Simon viimeaikaiset temppuilut

Simo on alkanut temppuilla viime aikoina taas ihan urakalla. Ensin ajattelin, että johtuu siitä kun liikunta on yhtäkkiä lisääntynyt kesälaitumella vietetyn loman jälkeen. Pohdin myös sitä, että testailee uusia ratsastajia. Mutta muutos on tapahtunut asteittain. Kesä-heinäkuulla laukka kentällä sujui vielä ihan hyvin, mitä nyt hieman kaatui sisään oikeaan kierrokseen. Elokuulla alkoi olla jo työn takana saada Simo laukkaamaan ympyrällä, kun yritti vain tikata kiitoravia. Kun kävin itse selässä ottamassa laukat kerran kun Simolla ratsastamassa ollut kaverini ei saanut sitä laukkaamaan, niin Simo kaatui ihan kunnolla jo vasempaankin kierrokseen.

Kuva: Sebastian Nielsen
Maastossa Simo on laukannut reippaasti suoria teitä ja liikkunut normaalisti. Eli ongelma esiintyy vain silloin kun mennään kentällä ympyrällä. Eilen kokeilin Simoa pitkästä aikaa kentällä. Ravi sujui muuten ihan hyvin, mutta Simo haki itsensä niin pyöreään pakettiin, että oli aivan kuolaimen alla, jolloin ohjat jäi tyhjäksi. Yritin heittää ohjat kokonaan pois ravissa, josko pidentäisi kaulaa, mutta ei. Simo jatkoi samanlaisessa paketissa vain istumalla ravissa. Yritin ottaa todella lyhyet ohjat, jotta ei pääsisi kuolaimen alle, mutta tällöin meni turpa vain ryntäisiin. Simo nosti laukat, mutta meni niin koottuna tuollaisessa paketissa, että eihän se jaksanut kuin muutaman askeleen.

Kuva: Sebastian Nielsen

Mietin, että johan nyt on merkillistä ja hain liinan, jotta näkisin miten Simo liikkuu maasta käsin. Ravissa Simo pyöristi kauniisti selkänsä ja ravasi matalassa muodossa liinassa. Ensin hitaammin, sitten jo nopeammin. Laukkoja pyytäessä pukitti, mutta kuitenkin nosti laukat molempiin suuntiin. Laukoissa huomasin, että sisätakajalka ei kestänyt alla. Laukkojen jälkeen ravissakin näkyi takajalkojen tönkkö liike ja jokseenkin erikoinen liikerata. Tämä tarkoittaa sitä, että Simo on vietävä vuotuiseen takajalkojen piikitykseen klinikalle.

Kuva: Sebastian Nielsen


Erikoisen tilanteesta tekee se, että olin varautunut viemään Simon loka-marraskuulla piikitettäväksi, koska oireilu alkaa yleensä silloin. Nyt oireilu alkoi jo elokuulla, eli pari kuukautta aikaisemmin. Tuohon saattaa vaikuttaa se, että Simo on saanut vaan olla laitumessa koko kesän, eikä sillä ole juuri mitään tehty. Tai sitten vuosi vuodelta joudun viemään Simon aiemmin piikitettäväksi kunnes on aika päästää irti. Suorallahan Simo liikkuu normaalisti, mutta koska Simo on sen verran osaava hevonen, olisi kiva päästä kouluakin treenailemaan mahdollisimman pitkään ja silloin Simon lihaksistokin pysyisi paremmassa kunnossa.

Kuva: Sebastian Nielsen

Soittelin Teivoon ja Simo pääsee piikitettäväksi 20.09. Siihen asti liikutellaan normaalisti ja piikityksen jälkeen otetaan pari viikkoa kevyesti.

Kommentit

Suositut tekstit