Lauman uusi jäsen

29.09. Eilen pihattoomme Simon ja Iitun kaveriksi muutti Nigards Rasmus. Ajattelin että Rasmus on selvä johtaja, kun on ollut niin pitkään ori, mutta Simohan se johtajan paikkaa pitää..ainakin toistaiseksi.

Tässä kaverit tutustuvat, muutamia kiljahduksia kuului illan mittaan ja vähän potkittiin, mutta yö oli rauhallinen.


Jätettiin pojat yöksi pellolle, jossa oli tarpeeksi tilaa väistää toista. Iitu oli yön pihattotarhassa, jotta ei joutunut tappeluun mukaan. Iitu sai kerrankin syödä heinänsä rauhassa, ilman että Simo on tunkemassa kulholle tai häätämässä heinäkasalta. Simo tunki sitten vaihteeksi Rasmuksen apajille;


Rasmus ei häätänyt Simoa pois, mutta ei toisaalta lähtenyt karkuunkaan. Aamulla pojat olivat vierekkäin pellon reunassa kun menin antamaan heiniä. Päästin Iitun samalla pellolle kavereiden luo. Iitu ryntäsin heti heinäkasalle, jolloin Simo näykkäsi ja hääti Iitun pois. Rasmus tuli potkimaan ja kiljumaan hetkeksi, kunnes tilanne rauhoittui ja jokainen löysi oman heinäkasansa. Simo tietenkin söi keskimmäisellä kasalla pitäen silmällä Iitua ja Rasmusta.

Simo vahti kovasti tammaansa, eikä päästänyt sitä Rasmuksen lähelle. Välillä kolmikko kulki possujunassa pellon laitoja ympäri, Simo paimentaen muita.


Toisaalta olisi ollut helpotus, jos Rasmus olisi ottanut johtajan paikan. Simo on huomattavasti helpompi käsitellä, kun sillä ei ole johtajan paineita. Tilanne tosin saattaa muuttua kun Rasmus kotiutuu. Tänään pitäisi lähteä Simon kanssa lenkille ja silloin Iitu ja Rasmus jäävät kaksin, saa nähdä miten Simo suhtautuu, voi olla että mennään lenkki aika rivakkaa vauhtia ;)

Kommentit

Suositut tekstit