Mörkö nimeltä maneesi

17.11.2014 Viikko sitten käytiin Simon kanssa kokeilemassa ensimmäistä kertaa Ratsutila Tanilan maneesia. Elina ja Rasmus olivat myös mukana. Simoa jännitti ihan mahdottomasti. Se puhisi ja pärski. Katsoin parhaaksi taluttaa Simoa muutaman kierroksen maneesia ympäri. Tutkittiin kaikki peilit tarkkaan ja ihmeteltiin peilissä näkyvää hevosta. Simo ihaili itseään peilistä oikein pitkään. Otettiin kevyttä ravia ja Simo aloitti sinkoilun. Simo saattoi yhtäkkiä kulmassa laskea päänsä alas, pukittaa pari kertaa ja lähteä laukkaamaan matalana. Simo toisti pukkisarjoja muutamaan otteeseen eri kohdissa maneesia ja lopulta oli niin väsynyt ryntäilystään että ei meinannut jaksaa edes ravata. Kävin pari kertaa jo kaulalla isoimpien pukkien aikana. Kyllä Simo taisi reissun päätteeksi onneksi ymmärtää, että ei se maneesi olekaan niin kamala paikka.






Tänään osallistuimme Ida Toiviaisen valmennukseen. Ida tuli varta vasten pitämään valmennusta mulle ja Elinalle. (Elina oli järjestänyt sekä maneesin, että valmennuksen) Maneesikaan ei jännittänyt enää ja Simo teki hienoja etuosakäännöksiä sekä takaosakäännöksiä niin käynnissä kuin ravissa. (Tehtiin ekaa kertaa ravissa ja mietin, että miksi ei ole ennen tehty kun ne sujui tosi hyvin) Simolta oli jopa aika ajoin pientä peräänantoakin nähtävissä, kaula kaartui ja peppu nousi. Suukin vaahtosi, mitä en ole ennen Simolla huomannut. Itse sain vinkkejä siihen, että täytyy pitää alkaselkä rentona ja itse asiassa tuntui paremmalta mennä liikkeen mukana kun rentoutin alaselän. Myös ohjaa annoin reilusti ja toimin ihan pienillä merkeillä. Simo pysyi uralla kerrankin pelkällä sisäpohkeella, eikä vaatinut niin suurta asetusta sisäohjalla kuin olen ennen käyttänyt. Tuli tosi hyvä fiilis. Simo ressukalla tosin loppui kunto kun ravattiin pitkään pehmeällä hiekalla. Simo puuskutti ja huohotti niin paljon ravien jälkeen, että laukat jouduttiin jättämään ensi kertaan. Simo käyttäytyi hienosti eikä kertaakaan pukittanut tai sinkoillut maneesissa. Olen tosi ylpeä Simosta! :)

Kommentit

Suositut tekstit