Kiimakiukkua ja tolppien lyömistä

Iitu on alkanut taas hyöriä ja pyöriä. Marika kävi lauantaina auttamassa minua lyömään aidan tolppia maahan ja kävimme myös ratsastelemassa. Iitu yritti potkia Simoa useita kertoja lenkin aikana vaikka ei edes oltu ihan perässä kiinni. Iitu myös pyöri kokoajan hoitaessa ja Marikan oli hankalaa päästä edes selkään kun neiti steppasi ja peruutti ja pyöri. Yleensä jos Iitu ei malta seista aloillaan, auttaa väistättäminen. Nousen itse aina selkään vasta kun Iitu pysyy paikallaan. Pyöritään sitten vaikka vartti siinä maassa ja väistetään jalkoja ristiin ja peruutellaan jos ei muuten osaa käyttäytyä. Marika pääsi kuitenkin pienen säätämisen jälkeen selkään ja aloitettiin lenkki kiipeilyllä, josko se purkaisi suurimmat virrat pois.


Ajattelin kokeilla Simolla pitkästä aikaa oliiveja ja huh huh! Kun on Olympiat, pienikin liike riittää, mutta noilla oliiveilla ei tuntunut kuulevan tai tuntevan mitään niin sai reilusti nykiä ja päästää ohjaa ja taas nykiä ja päästää. Simo myös pukitti laukan nostossa oikein innoissaan, mutta meni muuten hyvin. Kerrankin Simolta löytyi ihan kunnolla menohaluja. Lenkki oli melkoista sählinkiä kun Iitulla oli hirmuinen tohina päällä, mutta päästiin kuitenkin lenkki läpi suht vähillä kommelluksilla.


Niin perjantai kuin sunnuntaikin meni aika lailla laitumen aidan kimpussa. Olen lyönyt toista sataa tolppaa maahan ja ruuvaillut rengaseristimiä tolppiin. Hevosethan pääsee vasta toukokuun lopulla laitumeen kun on jo kunnon ruoho, mutta keväällä on niin paljon muuta ohjelmaa, että minulla ei ole aikaa aidata myöhemmin.







Maanantain auringon suosiessa sain aitauksen viimein lähes valmiiksi. Sain eristimet ruuvattua ja vedin myös nauhan aitauksen ympärille. Enää pitää aidata ojat laitumen sisällä, jotka jakavat laitumen kolmeen lohkoon ja sähkötolpan ympäristö, mutta virta kiertää jo :)

Tästä peltoterassilta voin katsella laiduntavia hevosia.

Vanhat kentän jämät (oikealla) purin pois, jotta maan saa pienennettyä ja tasattua.



Eilen oli niin ihanan aurinkoinen päivä, että Iitukin pötkötti koko päivän ottaen aurinkoa. Iitulle tuli eilen vihdoinkin oikean kokoiset tossut ja niitäkin käytiin metsätiellä testaamassa. Tarkoitus oli kokeilla pikku pätkä jokaisessa askellajissa, mutta nuohan innostuivat nelistämään oikein kunnolla. Oli hirmu hauskaa ja hepat oli tyytyväisiä :)






Iitu ja tossut


Näihin vielä säärystimet mukaan niin istuvat vieläkin paremmin.


Kommentit

  1. Ihan älyttömän ihana blogi!! 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun tykkäät. Itselleni olen lähinnä päiväkirjamielessä kirjoitellut, jotta voi sitten jatkossa lueskella kehitystä, mutta on mukavaa jos joku tykkää lueskella :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit