Uusia tuulia

27.05 meillä oli viimeinen tunti Aitotallilla. Tunnilla ratsastettiin osastossa, siten että välin edellä olevaan ratsukkoon tuli pysyä kolmessa metrissä. Oli muuten todella tehokas tunti ja sai tehdä tosissaan töitä. Simo kyllästyi välillä menemään jonossa ja lähti sinkoilemaan pukkilaukkaa keskelle kenttää, jolloin otin sen laukkaympyrälle ja kannustin sitä jatkamaan laukkaa kunnes se oli rauhoittunut. En tippunut selästä vaikka kerran kävinkin kaulalla.








Yhtäkkiä Simo lähti sinkoilemaan pukkilaukkaa keskelle kenttää.





Torstaina 29.05. osallistuimme Aitotallin järjestämälle vaellukselle. Vaellus kesti 5-6 tuntia, enkä ole koskaan ratsastanut Simolla pidempää lenkkiä kuin kaksi tuntia kerrallaan.  Minua vähän jännitti, miten Simo jaksaa ja joudummeko kääntymään takaisin tallille kesken vaelluksen. Simo jaksoi erinomaisesti ja oikein nautti retkestä! Laukkasimme matkalla monta kilometriä ja oikein pitkiä pätkiä. Sai Simokin laukata niin lujaa kuin halusi ja pyyhälsikin jonon hänniltä hitaampien ohi kärkijoukkoihin. Ekalla laukkakerralla yritin pidättää takana, mutta vaikka kuinka otin pidätteitä, Simo vain jyräsi eteenpäin. Kun ekan laukkaosuuden jälkeen oli rauhoituttu, annoin Simon laukata ihan kevyellä tuntumalla sellaista vauhtia kuin se halusi, enkä pidättänyt. Kunnon laukat teki oikein hyvää. Matkalla pidettiin myös evästauko, jolloin ratsastajat söi voileipää ja joi kahvia ja hevoset saivat mutustaa vihreää. Tauon jälkeen jatkettiinkin vauhdikkaasti laukkaa. Vaellus oli aivan ihana vaikka satoikin aika rankasti vettä! Minä nautin ja Simo nautti... Tosin pari seuraavaa päivää en nauttinut kun selkä ja hartiat oli niin rikki että ihan kosketuskin sattui...











Lauantaina 31.05. se päivä sitten koitti kun Simo muutti pois Aitotallilta :( Muutin itse huhtikuulla niin kauas, että tallilla kulkeminen kävi työlääksi ja minun oli pakko siirtää Simo lähemmäs. Alle 10 min matkan päästä löytyikin kiva maalaistalli, Majantalli. Olin todella yllättynyt, että Simo meni kerralla traileriin.. yleensä sen kanssa saa tapella parikin tuntia kun yritän saada sitä itse traileriin.. Matka sujui hyvin eikä trailerista kuulunut sen kummempia ääniä. Kun päästiin perille otettiin Simo ulos trailerista ja päästettiin kentälle hieman purkamaan paineita.. Oletin että Simo laukkaisi pukkilaukkaa kenttää ympäri, mutta se vain nuuski maata ja seista möllötti paikallaan. Tallin 20 hevosen lauma huomasi uuden tulokkaan ja lähestyikin Simoa kentän laidalle.  Simon seuraksi kentälle päästettiin kaunis vuonistamma, Elli. Elli ei oikein lämmennyt Simolle ja Simo ei oikein tiennyt että miten päin pitäisi olla ja päätyikin lopulta piehtaroimaan kentälle. Kun hepat olivat tutustuneet päästimme ne kaksin laitumelle. Simo ei millään malttanut odottaa että saan riimun narun pois kun pääsi vihreälle ja sitten se rynnisti ruoholle. Simo ja Elli ovat vielä kaksi laitumella ja huomenna Simo on tarkoitus yhdistää lauman sekaan.










Ensimmäisen yönä aikana Simo oli tiputtanut etukenkänsä.. Juuri kaksi viikkoa sitten se kengitettiin! Kyllä ärsytti ja varasinkin sitten kengittäjän paikan päälle. Kiire ei ole, sillä en muutenkaan ratsasta Simoa vielä ja huomisen laumaan yhdistämisen seurauksena varmasti irtoaa lisää kenkiä. Otin tänään Simon ja Ellin puomille, koska Elliä ei voinut jättää laitumelle siksi aikaa kun harjaan Simoa. Harjailu meni ihan ok ja harjasin Elliäkin siinä samalla kun harjasin Simoa. Tarkoitus oli viedä Elli kentän viereen, josta se näkee muita hevosia, eikä jää yksin kun taluttelen Simoa. Otin Ellin irti puomista ja lähdin taluttamaan kulman taakse niin Simolle tuli hätä. Simo alkoi hirnua hirveästi Ellin perään ja alkoi pyöriä levottomana ja kuopia ja yritti nykiä naurua tullakseen mukaamme. Luovutin ja toin Ellin takaisin puomille. Ajattelin sitten päästää ne yhdessä laitumelle kun Simo ei selvästikään ole vielä kotiutunut tarpeeksi. Otin Simon irti puomista ja lähdin taluttamaan laitumelle. Simo ei suostunut menemään portista sisään ja alkoi pyöriä paniikissa ja kaatoi samalla myös vesiämpärit, joissa oli juomavettä. Ei auttanut muu kuin hakea Elli mukaan. Talutin Elliä toisessa kädessä ja Simoa toisessa. Elli meni nätisti portista sisään ja jäi kärsivällisesti odottamaan kun Simo heittäytyi ensin vaikeaksi eikä suostunut tulemaan. Lopulta Simo kuitenkin luovutti ja sain molemmat laitumelle. Irrotin riimun narut ja hepat lähtivät ravaamaan. Elli huuteli jatkuvasti omalle laumalleen ja Simokin yhtyi hirnuntaan, mutta keskittyi sen jälkeen syömään. Elli jäi kulkemaan aidan viertä levottomana kun lähdin pois huudelleen laumalleen. Toivottavasti huominen tutustuminen lauman kanssa menee hyvin. Minua hieman jännittää, miten käy.

Kommentit

Suositut tekstit