Hevoset -messuilta jäi päälimmäisenä mieleen erinomainen asiakaspalvelu

Viime viikonloppuna tuli pyörähdettyä molempina päivinä Hevoset -messuilla. Lauantaiaamuna messuille lähtiessä alkoi äkillinen pahoinvointikohtaus ja koko messupäivä meinasi mennä mönkään. Tsemppasin kuitenkin itseni paikalle ja pääsin ovista sisään vähän yhdeksän jälkeen. Ensimmäisenä tarkastin tietenkin messujen tavarapuolen tarjonnan. Puuilon pisteellä olikin heti aamusta erinomainen tarjous: Horse Comfortin fleeceloimet vain 5€/kpl! Kuitenkin olin vannonut, että tähän talouteen ei tule enää yhtään fleeceloimea, joten pystyin hyvillä mielin skippaamaan huipputarjouksen.

Kiersin alkuun nopeasti kaikki kojut läpi tarkoituksena keskittyä myöhemmin paremmin tarjontaan. Oli kuitenkin yksi osasto, jota ei voinut nopsaan ohittaa ja se oli tietenkin House of Horses Helsinki. Oli aivan ällistynyt, kun ihana Irene muisti minut viime vuodesta! Hän tapaa kymmeniä, jopa satoja tuhansia ihmisiä niin olin oikein otettu ja jopa liikuttunut muistamisesta. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä ihania tuotteita, mutta tällä kertaa mukaani tarttui panta ja pop socket. Jos en olisi tällä hetkellä tälläinen valas, olisin varmasti ostanut jo pitkään haaveilemani ulkoilutakin. Ei auta kuin odotella sen aikaa, että palaan takaisin vanhoihin mittoihin ja pääsen tilaamaan tuon kaunokaisen!




Pallomaha paikalla



Nopean osastojen kiertämisen ja muutamien löytöjen jälkeen asetuimme katsomoon odottamaan hevosten rotuesittelyä. Rotuesittelyssä odotin tietenkin erityisesti vuonohevosia, sillä tänä vuonna rotua edusti Kastello Unik ja Helgan sisko, Mithlond Blende, tutummin Maisa! Maisa oli ensimmäistä kertaa tällaisessa tapahtumassa ja voi miten hienosti hän esiintyi! Harmitti suunnattomasti, että ihmisten kulkiessa katsomossa edestä, en saanut videolle koko esittelyä.

Hyvin rakeinen kuva Maisasta


Rotuesittelyn jälkeen jäätiin seuraamaan vielä Working equitation näytöstä. Olimme istuneet hyvissä ajoin ennen rotuesittelyä punaisen katsomon takariviin silloin ainoille vapaille paikoille. Kyllä ärsytti, kun samat pikkutytöt pomppivat ahtaassa katsomossa ainakin 4-5 kertaa meidän edestä. Jos tulee katsomoon, niin sitten kanssa istuu paikallaan ja katsoo, eikä kesken kaiken hypätä hakemaan jätskiä ja muuta sekä pilata muiden ihmisten keskittymistä. Kun tytöt olivat lähteneet, tuli viereemme heidän paikalleen nainen parin lapsensa(?) kanssa ja kailotti suureen ääneen, kuinka ihmiset täyttää katsomot reunasta. Siinä vaiheessa kaverini oli onneksi hereillä ja totesi, että tämä katsomo oli täynnä kun tulimme tähän istumaan ja nämä oli ainoat vapaat paikat. (Emmekä edes istuneet reunassa, vaan paikat oli noin kymmmenes ja yhdestoista reunasta katsottuna..) Toisestakin reunasta olisi päässyt kulkemaan katsomon ollessa sieltä tyhjempi. Noh, se siitä.

