Simon käytös muuttui hieronnan jälkeen

On kulunut kohta pari viikkoa hieronnasta ja Simo on ollut todella hyväntuulinen. Kaveri on iloinen oma itsensä ja temppuilut on jääneet vähemmälle. Simo on suorastaan energinen ja odottelee jo tarhan portilla, että jokos pääsisi lenkille. Kovat pakkaset ovat hieman jarruttaneet harrastamista, mutta kyllä me ollaan Simon kanssa silti jo muutama hikilenkki päästy menemään.

Kärrylenkeillä olen huomannut muutoksen Simon käytöksessä siinä, että Simo tarjoaa itse aktiivisesti laukkaa kun ravataan oikein lujaa. Simohan on yleensä vain tikannut menemään ravissa tuhatta ja sataa myös ratsain, mutta ei ole ollut halukas nostamaan laukkaa tai on pukittanut kun laukkaa on pyydetty.


Minun oli tarkoitus käydä toissapäivänä metsällä laukkailemassa selästä käsin, koska siellä on nyt todella hyvät pohjat päästellä oikein vauhdikkaasti. Tuolloin oli melkoisen tuulinen päivä, mutta ajattelin, että ei tuulesta metsässä haittaa ole. Simon kanssa oli todella tuskaista edetä, kun kaveri pysähteli ja jumitteli ja ravasi todella hitaasti eteenpäin kytäten kaikkea mahdollista. Takaisinpäin kääntyessä meinasi Simo syöksyä kohti kotia jo kesken käännöksen, mutta olin kerrankin ennalta viisas ja istui Simoa tiiviisti, enkä päästänyt sinkoilemaan. Muutamia loikkia paikallaan Simo otti kun ei päässyt ryntäämään pukkilaukkaa takaisinpäin. Laukkasuunnitelmani meni ihan pipariksi ja tultiin koottua käyntiä kotiin. Istuin todella syvällä satulassa jalat tiivisti Simon ympärillä pitäen ohjat tuntumalla ja tehden pidätteitä. Simon takajalat polki oikein kunnolla ja meni niin upeaa käyntiä, että sääli kun ei kukaan ollut näkemässä. Välillä Simo otti muutamia raviaskelia paikallaan kun istuin sitä niin tiukkaan, että tehtiin lähes piaffen tapaista teputusta. Otin pysähdyksiä muutaman metrin välein ja edettiin hitaasti kotia kohti. Pysähdyksissä Simo oli hyvin kuulolla, mutta liikkeelle yritti lähteä turhankin innokkaasti. Tiivis istuntani kuitenkin kokosi energiaa kasaan, eikä Simo päässyt syksymään. Välillä väistettiin ojan pientareelle, kun Simo olisi halunnut mennä. Hyvin päästiin kotiin ja tämä lenkki osoittautuikin oikein hyväksi treeniksi hitaasta vauhdista huolimatta.

Mörssäri

Eilen Simon vuokraaja kävi ratsastelemassa Simon kevyesti tiellä ja Simo ravasi oikein innokkaasti, mutta kuunteli silti puolipidätteitä ja vauhti pysyi maltillisena. Ihan huippua! Tästä on hyvä jatkaa. Jos jotain opin, niin täytyy hieroa usemmin, jo ennen kuin on tarve ja paikat jo jumissa.

Mennäänkö?

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit