Vierailulla Iitun luona

Kävin tänään katsomassa Iitulle kuuluu. Ajattelin jo matkalla että miten ihmeessä löydän Iitun isosta tallista, mutta sehän oli heti edessä kun nousin autosta ulos. Iitulla on oma ulkokarsina, jonka luukkua pidetään auki jotta Iitu voi katsella ulos. Iitu ulkoilee päivisin myös tarhassa. Jokaisella hevosella on oma tarhansa, mutta Iitu oli kuulemma tänään rapsutellut vieruskaveria tarhan aidan yli :)








Iitu ressukka ei ollut uskaltanut nukkua viime yönä, joten se oli tosi väsynytja torkkui kun harjasin sitä. Kun karsinan ohi meni hevosia maneesille,tuli Iitusta levoton ja se alkoi pyöriä karsinassaan ja hirnua.



Muut hevoset asuvat viereisessä tallissa


Harjailin Iitua ja Iitu seurasi samalla pihapiirin tapahtumia



Tallia vastapäätä on maneesi, joten Iitu näkee hevoset, jotka menevät tunnille.


Jokaisella hevosella on oma tarha, mutta ne ovat vierekkäin, joten Iitukin saa hevoskavereiden seuraa.


Jätin väsyneen Iitun torkkumaan. Toivottavasti se uskaltaa ensiyönä nukkua. Luulen että ei kun Simo on aina vahtinut Iitun unta. Molemmat pötköttävät pitkällään vuorotellen. Kesällä jopa yllätin ne nukkumasta samaan aikaan.

Olin huolissani siitä, miten Iitu pärjää kun se joutuu pitkät ajat seisomaan karsinassa ilman lajitovereita. Onneksi karsinassa on tuo luukku, mistä voi seurata tapahtumia. Ja onneksi, kuukausi on lyhyt aika ja sitten Iitu pääsee taas viettämään vapaan hevosen elämää ja laukkamaan tarhassa ja leikkimään Simon kanssa.





Kommentit

Suositut tekstit