Ensimmäinen maastolenkki yksin Blendalla

Blenda on alkanut olla jo niin rento yhteisillä maastolenkeillä Simon ja Iitun kanssa, että rohkaisin mieleni  pari viikkoa sittren lauantaina ja lähdin yksin Blendalla maastoon. Pihasta lähdettiin vähän rauhallisemmin kuin yleensä ja kovasti Blenda vilkuili taaksepäin ikäänkuin ehdottaen kotiinpäin kääntymistä. Ei kuitenkaan yrittänyt kääntyä lainkaan kotiin, enkä joutunut patistamaan eteenpäin. Käynti oli verkkaisempaa kuin yleensä kun Blenda harppoo reippaasti eteenpäin, mutta eteni koko ajan. Lentokone sattui lähtemään juuri kun oltiin kentän vieressä, mutta tyynesti Blenda silti kulki eteenpäin.


Tämä kuva on pari viikkoa sitten sunnuntaina otettu kun Simo oli meidän seurana maastossa.


Metsällä oli pohjat aivan loistavassa kunnossa! Paksu kerros tahmeaa suojalunta ja mentiinkin aika lujaa. Ei ihan ollut mopo hallinassa vauhdin suhteen, mutta Blenda on siitä kiva, että se vaan menee reippaasti. Liikuu lujaa vauhtia, mutta tasaisesti. Ei tarvitse miettiä koska pukittaa tai muuta ja nykyään hiljentää ja pysähtyykin jo nätisti. Luulen, että Blenda on aina toiminut nätisti, mutta olen omalla jännitykselläni saanut Blendankin jännittymään kovassa vauhdissa. Muutaman kerran on aiemmin hevonen lähtenyt viemään vaarallista vauhtia ilman, että olisi ollut toivoakaan hiljentämisestä edes alamäessa, umpimetsässä tai liikenteessä niin se pelko kytee jossain tuolla alitajunnassa. Blendan kanssa siitä on päässyt lähes kokonaan irti. Vauhti ei enää haittaa ja osaan rentoutua. Meillä on oikein mukavia lenkkejä kahdestaan. Blenda on ihan superkiltti ja kuuntelee minua ja luottaa myös jos tulee jotain pelottavaa vastaan niin menee silti eteenpäin mukisematta.



Kävin myös viime viikolla Blendan  kanssa lähistöllä lenkillä ja Blenda oli aika pörheänä kun lähestyttiin tuota metsälenkkiä kun tiesi, että siellä sitten pääse painamaan. Hyvin meni silti. Metsätie haarautuu vasemmalle ja oikealle ja kummassakin päässä on kääntöpaikat tukkirekoille, sellainen ympyrä, missä pääsee autolla kiertämään. Olen Blendalla tehnyt vielä toistaiseksi niin, että menomatkalla päästellään lujaa, päässä pysähdytään, rapsutellaan ja ehkä mussutetaan porkkanaa ja sitten kävellään rennosti kotiin. En halua, että tulee sellaista päähänpinttymää, että kotiinpäin käännyttäessä lähdetään täysillä takaisin. (Simolta oli aika hankalaa kitkeä tuo tapa pois, kun Simo kotiinpäin käännyttäessä pukitti kesken käännöksen ja lähti painamaan täysillä kotiinpäin. Harjoiteltiin tuosta pois rauhoittumalla, pysähtymällä, seisoskelemalla ja mussuttamalla porkkanaa käännöksessä ja kävelemällä rennosti pitkällä ohjalla kotiinpäin. Enää ei Simokaan jännity niin kotia kohti käännyttäessä)

Jostain on se ratsastusmotivaatio taas löytynyt aurinkoisten keväisten päivien myötä, Ja kun on mukavia hevosia joiden kanssa touhuta mitä itse haluaa, sekä yksi huoli vähemmän kun luotettavat vuokraajat liikuttavat hevosia niin ei itse tarvitse stressata hevosten liikutuksesta. :)

Kommentit

Suositut tekstit