Iitun vuoden ensimmäiset esteet

Lämpimät kelit helli viime viikonloppuna ja kenttäkin oli vihdoin kuiva, joten saatiin se lanattua. Pohjasta tuli oikein hyvä ja pehmeä. Tosin ensimmäisten sateiden jälkeen on kenttä taas kova, mutta sitten pitää lanailla jälleen.

Pohja oli nii hyvässä kunnossa, että sain idean rakentaa muttaman esteen kentälle. Senna tuli Iitulla hyppäämään ja itse nostelin puomeja ja otin kuvia.

Iitu on aivan innoissaan esteistä. Iitu on yleensä innostunutkin vähän liikaakin kun laukkaa matalana hirmuista kyytiä esteiden välillä. Nyt huomasi, että syksyn ja talven kouluvalmennuksista on totisesti ollut hyötyä kun Iitu kantoi ja kokosi itseään ihan eri tavalla kuin ennen. Laukan tahtia pystyi säätelemään mukavasti, eikä se ollut sellaista kaahotusta. Iitu tosin hyppäsi vähän liiankin innokkaasti kun tuli muutama aivan valtava loikka. Iitu pääsi myös ensimmäistä kertaa hyppäämään valkoista porttia, joka oli korkeudeltaan reilu 60cm, mutta Iitu liiteli yli metrin korkeudesta.

Tässä kuvia hypyistä;

Alkuverkaksi maapuomeja ravissa ja laukassa

Iitu on hieno

Maapuomien jälkeen korotettiin puomeista toista päätä




















Ensimmäinen portti jännitti, vaikka este olikin vain 60cm






Iitu näyttää ihan töyhtöhyypältä tässä :'D





Iitu kyllä tosissaan nauttii esteistä. Tekniikkaa pitää vielä hioa, ennen kuin kehtaa lähteä oman tallin ulkopuolelle. Kiva, kun mulla on viimein se esteponi, vaikka itse en kovin korkeita uskallakaan hypätä :)

Kommentit

Suositut tekstit