Suomen vuonohevosyhdistys 30 vuotta - Mestaruuskilpailuiden ensimmäinen päivä

Suomen vuonohevosyhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Siispä missä  muuallakaan tämänvuotisen vuonohevosten mestaruuskilpailut järjestettiinkään, kuin yhdistyksen synnyinseudulla Kemiönsaaressa. Paikkana oli Axxell Brusabyn oppilaitos.




Rakennekuva
Ensimmäinen kisapäivä alkoi tammojen jalostusarvostelulla. Iitu oli päivän toisessa ryhmässä, jolla jalostusarvostelu alkoi mittauksella klo 8:30.  Iitun viralliseksi säkäkorkeudeksi mitattiin 143cm, mikä on aikalailla se, mitä olen itsekin arvioinut. Virallisen mittauksen jäkeen oli rakennearvostelu, jossa hevonen esitettiin ensin maasta käsin maneesissa paikallaan seisten hevosen vasemmalta puolelta, käynnissä ja ravissa. Lopuksi hevonen irtojuoksutettiin laukassa. Iitu innostui revittelemään laukassa oikein kunnolla ja nelisti maneesia päästä päähän. Tuomarit sanoivat, että ei niin lujaa tarvitse mennä ja olikin melkoinen työ saada Iitu lopettamaan laukkaaminen, kun Iitu on irtujuoksuttaessa tottunut päästelemään niin lujaa kuin pääsee.


Iitu odottelemassa vuoroaan

Iitu kehässä esittämässä käyntiä

Tuomareiden edessä pönötystä

Menossa käyttökokeeseen


Rakennearvostelun jälkeen vuorossa oli käyttökoe, jossa hevosen liikkeet esitettiin ratsain molempiin kierroksiin niin käynnissä, ravissa, kuin laukassa. Iitu totisesti erottui edukseen, vaikka samaan aikaan arvosteltiin myös muita ratsukoita. 




Iitun lihakset näkyvät hyvin tässä kuvassa



Jalostusarvostelu oli pitkähkö prosessi, joka vei kolmesta neljään tuntia. Lähinnä piti sisällään paljon odottelua. Lopuksi kaikki jalostusarvosteltavat tammat pyydettiin kerralla maneesiin palkintojen jakoon. Tammat esiteltiin vuoron perään katsomon edessä ja samalla tuomari kertoi arvioinnin. Iitua arvioitiin seuraavasti: 

Tamma on vankka, se saisi olla suurilinjaisempi 7
Hieman raskas pää ja lyhyt kaula 7
Suora kaulan ylälinja, muuten sopusuhtainen 7,5
Pitkä korkea säkä, hyvä syvyys rungossa 7,5
Takaosa on lihaksikas 8
Jaloissa on hyvä luusto, mutta se on suppuvarpainen ja ahdas käynnissä 7
Takaa liikkeessä ahdas 7,5
Käynti on takaa aktiivista, mutta sillä on lukkiutunut lapa ja käynti muuttuu helposti kiireiseksi 7
Ravi on tahdikasta, mutta lyhyttä 7
Laukka aktiivista 8
Yleisvaikutelma 7,5
Tamma kantakirjataan II -palkinnolla








II-palkintoa lähdettiin hakemaan ja sehän myös tuli. Itse iloitsin erityisesti laukasta, joka on omasta mielestäni Iitun heikoin askellaji, kun se laukkaa vielä kovin etupainoisesti, eikä laukka ole mitenkään lennokasta. Myös koko talven harrastettu hankitreeni kannatti kun Iitua kehuttiin lihaksikkaaksi.




Jalostusarvostelun jälkeen Iitu pääsi huilaamaan karsinaan pariksi tunniksi ennen käyttöratsastuksen alkua. Minun oli alunperin tarkoitus osallistua itse Iitulla käyttöratsastukseen, koska käyttöratsastus on juuri sitä, mitä ollaan Iitun kanssa neljävuotiaasta harrasteltu kotona. Harmillisesti lääkäri kielsi ratsastuksen neljäksi viikoksi, joten ilmoittautuminen jäi ihan viime tinkaan. Kujanpään Roosa lupautui ratsastamaan Iitun käyttöratsatuksessa, vaikka ei ollut koskaan Iitulla rasastanutkaan. Roosa osallistui kilpailuun myös omalla ruunallaan Haavaneskolla. Ajattelin, että Iitu saa hyvää kokemusta ja kannattaa osallistua kaikkeen mahdolliseen kun sinne asti lähdetään.

