Mikä on kun ei tiinehdy?

Iitu tuli heti ensimmäisestä kiimasta tiineeksi, mutta ikävä kyllä oli luonut alkion noin viikon sisällä kotiinpaluusta. Jäi mysteeriksi, että miksi? Iitu oli kuitenkin ollut vain laitumessa. Toisaalta, Iitu on ollut joitakin aikoja yksin laitumessa kun Simon kanssa on oltu lenkillä tai muuten ratsastamassa. Olisiko stressannut Simon perään niin paljon, että loi alkion? En oikein muutakaan keksi.

Blenda on ollut Rollen luona kuukauden päivät, on astuttu, mutta jäi silti tyhjäksi. Uutta kiimaa ei ole kuulunut ja tässä alkaa jo pikkuhiljaa ahdistamaan, kun Blendalle pitäisi tulla kiima, jotta se astuttaisiin ja voisin viedä Iitun vielä kertaalleen astuttavaksi. Blenda haetaan heti kotiin kun on astuttu ja kiima loppu ja viedään Iitu tilalle, mutta jostain syystä uutta kiimaa ei vaan kuulu.. Iitulla oli viikko sitten kiima kun oltiin mestiksissä.

Halusin pelata varman päälle ja astuttaa molemmat tammat, mutta mitäs nyt kun ei kumpikaan tiinehdy?

Rolle ja Blenda laitumessa juhannuksena


Blenda tuli moikkaamaan

Koska Blendalla olisi pitänyt olla kiima jo 10 päivää sitten, pyydetään eläinlääkäriä uudelleen ultraamaan. Tiine tuskin on kun follikkeleja näkyi viimeksi, eikä alkiota missään, mutta olisiko siellä jotain muuta vialla mikä estäisi kiiman.. Eläinlääkäri tulee tarkistamaan tilanteen heti kun pääsee ja sitten olen viisaampi jatkon suhteen.

Iitu ja Rolle keväällä


Kommentit

  1. Onpa kurjaa. Nyt on kuuleman mukaan aika hankala astutuskesä. Itsekin tiedän yhden tamman, joka oli koko kevään kiimassa ja nyt, kun se pitäisi siementää, ei tule kiimaan ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut joo hankaluuksia myös muilla. Naapuritallilla meni tamma jo neljättä kertaa oriasemalle siemennettäväksi kun ei vaan tule tiineeksi.. Iitusta otettiin tänään verikokeet, josko sieltä löytyisi syytä. Vähän on neuvoton olo kyllä, mutta ei auta kuin odottaa, vaikka ahdistaakin kesän loppuminen kesken..

      Poista
  2. Pidättekö hevosia kiinni astutuksen ajan!!!???

    En itse tykkää yhtään tuosta astutustavasta kun ei ole kovin hevosystävällinen....


    Mutta kukin tyylillään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjan Vuonohevoset astutaan aina luomuna. Tammat päästetään orin kanssa laitumeen, jossa ori astuu tammat. Tammat saattavat olla orin kanssa laitumessa koko kesän, kiiman ajan, tai siihen asti, että todetaan tiineeksi. Myös Iitu ja Blenda, molemmat olivat orin kanssa laitumessa, jossa ne astuttiin irtona.

      Joskus tamman ollessa nuori tai tamman pyöriessä paljon, on irtona astumisen lisäksi astuttava kerta tai kaksi liinassa, jotta orin sperma löytää oikeaan paikkaan ja hedelmöityyminen on mahdollista.

      Iitu astuttiin viime vuonna irtona laitumessa, mutta pyöri orin alla niin paljon, että piti pitää riimusta kiinni, että edes kerran varmasti onnistui. Sama ongelma tänä vuonna. Iitu pyöri orin alla niin paljon, että vehje ei osunut oikeaan koloon, eikä sperma päässyt kohtuun asti. Siispä Iitu astutettiin kahtena päivänä liinassa, jotta pysyi paikallaan ka tiinehtymisen mahdollisuus maksimoitiin. Iitu tiinehtyikin heti ensimmäisestä kiimasta, mutta jostain syystä loi Alkion pian kotiinpaluun jälkeen. Nyt Iitu on taas orin kanssa laitumessa, jossa astutaan irtona, ellei Iiti taas pyöri niin paljon, ettei vehje osu sisään.

      Toivottavasti tämä oli sinulle informatiivista :)

      Poista
  3. Aa, kiitti tiedosta, mutta kuulostaa vain kovin ¨väkivaltaiselta¨ tuo tapa, kun tammalla ei ole mitään päätösvaltaa tilanteessa.

    Mutta kiitos kuitenkn :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit