Ensimmäiset esteet 8 kuukauteen

Tänään Marika ja Anu tulivat ratsastamaan ja raahattiin esteet laitumelle. Ajateltiin pitkästä aikaa hypätä ja kuvata samalla, miltä meno näyttää. (minulla on hyvin harvoin sellainen tilanne, että saan jonkun kuvaamaan ratsastusta). Alkukankeutta oli niin hevosilla kuin ratsastajillakin, mutta hyvinhän se sitten lähti sujumaan. Kovin korkeita ei ymmärrettävästi voi ns. kylmiltään hypätä, mutta kyllä sieltä tuli muutama vähän turhan isokin loikka.

Tässä niitä kuvia ja lisäilen niihin tarkemmin kommentteja hypyistä;

Iitu meinas, että ensimmäinen lämmittelykavaletti oli jo ihan oikea este..

Iitu yllätti Marikan, joka ei odottanut moista loikkaa
Sama juttu myös toisella kavaletilla

Simo ylitti kavaletit hieman maltillisemmin
Sama tehtävä tehtiin myös toisesta suunnasta

Simo hoksasi, että tehtävän jujuhan oli nostaa niitä jalkoja, eikä hypätä


Seuraavaksi siirryimme ristikoille, joita oli tarkoitus hypätä verkaksi

Iitu ylitti ristikon ihan nätisti, eikä tällä kertaa liioitellut korkeutta

Tässä Iitu ponnisti tosi kaukaa

Simo meinasi, että ristikkoon on syytä jättää kunnon ilmavara ja Anu parka kauhistui hypystä :D

Alastulossa molemmilla on yhtä hölmistynyt ilme "Ai me hypättiinkin se?"

Jälkimmäinen hyppy meni huomattavasti maltillisemmin
Tulihan niitä kieltojakin, kuten tässä Simo päätti, että en muuten mene..
Ihan ok hyppy Iitulta


Iitu ponnisti taas liian kaukaa

Iitu venyy
Simo hyppää upeasti

ja toinen perään

Simo tulee tarpeeksi lähelle estettä
Tämä on lempparikuvani Simosta eiliseltä, miten hienosti takaosa onkaan alla ja Simo paketissa!
Iitu loikkaa

Miten upeasti Simo laukkaakaan koottuna. Takaosa alla ja pyöreänä
Nousin itse myös hetkeksi ratsaille tarkoituksena hypätä pari isompaa


Nostettiin estekorkeus 60cm mikä oli virhe näin pitkän tauon jälkeen ja Simo kielsikin ne.
Hypättiin sitten 50 cm este, koska kieltoon ei voinut lopettaa

Se ylitettiinkin onnistuneesti
Iitullakaan ei aina onnistu
Etupää hyppäsi, takapää ei. En tiedä, että miten on edes mahdollista :'D

Iitulta vielä yksi onnistunut hyppy ja se riittikin jo

Iitun ilme! Huomaa vatsalihakset

Simon kanssa hölköteltiin vielä
Ohi on! Tyytyväinen hevonen
Loppuraveissa hölköteltiin vielä kavaletin yli. Jalat nousi ainakin!
Tyytyväinen Simo
Simo sai venyä kunnolla loppukäynneissä



Simo antaa Iitulle pusun voiii! Loppu hyvin kaikki hyvin :)

Simolla on ihan megaiso pää ja paksu kaula
Simo oli aivan huippu tänään, voi veljet siitä on tullut hieno. Marika oikein ihmetteli, miten kapea Simo onkaan, koska viimeksi kun Marika on Simolla ratsastanut, oli Simo mallia tynnyri. Ja estekammoinen Anukin uskalsi hypätä Simolla!

Huomasi kyllä, että on ollut pitkä tauko. Hevoset ei jaksaneet kunnolla ja ilmoittivat kyllä kun korkeus riitti. Ratsastajilla oli vähän asento hakusessa, ainakin itselläni. Kumma kuinka ne taidot unohtuu kun ei aikoihin hyppää. Junnuna en muuta tehnytkään kuin hypännyt ja koulu oli tosi tylsää. Tuli käytyä esteleireillä ja kaikkea. Nyt on asento päin mäntyä ja vaikeuttaa hevosenkin suorittamista.

Täytyy ottaa viikko-ohjelmaan esteet nyt kun on kuivaa. Edes kerran viikossa esteitä niin kunto ja taidot kehittyy. Hypätään ensin noita matalampia kunnes ne sujuu niin hyvin, että voidaan siirtyä 60-70cm esteisiin.

Kommentit

Suositut tekstit