Käyttöratsastuksen tehtävärata koostui seuraavista osioista:

Alkutarkastus
Silta
Alamäkipysähdys
Pressun ylitys
Kulmaperuutus
Ylämäkipysähdys
Kaivonkansi
Käännös ahtaassa tilassa
Kapeneva kuja
Tottelevaisuus
Laituri
Lopputarkastus

Käyttöratsastuksen tehtävistä ja säännöistä voit lukea täältä

Alkutarkastus

Puomit











Alamäkipysähdys



Maton ylitys







Peruutus maitotonkan ympäri

Lisää kuvateksti



Ylämäkipysähdys

Käännös ahtaassa tilassa



Laituri









En ollut aiemmin seurannut käyttöratsastusta ja olipas tehtävät mielenkiintoisia! Äkkiseltään ajattelisi, että hidastempoinen laji kun tehtävät suoritetaan enimmäkseen käynnissä, mutta tapahtuihan siinä vaikka mitä. Suurin osa koki puisen sillan epäilyttäväksi, eikä millään meinannut kulkea sillan yli. Myös maassa olevan valkoisen maton ylitys aiheutti haasteita muutamille. Ylivoimaisesti haasteellisin tehtävä oli tottelevaisuus, jossa hevosen kanssa piti kulkea kujasta, jonka vasemmassa reunassa lepatti tuulessa pyyhkeitä pyykkinarulla, uimapatja kellui vesiesteessä ja oikealla puolen oli epäilyttäviä karvakasoja. Tässä Iitun taidonnäyte:




Kaikkien yllätykseksi (ja omistajan järkytykseksi) Iitu sai käyttöratsastuksesta vain 139 virhepistettä voittaen samalla Vuonohevosten käyttöratsastusmestaruuden! Toiseksi tullut sai 273 virhepistettä, joten Iitun voitto oli aika selkeä. Olen aivan uskomattoman ylpeä hienosta Iitusta, joka suhtautui outoihin asioihin yhtä järkevästi ja hienosti kuin aina!




Käyttöratsastuksen jälkeen oli edessä vielä rotunäyttely, jossa norjalainen tuomari Nils Ivar Dolvik arvioi hevoset. Iitu osallistui 4-9 vuotiaiden tammojen luokkaan. Iitu sai erityisesti kehuja lihaksikkaasta kropastaan. Arvostelupaperissa luki lisäksi jykevästä rungosta ja vahvasta kaulasta. Muusta en saanutkaan selvää, mutta paperissa luki jotain tällaista:

Noe mektig hoppe med brett ansatt hals 7
Felen muskelsatt kropp 8
parallellfeklyvet breibein hf 6,5
Ledige gide morelsen 8
Yleisvaikutelma 7,5 ja II -palkinto
(Jos joku osaa norjaa, niin kertokaa mitä nuo voisi olla, kiitos! Arvostelupaperi on käsin kirjoitettu niin en ihan saanut selvää, mutta tässä kuva)
















Pitkän päivän väsymys näkyi jo Iitussa, koska nukahti heti kun oli paikallaan
Mestaruuskilpailuiden ensimmäinen päivä oli totisesti iloa ja yllätyksiä täynnä. Päivä oli Iitulle pitkä ja raskas, mutta hienosti jaksoi vielä rotunäyttelynkin. Nyt odottelen kovasti, koska Iitun kantakirjatiedot tulevat Heppa -järjestelmään ja minkä jalostusnumeron Iitu saa. Jännittävää!





Iitun kauniit silmät

Kommentit

  1. Eka olisi jotakuinkin, varsin voimakas/mahtava tamma jolla on leveästi kiinnittynyt kaula. Sitten kehutaan lihaksikasta kroppaa, tuota paralell..en vielä ihan tavoittanut mitä siinä olisi sanoja, mutta sitten lopuksi minusta siinä on ledige gode rörelser eli vapaat hyvät liikkeet.

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä kertaalleen! Rotunäyttelyn arvostelut tulevat suomennettuina seuraaviin Vuonisuutisiin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit