Miten nuori hevonen voi olla niin vaisu?

Tätä ihmeteltiin viimeksi hierojan kanssa. Kyseessä on siis Iitu, joka ei tunnu reagoivan oikein mihinkään ja hieroja jo meinasi huolestua, että onko sillä kaikki hyvin. Totesin siihen, että Iitu on aina ollut rauhallinen, eikä juuri välitä mistään mitään. Iitusta ei juuri koskaan saa irti kovin kummoista reaktiota, mikä etenkin ratsastaessa on välillä turhauttavaa kun Iitu vain puksuttaa tasaisen tappavaa tahtia eteenpäin. Ratsastaessa olisi kiva jos hevosella olisi edes vähän energiaa tai innokkuutta. Iitu kyllä tottelee nätisti ja tekee kaiken mitä siltä pyytää. 

Iitu on oikein oivallinen esimerkki rauhallisesta vuonohevosesta, joka seista möllöttää paikallaan, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Iitu on erinomainen käyttöhevonen, kun sen kanssa voi touhuilla varmasti mitä tahansa. Kilpailutilanteissa Iitun rauhallisuus on tosin ollut enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Iitu suorittaa tasaisesti ja virheittä, mutta olisi kiva jos se vähän innostuisi tai keräisi energiaa, niin esimerkiksi esteradalla ei ratsastajan tarvitsisi tehdä kaikkea työtä. Viime talvena aloin syöttämään Iitulle voimakkaasti kuumentavaa rehua heinän lisäksi, mutta määrästä riippumatta ei se saanut Iitussa juuri minkäänlaista energian kasvua tai kuumentumista aikaan..

Kesällä tein myös sellaisen havainnon, että Iitulla on treenattu viime talvena niin paljon voimaa ja kasvatettu lihasta, että se on kostautunut sitten kestävyyskunnossa ja nopeudessa. Tälle talvelle pitää suunnitella liikutuskuviot uusiksi. Ehkä vähemmän hankitreeniä ja kiipeilyä ja enemmän pitkiä laukkapätkiä. 

Muskeli-Iitu. Okei, kuvakulmakin huono, mutta näyttää ihan ekstra-raskaalta tässä


Vaikka Iitu on kaikinpuolin täydellinen hevonen, helppo käsitellä ja monipuolinen niin se jokin siitä puuttuu. Iitun kanssa touhuilu on ihan kivaa, mutta kyllä minulla on ihan eri fiilis Simon selässä kuin Iitun selässä. On totta, että Simon selässä ei koskaan tiedä, milloin perä lentää katapultin lailla ja syöksyt sieltä selästä komealla kierteellä kuraläpeen. Ehkä se tuo jonkinlaisen jännitysmomentin. Simo on myöskin hankalahko ratsastaa verrattuna Iituun, kun siltä saa monta kertaa pyytää ja Iitu on jo siinä vaiheessa tehnyt pyydettyä asiaa jonkin aikaa. Toisinaan Simo kuumuu höyrykattilan lailla ja saat kaikin voimin pidätellä. Simon kilpailuvietti on niin kova, että lähti kerran maastoreissulla uhittelemaan laukassa jopa kenttäratsuille. Iitulta tuo kilpailuvietti puuttuu kokonaan. Jos laukataan porukalla maastossa ja joku lähtee laukkaamaan Iitun ohi, lyö Iitu jarrut kiinni ja hidastaa raviin.

Sama tyyppi radalla


Tässä asiaaa miettiessäni tulin siihen tulokseen, että Iitu olisi varmasti hyvä perhehevonen. Tallustelisi kaikessa rauhassa muksut selässä ja hoitotilanteissa nuokkuisi puoliunessa paikallaan. Aika näyttää, mitä Iitun kanssa keksitään.

Kommentit

  1. Eikö Iitullaki ollu aika herkässä toi perän lentäminen ainaki johonki vaiheeseen? :D
    Olis kyllä täydellinen tommonen tasainen puksutin itelleni, oon kauhea arkajalka ja jännityn iha pökkelöksi jos tuntuu yhtään että hevonen lähtis alta.
    Muutenki pienet, rauhalliset kylmäverihevoset on rakkautta ♡
    Entiiä miks kommentoin vasta nytten, oon seurannu tosi pitkään tätä blogia 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! Silloin 3-4 vuotiaana Iitu harrasti tuota pukittelua alkuun, jolloin tuli muutama kerta maastouduttua itsekin selästä. Viime talvena pukittelua esiintyi enää harvoin ja lähinnä niissä tilanteissa jos Iitu oikein kovasti innostui, mutta sen sai hyvin estettyä pitämällä Iitun pään ylhäällä ja muutenkin paketissa :) Ehkä se testailu kuului silloin teini-ikään :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit