Miten laitetaan riimu päähän?

Helgalla on nyt kuusi viikkoa ikää ja kasvu on ollut nopeaa. Sillä aikaa kun olin neljä päivää Kemiönsaaressa vuonohevosten mestaruuskilpailuissa näytti Helga kasvaneen huimasti. Helgan kanssa olen havahtunut moniin minulle jo itsestään selviin asioihin ja on pitänyt miettiä uudelleen, että mites tämä meneekään.



Riimun laittaminen oli oma haasteensa. Laitoin riimun ensimmäisen kerran parin päivän ikäisenä ja Helga ei malttanut millään pysyä paikallaan, mikä teki riimun pukemisesta hankalaa. En halunnut kiskoa riimua väkisin päähän, vaan annoin Helgan haistella ja tutkia riimua. Laitoin riimun alkuun vain turvan ympärille, mikä sujui hyvin. Jostain syystä niskahihnan kiinnittäminen sai Helgan paniikkiin ja alkoi helposti riuhtomaan tai peruuttamaan. Kuitenkin riimu saatiin ihan onnistuneesti päähän ja pois.

Vauvariimu ensimmäistä kertaa päässä. Oli muuten kokoa minishettis.
Vauvariimu mahtui kokonaisen viikon kunnes piti vaihtaa isompaan


Kun riimun pukeminen alkoi sujua hyvin, kävi erään kerran ihan onneton tapahtuma. Laitoin Helgalle riimua ja riimua laittaessa Helga avasi suunsa jolloin riimu meni suuhun kuin kuolain ja samaan aikaan ehdin vetämään riimun toisen korvan taakse kun Helga lähti hätääntyneenä juoksemaan suu auki, riimu suusta kiskoen ja korvien takaa painaen. Blendakin ehti jo huolestua Helgan hätääntymisestä. En päässyt Helgan lähelle ottamaan riimua pois kun Helga juoksi kauhuissaan pakoon. Lopulta sain napattua riimun korvan takaa ja riimu tipahti lattialle. Helga ei tämän jälkeen edes uskaltanut lähestyä riimua. Ajattelin, että siinä meni se riimun käyttö ja mahdankohan koskaan enää saada riimua päähän kun Helga menee paniikkiin jo nähdessään riimun..

Uusi riimu päässä ja Helga ajatteli taluttaa itse itseään



Pohdin mikä sopisi ratkaisuksi ja päädyin vaihtamaan riimun ihan eri väriseen ja aloitin kaiken alusta. Helga haisteli ja maisteli uutta riimua. Puin riimua rauhallisesti samalla rapsuttaen Helgaa, jolloin hänen huomionsa ei ollut niskahihnan kiinnityksessä vaan rapsutuksessa ja riimun laitto olikin mukavaa. Mutta sen minä sanon, että kuka kumma suunnittelee varsojen riimut? Niissä jos jossain pitäisi ehdottomasti olla pikalukot! Kun varsa rimpuilee on hirveän hankalaa kiinnittää solkia. Olen laittanut Helgalle riimun joka päivä vartiksi päähän, joten on siihenkin tottunut.

Väsy yllättää pienen usein



Ostin Helgalle ikioman pinkin harjalaukun supersöpöillä Polle -harjoilla varustettuna. Helga totisesti tykkää harjaustuokioista. Vaikka Helga on melkoinen viipperä ja villi varsa niin ottaessani harjan esille jähmettyy Helga paikoilleen ja seisoo aivan liikkumatta koko ajan kun harjaan häntä. Jalkoja olen nostellut jo ensimmäisistä päivistä alkaen. Kun jalkojen nostelu alkoi olla jo hallussa, aloin rapsuttelemaan ja koputtelemaan kavioiden pohjia. Vihdoin pääsin myös puhdistamaan takakaviot ihan kokonaan Helgan seistessa hiljaa paikallaan. Ilmeisesti Helgan tasapaino ei riitä pitämään etujalkoja kovin pitkään ilmassa, joten niitä olen vain vähän koputellut.

Uljas laama... eikäkun vuonisvarsa


Kaikki tämä Helgan kanssa touhuaminen on tapahtunut vapaana ja Helga on omasta halustaan pysynyt paikallaan. Olen myös tehnyt seuraamisharjoituksia niin, että ikäänkuin "talutan" Helgaa vapaana tarhassa ja laitumessa. Eli kävelen Helgan rinnalla ja kehun ja rapsuttelen samalla kun Helga kävelee vieressäni. Ollaan myös pysähdytty kävellessä, olen opettanut Helgaa peruuttamaan koskemalla ryntäitä ja takaosaa olen väistättänyt jos Helga on esimerkiksi karsinaa siivotessa tiellä.

Äiti odottaa vuolua ja Helga tutkii paikkoja

Äiti mitä syöt? Haittaako jos näprään narua


Viime viikolla kokeilin taluttaa Helgaa ensimmäistä kertaa riimusssa ja narussa. Blendaa talutettiin edellä ja lähdettiin Helgan kanssa seuraamaan perässä, mutta Helga alkoikin rimpuilemaan, hyppimään ja peruuttelemaan painetta vastaan. Kun Helga ei meinannut rauhoittua, laitoin riimunnarun Helgan pepun ympäri ja työnsin Helgaa eteenpäin toisella kädella samalla toisella kädellä vetäen riimun narusta eteenpäin. Nopeasti Helga hoksasi jutun juonen, vaikka vaikuttikin turhautuneelta kun ei päässyt ryntäilemään laukassa edes takas. Käytiin ihan muutaman kymmenen metrin lenkki pihatien päässä ja kotiinpäin Helga kävelikin jo edellä.

Nälkä yllättää kesken harjoitusten

Mikäs kapistus äidillä on selässä? Miksi ihmisäiti kiipeää äidin selkään?


Olen niin älyttömän onnellinen Helgasta, että itkettää! Se on niin utelias ja rohkea varsa. Melkoinen viipperä, mutta malttaa hienosti keskittyä ja oppii nopeasti. Eläinlääkäri ihmetteli käydessään, että onpa tosiaan rohkea varsa ja Helgaa sai tutkia ihan rauhassa. Helga on oikein hyvässä kunnossa.

Huii! Hurja-Helga

Moi, mitä teet?

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit