5.12.2013

Osallistuttiin Simo kanssa maasta käsin -tunnille. Teimme tuttuja pysähdyksiä ja väistöjä. Auktoriteettiongelma on jälleen herännyt, sillä Simo venyttää taluttaessa kaulaansa oikein pitkäksi, jotta saisi päänsä minun ohi ja kulkisi ensimmäisenä. Harjoittelimme myös peruutuksia ja etuosan väistöjä. Simo kyllä osaa asiat, kunhan vain viitsii. Jos Simoa ei huvita niin se myös näyttää sen. Yleensä nuohomalla ja tuuppimalla päällään.

Simolla oli niin paljon energiaa, että keskittymisestä ei meinannut tulla mitään. Päästin Simon tunnin lopuksi kentälle vapaaksi ja Simon seuraksi päästettiin myös 5-vuotias Eemeli -ruuna. Tarkoitus oli, että pojat saisi juosta oikein kunnolla. Kuitenkin Simo ja Eemeli vain haistelivat toisiaan ja Eemeli yritti astua(!) Simoa. Simo ei oikein tykännyt ja potkuja sateli (onneksi molemmat ovat kengättömiä, joten ilmapotkuilla ei tullut vahingoa aikaan). Pian kaverukset jo ryntäsivät vauhtiin ja Simo meni todella ilmavaa, isoa ravia häntä korkealla kuin ravuri konsanaan. Eemelille laukka oli helpompaa, joten se laukkasi kun Simo ravasi. Simo nosti pari kertaa laukan, mutta sen laukka oli vähän töppö-laukkaa (lyhyita, töksähtäviä askelia, kaikki neljä jalkaa teki samaa asiaa) Simolle ravi oli vauhdikkaampaa ja selvästi helpompaa. Kun uudet kaverukset olivat juosseet kyllikseen, otettiin ne kiinni ja vietiin talliin. Simo oli niin innoissaan leikkituokiosta, että hörinä ja pyöriminen jatkuivat vielä karsinassakin.

Kommentit

Suositut tekstit