Pukittelua, ilmalentoja ja harjoitus koulukisat.

21.04. Tänään pidettiin tallilla harjoituskoulukisat, mutta ensiksi kerron kuluneesta viikosta. Tie on ollut kuoppainen... Tiistaina Simo heitti minut kaksi kertaa selästä tunnilla, jonka kunniaks leivoin kakun ja toin sen tallille torstaina. Olin jo ehtinyt tottua rauhalliseen Simoon kun se on sairastellut niin ei voi syyttää kuin itseäni kun en ollut varovainen. Toisella kerralla kun Simo pukitti minut alas minulla jäi jalka kiinni jalustimeen. Siitä sainkin idean ostaa turvajalustimet (löytyi muuten Agrimarketista hintaan 22 eur ;) )



Torstaina osallistuttiin kouluvalmennukseen ja silloin lensin selästä. Se on aina se sama metsänpuoleinen kulma, missä tulee pukki. Tällä kertaa tuli itse alas selästä siten että heitin toisen jalkani Simon selän yli ja laskeuduin jaloilleni. Kun harjoittelimme koulurataa, Simo otti samassa kulmassa hirmuisen pukkilaukka kohtauksen, mutta sinnittelin selässä. Pukkeja tuli ja tuli ja nojasin vain taakse ja mietin jo milloin rodeo loppuu, sinnittelin sitkeästi selässä niin Simo väsähti pukitteluun ja palautin sen hommiin. Muutoin Simo taipui tosi nätisti.

Lauantaina mentiin maastoon ryhmän mukana ja Simo nautti täysin rinnoin. Simo käyttäytyi tosi nätisti eikä pukitellut tai sinkoillut lainkaan vaan oli hyvin onnellinen. Kaksi viikkoa ehtikin jo vierähtää maastoreissujen välillä. Simo ihan puuskutti kun kiivettiin pitkästä aikaa mäkiä ylös alas ja piehtaroikin onnellisena hiekassa lenkin jälkeen.








Sunnuntaina kävin vielä harjoittelemassa kouluohjelman. Se olikin mielenkiintoinen kerta. Simo pukitti joka kerta samassa metsäkulmassa. Käytiin ohjelma pari kertaa läpi ja viimeisellä kerralla viimeisessä kulmassa (metsänreuna taas) Simo heitti kaksi pukkia ja ryntäsi hrimuiseen kiitolaukkaan kentän poikki porttia kohti, jossa Nesso seisoi ja meinasi jyrätä Nesson. Siinä vaiheessa olin pelkkä matkustaja kyydissä kun Simo painoi matalana menemään. Ei auttanut vaikka kuinka yritin kääntää ohjista aitaa kohti. Ratsastuksen jälkeen irtojuoksettiin Simoa, jotta se saisi energiansa purettua ja ei olisi niin mahdoton ratsastaa. Simo laukkasikin kenttää ympäri, välillä neliä ja välillä heitteli isoja pukkeja.








Tänään olikin se kuuluisa H-hetki ja tallin koulukisa(harjoitus). Mentiin se raviohjelma ja Simo ei sinkoillut tai pukitellut kertaakaan. Päinvastoin, Simo oli todella laiska ja sain kunnolla takoa kylkiä että se edes jotenkin mateli ravia eteenpäin. Ihan ok meni ohjelma, itse olin vähän pettynyt Simon kankeuteen mutta samalla helpottunut että tällä kertaa ei ryntäilty päättömästi. Ehkä tiedostamattani jarrutin menoa liikaakin sen pelossa, että Simo aloittaa pukittelun kulmassa.









Kisojen jälkeen Simo pääsi uuteen tarhaan uuden lauman kanssa :) Salama oli siirretty sinne jo aiemmin sillä välin kun ratsastin Simoa ja tarhassa odotti kaksi orivarsaa, quarter ja suomenhevonen. Simo otti heti johdon yhden kiljaisun ja kuopaisun jälkeen. Tutustuminen sujui rauhallisesti ja kohta Simo jo paimensikin laumaansa varmoin ottein. (tai lähinnä hääti varsat pois heinäkasan läheltä..)








Tässä vielä video poikien tutustumisesta;


Kommentit

Suositut tekstit