lauantai 7. lokakuuta 2017

Vuoden ensimmäinen kouluvalmennus Iitulla

Noniin, tulipa osallistuttua ensimmäistä kertaa tänä vuonna Iitulla kouluvalmennukseen. (kyllä, syyskuun viimeinen päivä..) Olen oikeastaan 99% osallistunut valmennuksiin Simolla. Samalla tulin ajatelleeksi, että miksiköhän.. Iitu oli meinaa paljon kivempi ratsastaa kuin Simo. Iitu liikkuu aikalailla itsestään kunhan rastsastaja muistaa kantaan itsensä, sillä Iitu ei anna myöskään matkustella.

Iitu on aina ollut ihan kiva ratsastaa, mutta mitään kovin hienoa yhteistä säveltä ei ole koskaan löydetty. Yhteiset ratsastukset on rajoittuneet pitkälti maastohumputteluun ja viime aikoina olen lähinnä ajanut Iitua. Nyt viimein olen oivaltanut ja tuntenut, millaista on kun Iitu menee oikein.




Takaisin tuohon viikon takaiseen valmennukseen. Valmennuksen alkuun tehtiin avoja käynnissä. Siinä huomasin, että oman kehonhallinnan kanssa saa olla äärimmäisen tarkkana Iitulla. Iitu ei anna vinouksia anteeksi niin kuin Simo. Kun minulla oli toisella istuinluulla enemmän painoa kun toisella tai istuin aavistuksenkin vinossa, alkoi Iitu välittömästi väistää.  Sai olla tosi tarkkana etenkin avotaivutuksissa omien apujen kanssa, että en vahingossa istunut vinossa tai puristanut pohkeella, kun silloin meni heti väistöksi. Iitu suoritti upeasti kunhan vaan hallitsin oman kehoni. 



Tehtiin avotaivutusta myös ravissa. Sekä käynnissä, että ravissa tehtiin alkuun voltti, josta jatkettiin suoralla avotaivutusta. Olen hyvin tyytyväinen onnistumisiin. Lisäksi tehtiin laukkasiirtymiä ympyrällä. Laukannostot on edelleen Iitun heikkous, kun Iitu alkaa jostain syystä ensimmäisessä laukannostossa kiihdyttämään ravia ja ottaa ns. juoksulähdön laukkaan. Ensimmäisen noston jälkeen nuo laukat onnistuukin hyvin. 

Sain Iitun kulkemaan pyöreänä niin käynnissä kuin ravissa oikeastaan koko tunnin ajan. Laukassa en osannut pyytää. Tai pyysin liikaa. Heti kun alan itse häsläämään liikaa niin koko paketti lässähtää. Iitu ei tarvitse kuin tuen ohjalle ja ohja saa olla sen verran pitkä, että Iitu pystyy taipumaan. Jos yhtään vetää ohjasta, ei hommasta tule mitään. Iitu kulkee niin pitkään muodossa kun on ulko-ohjan tuki ja istunta tiiviisti ympärillä.

Tässä video tuosta viikon takaisesta valmennuksesta;


Iitu osallistui  myös toiseen kouluvalmennukseen iltahämärällä viime viikolla. Iitu pääsi onneksi lähistöllä olevan tallin kumirouhekentälle jumppailemaan. Valmennuksen teemana oli väistöt ja vastalaukat, jotka Iitu hoitikin hienosti kotiin :)

Tässä video maanantailta. (laatu surkeaa, oli pimeää)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti