Kiireinen kevät

On tapahtunut vaikka mitä asioita siitä kun viimeksi kerroin kuulumisia maaliskuun puolivälissä, mutta ei vaan ole ollut yksinkertaisesti aikaa päivitellä. Päivät menee töissä, illat vauvan tai siis nykyään taaperon kanssa ja hänen mennessä nukkumaan pääsen vasta tallihommiin ja olen sisällä kotona vasta kymmenen aikaan. Nukkumaan pääsen 23-24 aikoihin ja aamulla kuuden jälkeen ylös. Päivässä ei ole pientäkään hengähdyshetkeä saati sitten edes ajatustakaan blogin päivittelystä. Instagramiin saa onneksi päivitettyä nopeat kuulumiset.

Kevät on perinteisesti kiireistä aikaa myös tallihommissa. Tarha ja pihatto tyhjätään ja siivotaan kerran vuodessa, juuri keväisin. Pihatosta siivoan paskat myös talvella, mutta pissapatja saa kertyä ja lisään vaan uutta kuiviketta päälle. Vielä on tuo patja tyhjäämättä, mutta silloin kun sen tyhjentää pitäisi samalla pestä koko talli ja näillä pakkaskeleillä ei voi ajatellakaan vedellä lutraamista. Lisäksi kevät on myöhässä ja laidun on vasta ihan alkutekijöissään. Hyvin vähän näkyy vihreää, joten aiempina vuosina hevosten laiduntaessa tähän aikaan täyttä häkää, pääsee tänä vuonna vasta kesäkuulla laitumeen. Sääli sinänsä sillä täksi vuodeksi minulla on ihan valtavan suuri laidun käytössä. (joka toki pitää päästä vielä aitaamaankin)

Seuraavaksi täytyy alkaa korjaamaan laitumesta lankoja ja tolppia, jotta hevoset voi päästä ensin vähän pienempään laitumeen. Tarhan viereinen, talvikäytössä ollut laidun pitää purkaa ja kyntää ja kylvää nyt toukokuulla uusiksi. On sanomattakin selvää, että aikani mennessä muihin hommiin, jää hevosten liikutus pois omasta ohjelmastani.

Helgaa olen pyrkinyt käsittelemään enemmän, sillä hän on rauhoittunut ja ollut hyvin vastaanottavainen. Aloinkin itseasiassa kirjoittamaan tänne jo huhtikuulla tekstiä Helgan koulutuksesta, mutta se jäi kesken. Ehkä viimeistelen sen ja julkaisen. Iitu on käynyt hyvin valmennuksissa, viikottain on ainakin kaksi valmennusta, jonka lisäksi maastoilua ja itsenäistä menoa. Itse olen tänä keväänä muuttanut kokonaan oman vuosia kestäneen ratsastustyylini aivan erilaiseksi. Simolla on jotain epämääräistä jaloissa, jonka vuoksi ollaan menossa klinikalle tutkimuksiin. Kaikenlaista on siis meneillään, mutta en ehdi niistä usein päivittelemään. Toisaalta ehkä se on parempi niin, että on muutakin tekemistä kuin läppärin äärellä istuminen.




Kommentit

Suositut tekstit