Lauantain väenpaljoutta


Kiertelimme jälleen kojuja ja laitoin itse merkille, kuinka yhteen pieneen kojuun oli kassalle noin 20 metrin jono. Siinä sitten ihmeteltiin ääneen, että miten voidaan luottaa siihen, että ihmiset maksavat tuotteensa jos jonon pää on jopa kolmannen näytteillelaittajan kohdalla alkuperäisestä kojusta katsottuna! Mahtaa olla messuilla tavarahävikki melkoista. Esillä on kuitenkin hyvinkin kalliita tuotteita ja valvonta varmasti hankalaa, kun kuka tahansa voi mennä "jonon päähän" ja jatkaa vaan matkaansa tuotteet mukanaan. Aikamoista! Sama ihmetytti Hankkijan osastolla, josta ostin Iitulle kylmäyssuojat. Osasto oli aivan täyteen ammuttu ja liikkuminen, saati kassoille pääseminen lähes mahdotonta. Kassalla jonottaessani jonon ohi änkesi ihmisiä maksamaan ostoksiaan. Tämä osoittautui ongelmaksi vasta puolenpäivän jälkeen ihmismassan lisääntyessä.




Kuten otsikkokin kertoo niin lauantaina iltapäivän ruuhkasta huolimatta mieleeni jäi erityisesti erinomainen asiakaspalvelu. Höpöttelin hyvinkin monen näytteillelaittajan kanssa niitä näitä ostosten lomassa ja huumoriakin viljeltiin oikein mukavasti puolin ja toisin. Siitä tuli hyvä mieli ja kyllä kyseiset toimijat ovat niitä, joiden kanssa aioin asioida myös jatkossakin. Miten pienellä keskustelulla ja asiakkaan huomioimisella voikin pelastaa toisen päivän ja tuoda hyvän mielen pitkäksi aikaa!

Lauantaina tuli osteltua noin parilla sadalla eurolla tavaraa: leikkipallo Helgalle, House of Horses Helsingin panta ja pop socket itselle. showsheenia kesän näyttelyihini ja kisoihin, Virkon S tabletteja, Finntack kylmäyssuojat Iitulle, Hobuloven heppanameja, Chia de Gracialta ruusunmarjaa, pirunkouraa ja elektrolyyttiä, valkoiset ratsastushanskat ja mehiläisvahavoidetta.



Sunnuntaina pyörähdin vain hyvin nopeasti paikalla, sillä lauantain kävely oli vaatinut veronsa ja tuonut erilaisia kipuja. Huomasin kulkeneeni lauantaina osittain laput silmillä ja moni asia oli jäänyt huomaamatta. Esimerkiksi Ride! loungea en ollut löytänyt millään vaikka se oli suoraan pääoven edessä. Kenties kepparihalli sai minut kiertämään se kohdan kaukaa, mutta sunnuntaina tuli pyörähdettyä sielläkin. Lisäksi kävin ostamassa Vuonohevosyhdistyksen pisteeltä Vuonohevosten 30 -vuotis historiikin, joka käsitti ajan yhdistyksen perustamisesta vuodesta 1988 vuoden 2018 vaihteeseen. Tunnin kierroksen jälkeen olin jo lähdössä ulos, kunnes silmiini osui Valjaskolmion osaston lattialla 145cm toppaloimi! Mikä tuuri! Tuo oli irrotettavalla kaulakappaleella ja juuri sellaista olin etsinyt Iitulle! Ruskea loimi maksoi vain 50€ ja millään muulla osastolla en ollut nähnyt talviloimia myynnissä. Messujen tarjonta koostui pääasiassa fleece-, sade-, ja talliloimista. Sunnuntaina oli niin vähän väkeä paikalla, että osastoilla mahtui hyvin liikkumaan, vaikka menin vasta yhden jälkeen paikalle. Toki osa osastoista alkoi jo ammottaa tyhjyyttään.

Muuli bongattu!


Ensi vuonna kannattaa mennä paikalle vasta sunnuntaina jos haluaa välttyä tungokselta. Tosin jos haluaa hyödyntää parhaat messutarjoukset, on paikalla oltava jo lauantaina. Siinäpä pähkinä purtavaksi.


Kommentit

Suositut tekstit