Hevosia uittamassa

Pitkästä aikaa päästiin uittamaan hevosia. Tai no, uittamaan ja uittamaan. Simo kahlaa yleensä ehkä polviin asti ja Iitu mahaansa. Viime kesänä ei tullutkaan edes yritettyä kun oli niin sateista ja kylmää. Samalla tuli myös mentyä pitkästä aikaa ilman satulaa ja sepäs oli jännittävää! Menin itse Iitulla ja Saima tuli Simolla. Saima on käynyt Simolla viimeksi talvella, jolloin Simo heitti komealla pukkisarjalla pois selästä ja silloin meni sormi. Ehkä ihan hyvä palata rauhallisen kesä -Simon selkään. (tosin vieläpä ilman satulaa..)


Ratsastin lapsuudessani pitkään ilman satulaa. Tuulihousut jalassa. Ilman satulaa nelistettiin hirmuista kyytiä ja myös hypättiin. En käsitä minne se tasapaino on hävinnyt. Alkuun meinasin tipahtaa jo liikkeelle lähdössä ja puolivälissä järvelle tajusin, että selkäni on kipeä. No tuleehan se kipeäksi jos jännittää sitä koko ajan. Silloin hoksasin rentouttaa selän ja lantion ja ilman satulaa meneminenhän oli mukavaa! Innostuin jopa ravailemaan.



Järvellä yllätyin kun Iituhan meni reippaasti veteen ja syvälle. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan, kun Iitu ui! On vissiin nämä helteet tehneet tehtävänsä ja hevosetkin menee mieluusti veteen. Järvellä oli tosin paljon enemmän paarmoja kuin matkalla. Simokin yllätti menemällä niin syvälle, että puolet mahasta kastui. (taluttamalla tosin.. Simohan ei mene itse vaan ihmisen pitää mennä edeltä) Iitu innostui sukeltelemaan niin, että vetäisi vettä henkeen ja kotimatka menikin pärskiessä ja yskiessä vettä pois.


Kommentit

  1. Olipas kiva postaus!

    Harmi kun ei itse pääse enää uittamaan viereiseen järveen, kun siellä on taas harmillisesti levää. Kuten joka vuosi. Toi mun hevonen on niin hölmö, että sukeltelee myös ja hörppii sitä samalla, joten ei viitsi ottaa riskiä ja mennä leväiseen järveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Voi harmi! Tänä lämpimänä kesänä onkin ollut harmillisen paljon levää. Hauskaa, että sielläkin on sukeltelija :)

      Poista
  2. Tapasin ensimmäistä kertaa elämässäni vuonohevosia pari viikkoa sitten. Miten kaunis voikaan pieni hevonen olla! Nämä on kuin taideteoksia väreineen kaikkineen :) Tästä tuli ehkä vähän lempparirotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Ihanaa! Vuonikset ovat yllättäen minunkin lempparirotu juurikin kauniin ja erilaisen ulkonäkönsä vuoksi

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit