Iitun vuoden ensimmäinen estevalmennus ja samalla ensimmäiset re60cm

Iitu kävi tänään lähitallin kentällä estevalmennuksessa huomisia kisoja varten. Iitulla on eniten ongelmia laukassa, se on niin mahdottoman hidasta ja kankeaa ja energia loistaa täysin poissaolollaan. Tänään kuitenkin jostain se ratatempo löytyi! Iitu teki hienoja hyppyjä ja laukkasi vauhdikkaasti. Laukan tempo ja tiet oli tänään aiheena, jotta saataisiin niistä harjoituksista vähän vinkkejä huomisiin kisoihin. Iitu on tarkoitus mennä verryttelyluokkana 40-50cm ja ensimmäistä kertaa 60cm luokka. Itse menen kisoihin vain kuvaamaan ja hoitajaksi. Jännittävää nähdä, hyytyykö Iitu kokonaan taas joutuessaan maneesiin. Ulkona tuntuu tuota virtaa olevan hieman enemmän kun maneesissa Iitu tylsistyy..

Joko päästään hyppäämään?

Sain tämän päivän treeneistä napattua ihan mukavia kuvia:




Ponnua löytyy kyllä






 Iitu hyppää kyllä nätisti, mutta suurin haaste huomisissa kisoissa tulee olemaan se energia. Löytyykö vauhtia tarpeeksi? Iitu on vähän sellainen säästöliekillä puksuttelija. Tänään tuntui heräävän vasta korkeammilla esteillä kun pitää jo hypätäkin. Mutta uudesta ratatemmosta olen oikein tyytyväinen. Laukka oli reipasta ja hypytkin paljon kevyemmän näköisiä.

Huomasin kuvia katsellessani, että Iitulle on kertynyt reippaasti massaa talven aikana ja Iitu on myös jotenkin ryhdikkäämpi verrattuna viime vuoteen. Pieni talvimaha roikkuu mukana vielä, mutta se lähtee helposti nyt kun Blenda siirrettiin omaan tarhaan ja heinää voi vähentää reilusti.

Lihaksikas Iitu
Talvimasu roikkuu vatsalihasten alapuolella..

Tässä kooste tämän päivän treeneistä:






Kommentit

Suositut tekstit