylös kärryyn, kasan huipulle. Ja ylös heinälatoon, kasan huipulle. Kadoksissa olleet rintalihaksetkin löytyi samalla. Mutta omiin tarpeisiin tuossa on ihan liikaa heinää, joten täytyy kysellä jos jollakulla olisi tarvetta.






Kaikki irti auringosta, vaikka kädet ja jalat olikin haavoilla.





Muutama heinäseiväskin pystytettiin ennen niittoa jo viime viikolla. Seipäällä oleva heinä on sitä kaikkein parasta! Lisäksi että heinä on vihreää, sisältää se paljon erilaisia kasveja timotein lisäksi. Nuuskuttelin antaumuksella heinäkasoja :D




Näyttelydieetistä huolimatta, annoin Simon koemaistaa heinää ja voi pojat oli herkkua! Heinä voitti ruohon 6-0 ainakin Simon mielestä. Myös Iitu tuli apajille ja tuota heinää uskaltaa syöttää, vaikka onkin kuivaheinää kun se on tuoretta kuivaheinää. Heinäkasoihin viskoin latoon vielä merisuolaa, jotta heinä säilyy paremmin ja hiiret eivät pesiydy heinäpaaleissa.



Ja sitten se näyttely.. Voin kertoo, että nyt väsyttää niin paljon, että en jaksaisi lähteä koko näyttelyyn. Mutta johan sitä on vuosi odotettu niin pakko lähtee, että saa arvostelun norjalaiselta tuomarilta. Oli suuret suunnitelmat harjoitella näyttelyyn, mutta en ole ehtinyt tekemään mitään. Kaikki aika on mennyt tilalla hommissa, en ole ehtinyt lenkkeillä, joten mitään kovin nopeita tai pitkiä sprinttejä minulta on turha odottaa. Lihaskuntoa löytyy, mutta ei kestävyyttä.

Traileri haetaan jo perjantaina, onneksi se on sentään varattuna, sekä auto, kuski ja hoitajat. Mutta millä saan nuo traileriin aamulla? Simo on tunnettu siitä että ei varmana mene sinne ainakaan silloin kun pitäisi. Iitu meni viimeksi suoraan. Suunnitelma on laittaa Iitu ensin, jolloin Simo hätääntyy ja tulee perässä. Simo tunkee aina talliinkin perässä jos otan Iitun ja seista möllöttää vieressä kun hoidan Iitua. Aamulla täytyy herätä kuudelta pesemään hevosia, sillä niitä ei voi pestä illalla kun laiduntavat. Jos yhdeksältäkin pääsisi lähtemään tästä, olisi hyvä.

Täytyy varmaan itselle ottaa vaihtovaatetta mukaan, ettei nuo likaannu millä pitäisi esittää. Mutta mitäs siellä Teivossa, jos päästään sinne asti. Nuo hyörii ja pyörii ja pärskii aivan varmana kun otetaan traikusta pois. Onneksi siinä pitäisi olla aikaa, niin ehkä ne rauhoittuu...

Sitten on se kehässä kulkeminen.. Kun menen Iitun kanssa, miten Simo suhtautuu? Ryöstääkö irti ja ryntää perään? Kun on Simon oma vuoro, tuleeko taluttamisesta mitään? Jyrääkö vain kuin höyryveturi, jolloin joutuu huitomaan raipalla eteen.. Ja kun kaikki on ohi, saako noita pois sieltä? Suostuuko menemään takaisin traileriin..

Paniikkia pukkaa väsymyksestä huolimatta.

Kommentit

  1. Paljonko pyydät yhdestä paalista? Me voitais meinaan ostaa pari-kolmekymmentä ja voisin itse hakeakin kun ootte sen verran lähellä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1 Euro / paali :) Syystä että nuo on tosiaan Pikkupaaleja. Iskä meinas että 2 euroo, mutta kun noi on vähän eri kokoisia ja pienempiä kuin isoimmat pikkupaalit, niin euro sovittiin paalin hinnaks. Sen voisin itsekin maksaa :) Tervetuloa hakemaan! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit