Hyväntuulinen ja reipas Simo

Johtuneeko tavallista leudommasta talvesta vai mistä lie, mutta Simo on ollut viimeaikoina oikein innoissaan lähdössä hommiin ja puksutellut menemään hyvillä mielin koko lenkin. Ei puhettakaan pukittelusta, edes laukassa. Kärryillähän Simo ei pukita, mutta vuokraajilta kuulemani mukaan Simo on ollut myös erityisen mukava ratsastaa. Suorastaan innokas ja reipas menijä, eikä ole kummempia kyttäillyt tai hölmöillyt. Jotenkin tuntuu että Simon kokonaisilme on sellainen iloinen ja touhukas nykyään.

Vaikka kuva ei sitä kerrokaan, niin innokkaasti Simo paineli koko lenkin ajan.


Yksi tekijä voi olla tavallista niukempi ruokinta tänä talvena. Hevoset saavat yhteensä 18-20 kg kuivaheinää päivässä ja tuo määrä jaetaan siis Simon, Iitun ja Helgan kesken. Karkeasti 6-7 kg/hevonen, mutta Simo 20v syö kyllä ihan eri määrän kuin Helga 7kk. Kovimpina pakkaspäivinä olen kasvattanut heinämäärää, mutta vapaata heinää ei ole tänä talvena tarvinnut pitää (ainakaan vielä..) Simon liikutus on aika kevyttä, joten heinämäärän ei siinäkään mielessä tarvitse olla kummoinen. Viikonloppuna tajusin, miten Simosta on yhtäkkiä tullut vanhan hevosen näköinen. Ylälinja roikkuu, eikä mahakaan ole sellainen pallo, mitä ennen. Lähinnä tyhjä roikkuva pussukka myös. Ulkonäössä näkyy myös se, että nykyään Simolla ajetaan enemmän kuin ratsastetaan niin sekin liikunta kuormittaa ihan eri lihaksia.



Simo laitumessa


Simon kanssa on ollut tosi miellyttävä touhuilla ja olen voinutkin ihan turvallisin mielin tehdä Simon kanssa kaikenlaista. Pieni ongelma tuli vastaan Simon tossuissa. Alkaa olla vaikeaa mennä syväkyykkyyn maahan äheltämään bootseja jalkaan, joten ihan oman mukavuudenhalun vuoksi laitettiin Simolle hokkikengät tilsakumeilla kaikkiin jalkoihin. Nopeuttaa muuten kummasti myös lenkille lähtemistä. Toki varjopuolena on se, että kengät irtoavat helposti etenkin hangessa, mutta ehkäpä sen kanssa elää kun muuten on niin ihanan helppoa tuo varustaminen ennen lenkkiä. 

Paras paikka parkeerata on heinäkärryjen edessä

Iitu tuijottaa kateellisena


Erityisen innoissaan Simon on ollut, kun on käyty kiskomassa kärryjä metsätiellä umpihangessa länkivaljaat päällä. Simo on ollut noilla lenkeillä oikein ekstrainnokas ja se onkin hyvää voimaliikuntaa nyt niin kauan kuin sitä kestää.


Kommentit

Suositut tekstit