Instagramin ärsyttävimmät

Kenenkään ei ole pakko Instagramia käyttää tai seurata, mutta kun siellä sattuu vilkuilemaan kuulumisia tutuilta ja tuntemattomilta, on vastaan tullut erinäisiä asioita, jotka ärsyttävät jossain määrin. Kokosin niistä tähän muutaman:

1. Pitkät selitysvideot storyssa. - Ei vaan jaksa kuunnella! Story on tehty 15s nopeita asioita varten, mutta kun on 20 videota putkeen, jossa ihminen selittää jotakin asiaa niin skippaan heti. Käytän sitä paitsi puhelinta lähes aina äänettömällä, joten eipä selitykset kuulukaan, kun näkyy vain, että suu käy kun joku selittää asiaansa. Julkaise vaikka minuutin video ja selitä siinä asiasi storyn sijaan.

2. Pitkät tekstit kuvissa storyssä -ei ehdi lukea! Storyssa on 15s aikaa lukea, mitä kuvaan on kirjoitettu. Ehdit lukea ehkä ensimmäiset kaksi lausetta ja loppu jää historiaan, koska story vaihtui jo seuraavaan. Eli nopeat, muutaman sanan nostot storyyn, pitkät selitykset kuviin. Muutoin jää lukematta.

3. Ratsastaessa kännykällä kuvattu video, jossa musiikki pauhaa täysillä. Miksi, oi miksi musiikin pitää pauhata tilanteessa kuin tilanteessa? Eikö hevosen kanssa olosta voisi nauttia kaikessa hiljaisuudessa? Ja etenkin luonnosta. Miksi maastoillessa pitää musiikin pauhata puhelimesta? Itse haluan kuunnella lintujen laulua, hevosen ääniä, lumen narskuntaa kaivoiden alla. Se jos mikä poistaa stressiä ja rauhoittaa.

4. Turhat kyselyt ja "hauskat" testit. - Tarvitseeko tätä edes avata? Skippaan!


Olen useita kertoja harkinnut luopuvani kokonaan somen seuraamisesta. Ainakin Instagramin ja Facebookin. Blogeja on rentouttavaa ja mukavaa lukea edelleen. Facebookin käyttö on muutenkin jäänyt viime vuosina lähes olemattomiin ja olen jokseenkin ymmärtänyt, että siitä on tullut varttuneemman ikäpolven kanava. (Äiti 68v seurailee sieltä asioita, mikä kertonee jotain..)

Nuorilla on Snapchatit ja mitkä lie videotoistopalvelut jne. Ehkä meillä 30v väliinputoajilla on tuo Instagram enemmän käytössä kuin mikään muu sosiaalinen media. Tai sitten ei.. Ihmiset on erilaisia. Toki jokainen saa tuottaa sellaista sisältöä kuin haluaa, eikä kenenkään ole pakko seurata jos ei tykkää.

Mitä asioita sitten tykkään seurata? Tykkään kun päivitellään kuulumisia tai ihan arkea, hyvä ruokapaikka kiinnostaa, jos joku teki löytöjä kaupoilla, kodin uusi sisustus,  kaunis maisema, kuvat lomareissulta, eläinten hauskat arkiset puuhat. Se ihan perinteinen arkinen elämä. Siinä on ehkä syy, miksi en ole luopunut somen käytöstä. Näkee mitä ihmisille kuuluu kun ei kasvotusten näe.

Minkälaista sisältöä itse tykkäät seurata? Onko sinulla mielessä asioita, jota erityisesti ärsyttää?

Kuvituskuvana viime vuoden parhaat

Kommentit

  1. Mä allekirjoitan ihan kaikki nuo ärsyttävyydet! Arg, ei jaksa! Ylipäätään ihan kaikesta ei tartteis kuvata. Kun ollaan ratsastamassa - ratsastetaan, ei kuvata! Kun talutellaan hevosia, talutetaan, ei kuvailla. Kun turvallisuus alkaa olla sivuseikka sen hevosen ohella ja pääpaino on vain somemateriaalin kuvauksessa, loppuu mulla täysin mielenkiinto. Jos kaikki pyllynpyyhkimisestä lähtien on nettiin laitettava, niin tallille ainakin kuvaaja otetaan erikseen ja itse keskitytään siihen eläimeen ja tekemiseen sen eläimen kanssa.

    Mutta mäkin olen tällainen kovasti kolmeakymppiä lähenevä täti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Totta 😁 Kaikkea ei voi ymmärtää eikä onneksi tarvitsekaan 🙂

      Poista
  2. Storyn pystyy pysäyttämään, kun painaa siinä ollessaan näyttöä sormella. Kerkee lukemaan tekstit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk! Miten en oo hoksannut! Tää tietohan mullisti mun maailman! Kiitos 😁

      Poista
  3. Samat asiat ärsyttöä kyllä todellakin! Varsinkin nuo selitysstoryt on mun skippauslistan kärjessä 😂 samaten oon huono lukemaan instan puolella mitään pitempää jaarittelua; blogiin on mukavampi kirjoitella tai sitten facebookkiin mihin minusta ne pidemmät tekstit kuuluu. Toki riippuu vähän mitä joku kirjoittaa, toisilta ihmisiltä jaksaa lukee aina kaiken ja no.. Toisilta ei 😅

    Itsessäni on epäsomettajan vikaa, mutta sitten kun julkaisen niin pyrin julkaisemaan jotakin asiajuttua tai oikeasti kauniin kuvan. Liian arkiset kuvat ei oikein sykähdytä. Se on se laatu, ei määrä.

    Ja minäkään en oikein tiedä mitä somekanavaa käyttäisi 😅 facebookkia selaan koska siellä suurinosa vielä päivittelee, enkä instasta saa ihan samaa irti. Kaipa mä olen sitä kansakuntaa sitten niien äitien kanssa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Vaikuttaa siltä, että niin siellä kuin täälläkin on meneillään jonkin sortin identiteetti (vaiko kolmenkympin) kriisi kun ei oikein tiedä mitä seuraisi 😁

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit