Kevyehkö "vaellus"

Viime viikonloppuna sää suosi, joten lähdettiin Maijun ja Simon kanssa vaellukselle. Tarkoitus oli kulkea ihan Iitun jaksamisen mukaan, pääasiassa käyntiä. Laitettiin molemmille länkkärit selkään, riimut päähän ja riimunnarut sidottiin kaulalle, jotta hevosen saa näppärästi puuhun kiinni. Simon satulaan laitettiin lisäksi satulalaukut joihin vesipullot, eväät, kaviokoukku, tossu ym muuta tarpeellista.





Alussa Iitu lähti oikein innokkaasti ja vauhdikkaasti matkaan. Iitu kyllä yritti kovasti kääntyä naapurin tallia kohti, mutta sain sitten kuitenkin sen menemään haluttuun suuntaan. Pyörätie ihmetytti Iitua, jota mentiin pikku pätkä ennen kuin päästiin ison tien yli. Lentokentän vierustaa taluteltiin kilometrin verran, koska autot ajavat siinä todella kovaa, oli hevonen tiellä tai ei. Liikenteen kanssa ei ollut ongelmaa, mutta jonkin matkan päässä olevalla tallilla on tien vieressä laidun, jolla laiduntava lämppäriruuna/ori laittoi kunnon shown pystyy. Painoi himuista neliä, pukitti ja sitten ravasi oikein korkeaa ravuriravia. Iitu alkoi tanssahdella talutuksessa ja Simo yritti mennä uhittelemaan. Saatiin kuitenkin suht rauhallisesti ohitettua ja päästiin taas tien yli hiekkatielle, jolla noustiinkin selkään.

Hiekkatie mutkitteli kauniissa järvimaisemassa ja tien varrella oli useita kesämökkejä, Tien loppupäässä kuljimme yhden hevostilan pihan läpi ja pihassa laiduntavat hevoset tosissaan riemastuivat vuonikset nähdessään. Jatkettiin muina miehinä ohi ja sitten päästiin kääntymään pitkälle metsätielle, jossa on erinomaisia laukkasuoria ja mäkiä. Simo ravasi mäkeä ylös, mutta Iitu ressukka ei jaksanut koko mäkeä joten lampsittiin sen kanssa perästä. Kun Simo hävisi taukopaikalle päin, valpastui Iitu mutta käveltiin silti nätisti.



Taukopaikalla sidottiin hevoset puuhun ja annettiin niiden levätä. Istahdettiin itse nuotiopaikalle evästauolle. Oli ihanaa! Linnut lauloi ja aurinko lämmitti. Kun oli tauko pidetty, noustiin ratsaille ja käytiin syöttämässä hevosia ja käännyttiin takaisin. Tultiin taukopaikalla siihen tulokseen että Iitu ei jaksa niin palataan kotiin. Kotiinpäin Iitu kävelikin oikein reippaasti ja hienosti. :)





Lenkin pituus oli vain 12 km yhteensä, mutta koska menimme pääasiassa käyntiä ja talutimme, sekä pidimme taukoja, tuli lenkille kestoa kolmisen tuntia. En malta odottaa että Iitu on taas kunnossa niin päästään vauhdikkaallekin lenkille. Se metsätie oli hurjan hyvä kun on pitkää suoraa, eikä juurikaan autoja kulje :) Ensi kerralla voidaan ehkä käydä jo pitemmälläkin. Toki talutusta ja taukoja on edelleen mukana.





Kommentit

Suositut tekstit