Pihaton tyhjennystä

Lauantaina oli komea keli. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli niin lämmin, että tarkeni ilman takkia. Mikäs sen oivempi sää pihaton tyhjennykseen. Käsipelillähän sen 20m2 pihaton joutui tyhjäämään, mutta onneksi Marika lupautui avuksi. Pihatossa on sen verran pieni oviaukko, että traktorin kauha mahtuu pihattoon, mutta ei itse traktori. (olisi voinut miettiä vähän pidemmälle viime kesänä kun oviaukkoa tehtiin..)

Pihaton patja oli puolisen metriä paksu. Onneksi ei ollut noin paksu ihan joka kohdasta, sillä oli melkoisen raskasta talikoida patjaa pois. Tuo patja on ollut syyskuulta asti pihatossa. Olen ainoastaan lisännyt päälle aina uuden kerroksen olkea, pellettiä ja välillä turvettakin. Ideanahan on että patjan sisällä oleva lanta palaa lämmittäen samalla pihattoa. Ja kyllähän se toimikin talvella. Aina kun pihaton läpi kulki, kävi lämmin tuulahdus, mutta ei kuitenkaan haissut. Patjan sisällä oleva märkä olki sen sijaan haisi ja painoi..

Päästettiin ensin hevoset metsälaitumelle ruokailemaan

Ruohoa oli jo vähän ilmestynyt näkyville ja se maistui


Pihaton tyhjennystä kottikärryillä




 Ajattelin aluksi, että tyhjätään vain puolet pihatosta, mutta kun päästiin vauhtiin tyhjennettiin koko pihatto. 3 tuntia siinä tyhjennyksessä meni ja ajateltiin että onpa kätevää! Jos minulla menee keväällä 3 tuntia pihaton tyhjennyksessä kun siihen kerääntyy melkein koko vuoden kakat, säästyy huimasti aikaa verrattuna siihen, että siivoisi joka aamu karsinat.

Lopuksi lakaisimme vielä lattian. Seuraavaksi on vuorossa pihaton pesu painepesurilla ja käsittelen varmuuden vuoksi lattian vielä Virkon S:llä. Sitten laitan pohjalle kerroksen olkipellettejä, joita käytän kuivikkeena kesän ajan ja siivoilen pihattoa sitä mukaa jos joku sattuu tarpeillaan käymään. Laitumella taivasallahan nuo on koko kesän, mutta niillä on kuitenkin tarvittaessa mahdollisuus tulla viileän pihaton suojaan auringolta, sateelta ja ötököiltä.




 Siivouksen jälkeen käytiin ratsastelemassa maastossa soratiellä ja mentiin oikein vauhdikas lenkki. Simo tuntui kerrankin suorastaan kuumalta ja annoin sen mennä niin kovaa ja kauan kuin jaksoi. Nelistettiin Simon kanssa hurjaa kyytiä ja pukkejakin sateli, mutta ne olivat ennemminkin sellaisia ilopukkeja. Iitu jäi kauas taakse kun ei se pysy Simon mukana edes laukassa saati sitten kun Simo vaihtoi neliin. Yleensä kun Simo vielä ravaa, Iitu jo laukkaa, että pysyy mukana. Olipa hauskaa päästellä niin lujaa kuin lähti! :)


Yritin saada molemmat hevoset samaan kuvaan ja tulos oli tämä...



Kommentit

  1. Oi että tykkäsin tästä tosi paljon! Ois mahtavaa nähdä videota tuollaisesta vauhdikkaasta maastosta (kypäräkameralla) katselin youtube videoitasi ja oli todella viihdyttäviä ne maastoreissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, itseasiassa yksi vauhtireissu maastosta odottaa julkaisua. On vaan niin törkyisen hidasta ladata youtubeen, että odottaa sen takia, mutta yritän saada materiaalin piakkoin jakoon :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit