Simon läpiratsastus vol 3

Simo oli eilen kolmatta kertaa Suvin käsittelyssä. Maneesilla olikin tänään reippaasti porukkaa. Alussa Simon lisäksi oli kolme hevosta. Yksi oli se tuttu kenttähevonen hurjastelumaastosta ja Simon kilpailuvietti kohosi. Keskittyminen oli koetuksella kun Simo kulutti aikaansa kyttäilyyn ja harkitsi kovasti kaverin perään syöksymistä. Porukkaan alkoi tulla lisää maneesiin ja olikohan siellä lopulta kahdeksan ratsukkoa samaan aikaan.. Se helpotti Simon keskittymistä, kun enää ei ehtinyt vilkuilemaan jokaista ratsukkoa.

Simo meni jo huomattavasti pidempää pätkää muodossa kuin viikko sitten ja mikä hienointa, oikea laukka alkaa pikkuhiljaa sujua :) Itse kävin keskiviikkona Simolla maastossa ja laukattiin pitkähkö suora kokonaan oikeaa laukkaa. Simo nosti oikean laukan heti pyynnöstä ja jaksoi ylläpitää sen loppuun asti. Olen todella tyytyväinen edistykseen.


Ostin Horzen alennusmyynneistä punaisen kouluhuovan ja ompelin siihen Norjan lipun tyyppisen kuvion, koska olen jo tovin haaveillut sellaisesta satulahuovasta. Koulumallina niitä ei ole löytynyt. Simo sai maneesilla kehuja huovastaan ja muutenkin perinteiset "Onpa söpö" hihkaukset. Hyvin tuntui kaikki isot hevoset suhtautuvan Simoon, eikä kukaan saanut sen kummempaa kohtausta. Simo lähinnä kiinnosti ja moni lähtikin uteliaana kohti Simoa tutkimaan omituista ilmestystä.





Kommentit

  1. Ai sä itse taiteilit ton huovan, vautsi!! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Horzella oli alennuksessa punaisia kouluhuopia, 12 €/kpl. Ostin ne kaksi mitä liikkeessä oli jäljellä ja tämä on ensimmäinen versio ommeltuna käsin. Täytyy tuohon versioon 2 panostaa sit vähän enemmän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit