60 päivää varsomiseen

Nyt on enää alle kaksi kuukautta Blendan laskettuun aikaan. Varsan arvioitu syntymisaika on 23.5. Maha on melkoinen, mutta sehän ei Blendaa hidasta. Olen enää käynyt satunnaisesti kävelemässä selästä käsin ja Blenda on joka kerta kuin lentoon lähdössä. Blenda rakastaa mennä täysiä ja ymmärtäähän sen, että pääkoppa on koetuksella mammalomalla kun ei pääse laukkaamaan pitkiä metsäteitä hurjaa kyytiä.

Plussapallo-Blenda


Blenda on kovin leikkisä ja painii Iitun kanssa edelleen tarhassa. Blenda hyppii jopa pystyy ison mahansa kanssa ja kauhoo hurjana ilmaa etujaloillaan. Blenda on hoitotilanteissakin ollut viimeaikoina jokseenkin levoton ja malttamaton. Siis täysin päinvastainen kuin tiineyden alkuaikana. Jos ei sieltä tule oria, niin minä syön kyllä hattuni.



Minulla alkaa talviloma viikon päästä, jolloin oli tarkoitus tyhjentää pihatto, pestä ja desfioida se, iskeä laitumeen tolpat ja vetää langat, sekä tyhjentää tarhasta talven aikana kertyneet lannat. Luontoäiti oli erimieltä. Lunta on yli polveen asti ja maa niin jäinen, että ei puhettakaan moisista suunnitelmista. Onneksi Blendan laskettu aika on vasta kahden kuukauden päästä. Olisi hirveää, jos varsa syntyisi pihatossa tälläiseen lumimyrskyyn, mitä viimeaikoina on ollut.

Tässä pitää kohtapuoliin silti alkaa valmistautua ja lainata varsomiskamera, ostaa tuttipullo, liukkaria, kumihanskat, peräruiske ynnä muuta välinettä, mitä varsomisessa saattaa tarvita. Varsalle löytyy jo Iitun enkelivarsalle ostetut riimut ja loimet. Voi kun ne on pieniä! En ole tällä kertaa uskaltanut ostaa varsalle yhtään mitään, kun olen keskenmenoa pelännyt alusta asti.

Väkisinkin päässä risteilee mitä jos -ajatuksia. Varsinkin kun minulla ei ole varsomisesta minkäänlaista kokemusta, mutta jokaisella on joskus se ensimmäinen kerta. Onneks Blenda jo tietää, mitä tehdä, niin ei olla molemmat ihan pihalla. Olen ahminut varsomiseen liittyvää tietoa niin kirjoista kuin netistäkin ja haastatellut tuttuja, joilla on jo ollut varsoja. Pääasiassa pitäisi sujua kaiken hyvin, mutta sitten kun menee pieleen niin sitten menee ja pahasti. Onneksi meillä on täällä ihan huiput Pirtevan Eläinlääkärit ihan kivenheiton päässä, jotka pääsevät suht nopeasti apuun. Ei auta kuin odotella, että mitä nämä viimeiset viikot tuovat tullessaan.

Maha roikkuu jo aika alhaalla ja laskee tuosta vielä ennen varsomista



Kommentit

  1. Voi hyvänen, tota blendan vatsaa!! En millään malttaisi odottaa H -hetkeen. Toivottavasti ei kävisi mitään takaiskuja ja kaikki sujuisi hyvin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit