Jatkuva jojoilu painon kanssa

Aika ajoin sitä havahtuu siihen, kuinka hevoset on taas lihoneet. Yleensä havahdun tähän kevättalvesta, sillä kesäisin hevoset laihtuvat, koska liikkuvat laitumessa niin paljon verrattuna talviseen tarhassa kököttämiseen. Hevoset on olleet tämän kesän lähes koko ajan niin loppuun kalutulla laitumella, että siellä ei kasva juuri kuin rikkaruohoja. Eli joutuivat todella etsimään ruokaa. Hevoset ei saa väkkäreitä (poislukien Iitun kisakausien 0,5 litran rehuannos). Pihatosta löytyy kivennäis- ja suolakivet. Heinää en ole juuri lainkaan antanut.

Se on selvä, että Simo paisui kun pullataikina hengaillessaan reilu puolisen vuotta tarhassa syömässä. Mutta sitäkin on jo 3 kuukautta liikutettu 5-6 kertaa viikossa ja silti kaveri vaan lyllyy ja hyllyy eteenpäin. Mutta Iitu totisesti ihmetyttää, joka ei ole normaalisti pyöreä kuin ihan keskitalvella. Sitä on kuitenkin tänä kesänä ratsastettu ja treenattu aika paljon niin mistä ihmeestä neiti on keksinyt kasvattaa sellaisen roikkomahan? 

Näistä Iitun kisakuvistakin näkyy mahan alla roikkuva löllykkä







En tiedä, että mitä tässä keksisi. Ruoka on minimissään ja liikutetaan niin paljon kun tällä hetkellä pystytään. Syyskuulla siirtyvät vallan taas tarhaan, kun täytyy laidun purkaa ja kyntää tänä vuonna. Silloin pystyn säätelemään heinän määrää, mutta sitten hevoset eivät taas liiku niin paljon itsestään, kun seisoskelevat heinälaatikolla tai pihatossa. Heinää annan päivässä vain 6-7 kg/hevonen. Senkin pienisilmäisistä heinäverkoista, että riittää pitempään.

Käsittämätöntä, että tuorein kuva Simosta on toukokuulta..(ja sekin on törkeän huono otos..)



Olo alkaa olla aika neuvoton painon pudotuksen suhteen. Jos joltakulta löytyy joku kikkakolmonen liikutuksen lisäämisen ja ruuan vähentämisen lisäksi, niin kerro ihmeessä!

Kommentit

  1. Hyvää pölytöntä olkea hevosille, sillä voi hyvin korvata osan heinäannoksesta. Saa pureskeltavaa, maha ei ole tyhjänä, mutta energiaa hyvin vähän :)

    Tällä on meillä pysynyt pahimmat lihapullat järkevissä mitoissa vapaalla karkearehullakin vaikka viime vuonna oli järkyttävän vahva heinä. Saivat heinää energiatarpeen mukaan ja lisäksi olkea vapaasti. Tänä vuonna onneksi heinä ihannearvoissa niin helpottaa arkea, kun hevoset ei paisu heti kun näkeekin heinää :)

    -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin olkea vielä pari vuotta sitten kuivikkeena, mutta nuo ahmatit söi ne kaikki kuivikkeet ja olivat kunnon pallomahoja, joten olki meni meillä boikottiin. Tosin tuossa mainitsemassasi tarkoituksessa voisi hyvin toimia :) Tämän vuoden heinä on onneksi hyvää ja laadukasta verrattuna viime vuoteen, eikä onneksi tarvitse pelätä, että loppuu kesken. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit