"Tuntuu, että hevosen kanssa oleminen on jatkuvaa suorittamista ja stressaamista sen sijaan, että nauttisin harrastuksesta"

Tuo lause osui silmääni netin keskustelupalstalla ja se tuntui niin omalta. Olen ollut hevosen omistaja aikalailla 6 vuotta ja oma talli on ollut 5 vuotta. Etenkin lokakuusta huhtikuulle hevosen omistaminen on jatkuvaa suorittamista. Lenkille on lähdettävä säässä kuin säässä, pimeässä otsalamppu päässä. Vaikka väsyttää tai voimat on loppu, on hevoset vaan yksinkertaisesti hoidettava. Hevosen omistajalla ei ole vapaapäiviä varsinkaan omalla tallilla. Ei voi matkustaa ulkomaille etenkään tarhakaudella, koska hevoset pitää ruokkia monta kertaa päivässä. Ellei jollakin ole aikaa muuttaa viikoksi tänne hoitamaan hevosia, mitä harvemmin on kun pitää töissäkin käydä. Ei sillä, että olisi varaakaan matkustaa mihinkään kun kaikki mitä tilistä jää käteen, menee hevosiin. Toisinaan on kuukausia, kun ajattelen, että "Jes! Rahaa jäi säästöönkin" niin samassa kuussa tapahtuukin jotain ja tulee yllättäviä eläinlääkärikuluja tai muuta.

Yhden hevosen kanssa harrastaminen voisi olla vielä  mukavaa, mutta kahden ja etenkin kolmen kanssa on jo suorittamista, kun yrität liikuttaa kaikki kolme. Onneksi olen löytänyt aivan loistavia vuokraajia, joista on minulle suuri apu liikutuksen suhteen. Pyytämäni vuokra kertakäynnistä on niin pieni, että se ei kuluissa juuri auta. Pystyn kumminkin kustantamaan vuolut ainakin kahdelta hevoselta vuokratuloilla.

Vaikka välillä vellon epätoivon syövereissä niin kyllä ne hevosten omistamisen hyvät puolet kuitenkin voittaa kaiken sen työmäärän, ajan ja rahan, minkä niihin käyttää. Hevosen kanssa ollessa aika ikäänkuin pysähtyy. Hevosella ei ole kiire mihinkään, se kuuntelee huolet ja murheet ja sen kanssa voi tehdä kaikenlaista yhdessä. Se tunne on ihana kun hevonen hirnuu tervehdykseksi kun menen ovesta ulos, se kun hevonen tulee itse luo ja puhaltaa lämmintä ilmaa sieraimistaan, sekä haluaa lähteä mukaasi touhuilemaan jotakin yhdessä. Kun voi painaa päänsä hevosen karvaan ja nuuhkuttaa ihanaa hevosen tuoksua.

Simo -reppana on päässyt osaksi toteuttamaan jos jonkinlaista ideaa ja aina on niin kärsivällisesti mukana <3

Kommentit

  1. Todella kiva postaus. Ihana toi kuva.

    VastaaPoista
  2. Mukava blogi sinulla! Minulla on edessä ensimmäinen talvi omalla hevostilalla. Minullakin on liikutettavana kaksi hevosta ja poni. Onneksi liikutuksessa auttaa se, että mies ratsastaa mielellään kanssani maastolenkkejä ja toisella hevosella käy vuokralainen (myöskin halvalla). Tänä vuonna pystyn säätelemään itse työaikatauluni, koska työskentelen kotoa käsin. Niinpä ratsastus onnistuu niinä hieman valoisampina tunteina. Mutta sitten jos palaan tämän vuoden jälkeen normaaliin päivätyöhön, on koko homma varmasti paljon raskaampaa.

    Näinä muutamana ensimmäisenä kuukautena olen kuitenkin huomannut voivani paljon paremmin, kun hevoset ovat silmien alla ja niiden kanssa on aikaa vain olla. Minulle yhden hevosen omistaminen täysihoitotallilla oli enemmän suorittamista. Tallimatka oli pitkä, ja talliajan halusi käyttää "hyödylliseen" tekemiseen. Nyt on aikaa tehdä myös hyödyttömiä asioita hevosten kanssa, kun ajamiset ovat jääneet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, löytyisipä jostain tuollainen mies, joka myös ratsastaisi! Ei vais, täytyy olla kiitollinen nykyisestä, joka joutuu toteuttamaan jos jonkilaiset ideat ja hoitaa ne raskaimmat hommat..

      Työskentelen itse myös pääosin etänä, tosin silti minun tulee olla tavoitettavissa 7-17 välissä työpisteellä, joten liikutus keskellä päivää ei oikein onnistu. Tuo on kyllä totta, että tallille ajetun matka-ajan säästää kun hevoset ovat omassa pihassa niin on enemmän aikaa touhuilla niiden kanssa :)

      Poista
  3. Tuttua fiilistä. Etenkin tuo, että juuri kun iloiset rahaa jääneen säästöön, niin ihan varmana tulee jokin yllättävä eläinlääkärikulu tms. Ja kohta alkaa se kurainen ja pimeä ajanjakso, jolloin tuntee kuinka motivaatio valuu viemäriin. Onneksi niistäkin selviää, meilläkin vuokraajat yms apuna liikuttamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jos joku on varma niin se että kun rahaa jää yli niin hevonen teloo itsensä, tulee ähky taikka joku muu :) Otsalamppukelit on kohta taas edessä jolloin joutuu oikein tsemppaamaan itsensä tallille

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit