Kengittäjä kävi

Hevoset ovat olleet torstaista asti laitumella, enkä ole touhunnut niiden kanssa kummempia. Ovat nauttineet kovasti laiduntamisesta ja välillä sisälle kuuluu melkoinen jytinä kun painavat täyttä laukkaa laitumella. Ostin hevosille pihattoon Joseran nuolukivisangon. Sangossa on siis nuolukivennäinen laidunkauden ajaksi, jolloin minun ei tarvitse olla joka ilta antamassa kivennäisiä. Simo ainakin heti kävi ahnaasti sangon kimppuun.

Simon vasemmassa etusessa ei ollut juuri lainkaan seinämää jäljellä ainakaan ulkosyrjällä. Kengittäjä oli kuitenkin sitä mieltä että laitumelle ei kannata täyteainetta laittaa, kun kenkä irtoaa silloin helposti. Jätettiin täytteet pois ja kenkää hieman taivutettiin, jotta sopii paremmin kavioon.

Simo nautti taas täysin rinnoin kengityksestä. Kaveri nuokkui jo niin pahasti että ihme kun pysyi pystyssä. Pääkin roikkui jo narujen varassa kun Simoa väsytti niin paljon. Simolla roikkuu aina alahuuli kun se on ihan rento tai uninen.










Harjailin Simon samalla kunnolla ja herralla on näin hienot seepraraidat jaloissaan;



Iitun vuolu sujui tällä kertaa oikein hyvin. Kenties neiti on ottanut mallia Simosta tai on hoksannut että helpommalla pääsee kun vain odottaa rauhassa. Iitun kaviot on niin hyvässä kunnossa että kengittäjän totesi kengättömyyden sopivan Iitullle. Simon kanssa nyt jännitetään että pysyykö kenkä.

Katselin keittiön ikkunasta eilen päivällä kun Simo pötkötti pihaton edessä. 



Tänään oli hieno hetki kun Iitu makoili ja nukkui laitumella. Menin Iitun luo ja maahan viereen rapsuttelemaan. Iitu päästi lähelleen maahan makoilemaan ja painoi päätään maahan sitä mukaa kun rapsutin. Minulla ei ollut kännykkää tai kameraa mukana. Se hetki oltiin ihan kahdestaan ja oli hieno tunne kun makaavalla hevosella on niin turvallinen olo että päästää ihmisen viereensä. Rapsuttelin ja silittelin Iitua tovin kunnes nousin ylös ja menin tarkastamaan laidunta. Iitu jatkoi pötköttelyä vielä jonkin aikaa.






Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit