Arvojärjestys

Olen huomannut, että aina kun lauman kokoonpano muuttuu, alkaa myös koulutus alusta. Kaikki työ mitä olen tehnyt menee hukkaan tai ennemminkin unohtuu. Hyvä esimerkki on kun Iitu lähti ja Maija tuli tilalle. Simo pomottaa Maijaa todella isosti, ja on ryöhkeän asemansa myötä ollut sitä mieltä, että ei ihmistäkään tarvitse huomioida. Juuri kun sain Simon taas ymmärtämään, että minä olen johtaja ja pitämään hajurakoa. Nyt se on taas alkanut kyhnyttään kyljessä ja tuuppimaan päällä. Annan toki välittömän palautteen, mutta en jaksa kokoajan olla liioitellun johtaja. Jokaikinen tilanne pitää huomoida ruokinnasta lähtien. Simo ei saa syöksyä ruokakupille, vaan minä annan luvan kun saa syödä. Taluttaessa ei saa tuuppia tai jyrätä vaan minä kuljen ensin. Täytyy taas tehdä maasta käsin töitä. Takkia tai taskuja ei saa hamuta. Herkutkin on Simolta kiellossa ennen kuin oppii käyttäytymään. Simon ilme on nykyään aika häijy, jos nyt hevosella voi olla häijyä ilmettä kun ei ne luonteltaan ole ilkeitä. Simo ei vaikuta rennolta itsekään vaan korvat ovat hieman taaksepäin kääntyneet ja Simolla on jatkuva "Alfa" vaihde päällä.

Samanlailla se pomotti silloin vuosi sitten Salamaa, welsh ponia ja kuukauden verran orivarsoja. Simon koko olemus oli silloin todella mahtaileva ja äijämäinen. Olen todennut, että Simon kanssa on helpompaa silloin kun se ei ole pomo, vaan joku toinen hevonen on laumajärjestyksessä sitä ylempänä. Silloin kun Rasmus asui meillä oli helpompaa, vaikka kukaan ei ollut selvä johtaja vaan kaikkien kolmen välillä kävi jatkuva kahnaus ja jokainen väistä jotakin. 

Eilen laitoin Simolle lämmitetyn pyyhkeen selkään ennen ratsastusta ja laitoin fleecevuorellisen heijastinloimen selkään. Ajattelin lähteä Simon kanssa tuolle tutulle autotielle. Lähdettiin pihasta ja Simo meni ihan nätisti. Tiellä totesin että se oli aivan peilijäässä, joten en halunnut riskeerata, että jossain nopeassa kohdassa kaadutaan molemmat. Ohjasin Simon pihan polulle. Simo otti muutaman askeleen polulla kunnes heitti valtavan pukkisarjan ja rymisteli kuusen oksien läpi laukaten kohti tallia. Minulla on neljä isoa punaista naarmua keskellä poskea muistona tuosta. Otin Simon kiinni ja ohjasin sen oitis takaisin. Minua ei noin vain riepotella. Sitten ohjasin Simon hankeen pellolle ja kierrettiin siellä kehää. Ravattiin ja otettiin siirtymisiä.. mentiin ympyröitä ja kahdeksikkoa ja sitten kierrettiin pelto ja tultiin takaisin pihatielle. Heti kun Simo sai etujalkansa kovalle maalle, heitti se pukit ja rynni täyttä laukkaa tallia kohti. Otin Simon kiinni ja käänsin taas takaisin. Mentiin tuota pihatietä edes takas niin monta kertaa että Simo ei enää painanut ohjille ja ollut kireä. Kierrettiin vielä lopuksi pitkillä ohjilla pelto ja käveltiin pihatie myös rennosti pitkin ohjin. Simo oli aivan hiessä 45 minuutin veivaamisesta ja laitoin Arnikaa selkään ja fleeceloimen ylle, jotta kuivuu.

Annoin Simolle ja Maijalle kivennäiset. Maija on hauska kun se hengailee Simon seurana tallissa. Maija saa kulkea vapaana ympäriinsä ja käy välillä karjakeittiössäkin ihmettelemässä. Maija tottelee kyllä jos sille sanoo ei. Yleensä Maija vaan seista möllöttää seurana vieressä kun hoidan Simoa.

Tänään lähdin päättäväisin mielin ratsastelemaan. Tänään mentiin ihan tarkoituksella pihatietä edes takas. Varmaan 20 kertaa hinkattiin sitä puolikasta pihatien pätkää. Simo ei selvästikään halunnut kulkea tarhan ohi tietä kohti. Siinä se alkoi heiluttaa päätään. Muutama kerta käytiin siinä silti kääntymässä kunnes kerran kääntyessä, loikkasi Simo sivulle ja heitti kolme pukkia ja lähti laukkaamaan pää alhaalla pihatietä. Riuhtaisin Simon pään ylös ja kiskaisin ja löysäsin ohjista herättäen Simon. Veto-löysäys-veto saa kaverin yleensä havahtumaan. (+Simolla on maastossa olympiat niin niistä ei missään nimessä saa jäädä vetämään kun tuottaa kipua...Vahva kuolain on sen takia, että juuri tuollaiset tilanteet kun kääntyy paikallaan takaisin tai jos hevonen pelästyy jotain, pystytään joten kuten hallitsemaan. Teillä kun kulkee autoja ja muuta liikennettä, niin ei hevonen saa painaa täyttä laukkaa 50 metriä ennen kuin sen ehkä saa kiinni. Turvallisuus ennen kaikkea. Siksi en ole Simoa hetkeen vienytkään tuota lähitietä kauemmas, varsinkaan asfaltille, missä autot menee 80 km/h) 

Veivattiin pihatietä jonkin aikaa ja käytiin sitten myös pellolla rämpimässä. Pellolla Simo kompastui ja lähellä oli etten minäkin kaatunut mukana niin pysyttiin käynnissä. Loppujen lopuksi meni ihan hyvin kun taas 45 min tuolla mentiin ja Simolle tuli taas vähän hiki. Hieroin tuttuun tapaan peppuun Arnikaa ja laitoin fleeceviltin päälle. Maijakin tuli syömään pöperöt ja pääsivät sitten tarhaan.

 (video on mykkä koska höpötin Simolle siinä kaikkea hölmöä..)