Päätin jättää hevoset laitumelle

Olen yleensä ottanut hevoset tarhaan syyskuulla. Edelleen ovat silti saaneet kirmata laitumessa viikonloppuisin, kun maa on ollut jäässä. Tänä vuonna päädyin kuitenkin jättämään tarhan ja laitumen välisen portin auki, joten hevoset saavat olla edelleen laitumessa.

Mistä moinen päätös? Suurin syy on oivallus Simon oireista. Simo on aloittanut pukittelemaan syksyisin kelien viiletessä ja siltä piikitetäänkin takapolvet ja kintereen vuosittain juuri syksyisin kun alkaa kylmä kolottaa. Jostain kumman syystä oivalsin vasta nyt, että tuo käytös alkaa viikon, pari sen jälkeen kun olen ottanut hevoset tarhaan talveksi. Ongelmana on se, että tarhassa Simo ei liiku, vaan seisoskelee joko heinälaatikolla tai sisällä pihatossa päivät. Jos hevonen ei liiku itsekseen tarhassa, ei tunnin liikutus päivässä auta. Simo menee niin jumiin seistessään paikallaan tarhassa, että todennäköisesti pukittaa vertyäkseen sitten liikutuksen aikana etenkin laukkaa nostettaessa. 

Laitumella tuota ongelmaa ei ole. Toki silloin on lämmintä ja lihakset pysyvät lämpiminä, mutta Simo myös liikkuu paljon etsiessään syötävää. Ehkä tällä laidunkauden jatkamisella estän myös tuhotyöt tarhassa. Viime vuonna hevoset järsivät tylsyyksissään kaikki tarhan puuosat. Laitumessa on kuitenkin puita ja kaikenlaista kasvustoa, joten puuhaa riittää niiden parissa. Ruohoa siellä ei kasva, eikä ole oikeastaan kasvanut koko kesänä.

Kolmas syy lienee se, että hevoset eivät kerää niin helpolla heinämahaa kun liikkuvat ympäri laidunta silloin kun heinää ei ole tarjolla. Ehkä tuo auttaa myös painonhallinnassa. Kokeilen nyt tätä systeemiä ja seurailen miten tilanne tästä kehittyy. Todennäköisesti kaameimpien sadepäivien ja kurakelien ajaksi suljen hevoset tarhaan, mutta muutoin aion pitää ne laitumessa.

Iitu ja Helga portilla kyttäämässä.

Kommentit

  1. Hyvä kuulla, että perimmäinen syy pukitteluun ja jumeihin löytyi! Tosi mukavaa, että teillä on mahdollisuus tällaiseen laitumeen niin Simon kuin muiden hevosten painonhallinankin kannalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän hävettää, että ei noin päivänselvä asia ole tullut aiemmin mieleen. Seurailen nyt, miten auttaa tai auttaako :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit