Helsinki Horse Fairin löytöjä

Koska en malttanut odottaa Tampereen Hevoset -messuja, tuli tänään piipahdettua Helsinki Horse Fairissa. No oikeastaan menin sinne vain yhdestä syystä; halusin nähdä Viikinkihevoset -esityksen.

Oltiin Helsingin messukeskuksessa kymmenen jälkeen jo paikalla ja ostosten lomassa ehdin vilkaisemaan myös areenalle ja siellä sattui juuri viipottamaan upea Gnist Varde hurjaa kyytiä Criollo indoor driving challengessa. 


Ennen viikinkihevoset esitystä nähtiin myös leikkimielinen poliisit vastaan julkkikset jalkapallo-ottelu. Leikkimielisessä ottelussa kävi köpelösti kun yksi poliisihevonen laukkasi pallon yli, kaatui ja ratsastaja jäi alle. Yleisö kohahti ja ratsastaja jäi makaamaan liikkumatta. Ambulanssit saapuivat paikalle ja veivät ratsastajan pois. Ilmeisesti mitään vakavaa ei onneksi sattunut hevoselle tai ratsastajalle, vaikka hevonenkin ontui pois areenalta.

Viikinkihevoset oli todella hauska ja pureutui hienosti historiaan. Esityksessä oli selkeä juoni ja aikajana, pitäen norjan vuonohevosen pääosassa. Nisse, Sessa ja Nesso olivat vuonikset, jotka esiintyivät ja kaikki kolme olivat upeita. Myös Udna pyörähti esityksessa sen lisäksi, että oli karsinassa esillä. Esitys oli erityisen onnistunut ja mukava kevennys onnettomuuden jälkeen. Vuonikset saivat hienoa mainosta, aivan mahtavaa!

En valitettavasti saanut parempaa kuvaa puhelimella, mutta otin pieniä videopätkiä esityksestä



Mutta sitten niitä löytöjä.. tuli ehkä ostettua enemmän kuin piti, mutta kaikissa oli tosi hyvä tarjous ja sain tavaraa ihan pilkkahinnalla;


Iitulle löysin vuorettoman sadeloimen 30 eurolla (Simon kokoa ei ollut..),  Lisäksi ostin kilon Chiaa itselle, limaa irroittavaa yrttisekoitusta Iitun kevätyskään, heppanameja,  saumattomat ratsastusalushousut x 2, lampaannahkahanskat talvelle, nihkeät nahkahanskat kesälle, hamppupatukoita, pari hevoskirjaa..




Lisäksi ostin söpöt, pinkit kavalettipalikat. 

Olitteko Horse Fairissa? Mitä löytöjä teitte?

Kommentit

  1. Kivasti kirjoitettu, erittäin sujuvaa ja helppolukuista tekstiä. Itse en ollut messuilla, vaikka olisihan ollut mukava käydä katsomassa meidän ponien isukkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Oletko ajatellut mennä Hevoset -messuille Tampereelle kuukauden päästä?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit