Kevät toi allergian

Vaikka ulkona ei vielä ole kovin keväiseltä näyttänytkään, tuli kevään ensimmäiset merkit harvinaisen selväksi tuossa viikko sitten. Hankea on polveen asti ja pakkanen paukkuu, mutta Iitu on jo alkanut reagoimaan siitepölyyn. Tuntuu jokseenkin koomiselta, että tuulet kuljettaisivat Keski-Euroopasta tänne jo siitepölyä, mutta kai se on vaan uskottava. Joka vuosi tähän samaan aikaan, maaliskuun lopulla alkaa Iitun hengitys rohista ja Iitu yskiä.  Ei ole merkitystä onko lunta, pakkasta vaiko maa sula ja aurinko porottaa. Eläinlääkärin kanssa on pohdittu, mille Iitu voisi oireilla jo näin aikaisin ja ei ole keksitty muuta kuin leppä.

Iitulla on totisesti kevättä rinnassa, sillä se pullistelee kuin ori tarhassa


Viime vuonna Iitu selvisi melko vähällä, en tiedä vaikuttiko kuiva kevät asiaan, tai se että Iitu lähti jo toukokuun alussa orin luo astutukseen. Iitu on kyllä herkkä pölylle. Pölyisesä maneesissa tammikuulla reagoi heti ja yskähteli muutaman kerran. Iitu on asunut koko ikänsä pihatossa ja eipä sitä uskaltaisi talli-ilmaan laittaakaan.

Pahimmillaan siitepölyallergia oli kolmisen vuotta sitten kun Iitun keuhkot tähystettiin ja allergia oli edennyt jo keuhkoputkentulehdukseen. Tuolloin Iitu sai kortisonikuurin ja Histecciä kesäkuulle asti. Silloin opin reagoimaan jo ensimmäisiin merkkeihin ja siitä lähtien olenkin antanut keväisin Iitulle yrttisekoituksia hengitysteiden avaamiseen. Käytöstä löytyy Fortinutin Respiratory Tracts, Chia de Gracialta Deep breathe, lisäksi toki valkosipulirouhetta ja pahimpina päivinä Equiventtiä. Tänä keväänä lisäsin joukkoon vielä Spirulinan. Iitu on saanut nyt yrttisekoitusta juotettuna viikon verran joka kerta ennen liikutusta, eikä yski enää ihan niin pahasti. Toivon, että nopea regointini auttaa sen verran, että ei tarvitsisi alkaa Histecciä syöttämään. Allergia helpottaa yleensä kesäkuulle mennessä.

Iitu otti eväät mukaan rynnätessään laitumelle leikkeihin


Tänä keväänä on ollut selkeä ero aikaisempaan, sillä yskästä huolimatta on Iitu ollut oikein energinen. Aiempina vuosina Iitu hyytyi lenkillä helposti kun hapenottokyky ei ollut entisellään liman tukkiessa hengitysteitä, mutta nyt yskähtely ei ole vaikuttanut Iitun suorituskykyyn lainkaan. Iitua onkin treenattu entiseen malliin, jotta lima lähtee liikkeelle ja tulee pois.

Kärsiikö sinun hevosesi siitepölyallergiasta? Mitkä on sinun mielestäsi parhaat hoitokeinot tai mistä teille on ollut apua? 

Blenda ei oikein arvosta Iitun ryntäilyä

Kommentit

  1. Oletko harkinnut allergiatestejä ja siedätyshoitoa? Ainakin Ruusalla tuntui auttavan, vaikka hoito jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että en ole kuullutkaan moisesta! :O Täällä seudulla ei eläinlääkäritkään tienneet tai olleet juuri hoitaneet siitepölyallergiasta kärsiviä hevosia. Täytyykin googlata josko jostain lähistöltä sellaista saisi :) Sehän olisi erinomaista niin ei joka kevät tarvitsisi kärsiä! Kiitos! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit