Viimeiset leikit ennen aikuisuutta

Iitu lähtee maanantaina kuukaudeksi ratsutukseen, joten olen antanut hevosten olla rauhassa.  Ratsastelin Simolla itse sunnuntaina ja maanantaina. Sunnuntaina Simo jännitti ihan mahdottomasti ja kyttäisi jokaisen tien vieressä olleen talon pihaan ja hätkähteli ja pomppi ja oli todella kireä. Kotiopäin tultiin sellaista käynnin ja ravin sekoitusta ns "pikakävelyä" :D Maanantaina Simon kanssa sai mennä löysällä ohjalla, mutta Tanilan kohdalla pelästyi mutkan takaa tullutta mustiin pukeutunutta juoksijaa ja ampaisi maneesia kohti. Sain onneksi pysähtyyn puolivälissä maneesille ja Simo jäi paikalleen puhisemaan ja korskumaan. Sitten käännyttiin kotio ja taas tultiin pikakävelyä ja laukattiinkin oikein pitkä suora kun virtasta löytyi.

Torstaina mentiin Iitun ja Simon kanssa maastoon. Valitettavasti tiet oli niin liukkaat että mentiin vain käyntiä. (mitä nyt Iitu ravaili Simoa vähän väliä kiinni kun jäi jälkeen). Perjantaina ei voitu lähteä pihasta minnekkään kun tiet oli melkoiset jääradat, mentiin sitten umpihangessa pellolla. Jälleen vain käyntiä, mutta molemmat pääsivät nostelemaan kunnolla jalkojaan.

Viikonlopun olen antanut kaverusten viettää hevosen elämää rauhassa. Päästin eilen pellolle juoksentelmaan ja siellä ne painoi hirmuista kyytiä, piehtaroivat ja työnsivät päätään hankeen. Oikein onnellisen näköisenä! :) Sillä välin pyöriteltiin pyöröpaali tarhaan ja kun paali oli paikallaan, kutsuin Simoa.. Hevoset olivat kaukana pellon toisessa päässä ja lähtivät heti laukkaamaan. Simo heitteli oikein mahtavan näköisiä pukkeja! :) Rymistelivät niin hurjaa kyytiä tarhalle että hyvä kun ei kumpikaan kaatunut. Annoin kivennäisten lisäksi vielä omenaa ja mandariinia. Iitu maistoi ensimmäistä kertaa mandariinia ja odotin että se sylkisi pois suustaan tai vähintään tekisi hassun ilmeen, mutta ei. Molemmat mutusti tyytyväisenä ja onnellisena.

Olen huomannut että silloin kun heinää on vapaasti tarjolla, syövät ne paljon vähemmän ja hitaammin. Kun säännöstelen heinää ja annan kolme kertaa päivässä, ahmii molemmat heinänsä hirmuista vauhtia ja ovat koko ajan kerjäämässä lisää. Jatkuvasti en vapaata heinää pidä, kun nuo lihoisivat ihan mahdottomasti. Vapaa heinä on kunnon pakkasilla tarhassa, jotta erittävät lämpöä tarpeeksi. Nyt laitoin poikkeuksellisesti leudommille keleille vapaan heinän kun tulee Simolle se pikkuponi seuraksi niin eivät ainakaan ruuasta riitele.

Halusin myös antaa Iitulle vapaan viikonlopun, koska se joutuu viettämään kuukauden tallissa ja päivät tarhassa. Minua suoraan sanottuna pelottaa, miten Iitu suhtautuu karsinaan. Iitu on kuitenkin koko elämänsä elänyt vapaasti pihatossa tai laitumella. Nyt yhtäkkiä laitetaan yöksi neljän seinän sisälle.. Pelkään että kehittää huonoja tapoja, puun puremisen tai imppaamisen. Jos tälläistä ilmenee, täytyy Iitun koulutusjakso lopettaa kesken. Kuukausi on pitkä aika kököttää tallissa..

Tässä vielä siirappinen video Simon ja Iitun leikeistä;


Kommentit

Suositut tekstit