Kärryttelyä

8.12.2014 Simolla oli sen verran rankka loppuviikko, että sai lepäillä lauantaina. Sunnuntaina laitoinkin ensimmäistä kertaa kärryt perään. Vähän teki tiukkaa kun Simolla on niin iso maha. Kärryt on muutenkin max 147 cm säkäiselle tarkoitettu, joten ovat Simolle hieman pienet. Hevosten kärryt olisivat Iitulle liian isot, joten siksi päädyin noihin. Valjaat ovat Cob -kokoa ja varsinkin mäkivyön kanssa oli hankaluuksia kun Simolla on niin pitkä selkä, että vyö jäi pyllyn päälle. Noh, tämä olikin vain kokeilu pihatiellä ja pellolla. Minulta löytyy onneksi toinenkin mäkivyö, full kokoa, joten täytynee vaihtaa se valjaisiin.


Nämä kärryt ovat muuten Viljar Shopin Oxer -kärryt. Valjaat ovat Pfiffin valjakkovaljaat.

Laitoin Simolle kasan heinää nenän eteen, jotta sain rauhassa valjastaa. Siinä menikin aikaa kun en tiennyt, mikä remmi menee minnekin. Mietin, että uskallanko laittaa kärryt suoraan perään kun en tiennyt onko Simolla aiemmin ajettu vai ei. Laitoin kärryt perään ja ihan vain talutin Simoa alkuun. Lähtökin oli melko jännä, koska piti peruuttaa pois seinän vierestä. Peruutus onnistui ja päästiin liikkeelle. Taluttelin pihatien ja siirryin sitten taakse ohjaksiin. En siis istunut vielä kärryyn, vaan kävelin kärryjen takana samalla ohjaten. Mentiin pellolla kierros ja nousin kärryille. Käveltiin pellolta pihaan ja pihatiellä Simo nosti ravin pelkästä maiskutuksesta (ajoraippa oli myös mukana) ravikin sujui hyvin, eikä Simo ollut moksiskaan rämisevistä kärryistä. Tämä ajo täytyy lisätä Simon viikko-ohjelmaan, koska Simokin vaikutti tykkäävän kärryttelystä. Täytyy seuravaksi lähteä tukkitielle kärrytteleen.

Simon viikko-ohjelma on tällä hetkellä seuraava;
Ma ratsastusta/ vapaata
Ti Maiju ratsastaa, hikiliikuntaa
Ke Simon vapaa
To Maiju ratsastaa hikiliikuntaa
Pe raskas kouluvalmennus / vapaata
La maastoilua, kestävyyttä
Su maastoilua/ kärryttelyä

Syy, miksi viikolla on noin paljon vapaata johtuu ihan siitä, että pimeässä ei pääse oikein ratsasteleen. Vaikka lopetan työt jo kolmelta, tulee pimeä jo neljältä. Vielä ei ole luntakaan, joka valaisisi. Otsalampun kanssa on kurja kulkea pimeitä teitä ja autot, jotka tulevat pitkät päällä vastaan ovat ikäviä.

Eläinlääkäri kävi tänään antamassa tehosterokotteet Iitulle ja Rasmukselle. Seuraava tehoste on 6 kk:n päästä. Simolla on rokotukset kunnossa niin ei tarvitse rokotella. Toivon, että nämä kurakelit olisi jo ohi ja tulisi pakkaset. Ainakin pakkaset jos ei lunta tule.Iitu näytti tältä kun hain sen harjaukseen;



Kommentit

  1. Saako udella mihin Iitu on lähdössä ratsutukseen? :)

    VastaaPoista
  2. Toki saa, Iitu lähtee tammikuuksi Toiviaisen Idalle eli Iitulle (Iitu lähtee Iitulle ratsutukseen, heh! ;D) Ylöjärvelle. Tyttö pääsee onneksi ulkokarsinaan, koska paksussa talvikarvassa olisi tallissa mahdottoman kuuma. Samalla tulevat tutuksi niin kenttä kuin maneesi. :) Ajattelin, että parempi näin kun meillä ei ole omaa kenttää ja kentän tai maneesin vuokraus naapuritalleilta + aikataulujen sopiminen menisi aika hankalaksi..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit