Iitu palasi kotiin

Iitu palasi tänään kotiin! Voi sitä riemun määrää kun päästettiin tarhaan. Heti kun traileri tuli pihatielle alkoi Simo höristä ja hirnui Iitulle. Iitu hirnui trailerista takaisin. Simo oli niin tohkeissaan ettei tiennyt miten päin olisi ollut eikä millään malttanut odottaa portin takana. Riisuttiin Iitulta loimi ja suojat ja vein sen tarhaan. Otin riimun pois ja kaksikko säntäsi tarhan perälle. Jonkin ajan kuluttua laukkasivat takaisin ja Simo innostui heittelemään kunnon riemupukkeja. Jonkin aikaa ne siellä riehuivat kunnes rauhoittuivat syömään. Tai Iitu rauhoittui. Simo ei millään malttanut syödä vaan tuijotti lumoutuneena Iitua. Maija lähti samalla pois. Simo hirnui surullisesti Maijan perään, mutta ei kuitenkaan sännännyt trailerin perään kuten Iitun kanssa.

Simo sai parhaan kaverinsa takaisin ja katselin päivän aikana ikkunasta kun ne rapsuttelivat toistensa säkää, selkää ja peppua oikein pitkään. Simo seurasi Iitua kuin hai laivaa koko päivän. Simo kuitenkin myös näykki Iitun peppua ja tuuppi Iitua eteenpäin. Tarvittaisiin jokin kunnon pomottaja -poni joka saisi Simon ruotuun. Simo kuitenkin onneksi päästää Iitun myös syömään. Iitu käyttäytyi kun ei olisi kuukauteen nähnyt heinää ja hamusi jokaikisen korren oikein tarkkaan ja söi muutenkin kuin viimeistä päivää.











Otin hepat sisälle ja mittasin painovyöllä mahan ympäryksen. Iitu oli laihtunut 30 kiloa kuukauden aikana ja painaa tällä hetkellä 430 kiloa. Simo taas oli vapaalla heinällä lihonut sen saman 30 kiloa kuukaudessa painaen tällä hetkellä 560 kiloa. Eli 130 kilon painoero! Tosin on niillä reilu kymmenen senttiä kokoeroakin. Nyt kuitenkin alkaa tarkka heinän säännöstely. Ei enää vapaata heinää kun Maija lähti, vaan kuivaheinää 3 kertaa päivässä.

Iitun harja oli alkanut rehottaa pahasti kuukaudessa, joten neiti pääsi parturoitavaksi. Harjasin Iitun ensin furminaattorilla ja kylläpä karvaa lähti!




 Iitun harja rehotti joka suuntaan, joten aloitin leikkaamalla ensin valkoisen osan kummaltakin puolelta.



 Harjan muoto on tässä kuvassa vähän kehno, kun otin kuvan kesken leikkauksen nähdäkseni kaaren paremmin.




 Yritin leikata valkoisen mahdollisimman tasaisesti, jolloin musta osa erottui selkeästi.


 Tässä kuvassa on myös musta osa leikattu, mutta harja vielä viilausta vaille.




 Myös Simo sai leikkauksen samalla tekniikalla. Simolla on niin paksu kaula, että harjan saa pitää aika lyhyenä + harja lässähtää helposti.


 Molemmat näyttää heti paljon skarpimmalta pienen trimmauksen jälkeen. Harjaa täytyy tasoitella vähän kerrallaan jatkuvasti, jotta pysyy muodossaan.




Kommentit

  1. Kiva postaus ja ihanaa että Iitukin on päässyt takaisin kotiin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä nuo on olleet onnessaan! Tänään aamulla painoivat täyttä laukkaa tarhaa ympäri ja leikkivät. Iitu nousi takajaloilleen Simon edessä ja huitoi etujaloilla ilmaa ja Simo vain piti päätä korkealla. Sitten taas painettiin pukkilaukkaa hetki :) Onneksi liikkuu myös tarhassa, niin alkaa Simokin taas laihtua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit