Paluu säännölliseen valmennussykliin

Olen päättänyt, että yritän vähintään joka toinen viikko päästä valmennukseen. On yksinkertaisesti pakko niin oman kunnon kuin Iitunkin kunnon osalta. Yleensä humputtelen yksinään Iitun kanssa kentällä ja kuvittelen, että Iitu menee kivasti, mutta ei se oikeasti mene. Jonkun pitää olla minua käskemässä ja minulta vaatimassa, sillä muuten ei tule mitään kehitystä. 

Muutamaan kouluvalmennukseen olen tämän talven aikana ehtinyt osallistua ja pari istuntatuntia on ollut myös. Viimeisin valmennus oli viikko sitten. Olin pahaksi onneksi ollut 2 viikkoa flunssassa ja minulla oli antibioottikuuri päällä poskiontelotulehdukseen. Luulen, että tuo sairastaminen verotti myös voimia, mutta silti olen aivan surkeassa kunnossa.

Olin aivan loppu jo alkuravien ja ensimmäisen tehtävän jälkeen. Siinä kohdassa kun alettiin vasta ottamaan laukkaa olisin jo voinut lopettaa. Mutta ei.. eikä siitä laukastakaan mitään tullut. Aivan hirveää räpellystä kun en vaan jaksanut ratsastaa kunnolla, sitten tuli kunnon ajolähtöjä kiitoravin kautta ja kun hätäännyin ja aloin kiirehtiä. Karmeasta laukkatehtävästä huolimatta Iitu esitti loppuraveissa kerrassaan upeaa ja isoa ravia. Itsehän hytkyin ja hyllyin selässä vatkaten vimmatusti käsillä ja jaloilla. Harmitti epäreilu ratsastukseni Iitua kohtaan varsinkin kun Iitu esitti parastaan.

Tästä sainkin uutta motivaatiota valmentautua säännöllisesti. Iitulta löytyy myös liikettä, kun sen saa vain kaivettua esille. Minun tulee taas keskittyä ratsastukseen, eikä hätäillä ja pikkuhiljaa nostella kuntoa. Olen koko kesän käynyt pitkiä vaunulenkkejä, mutta niistä ei ollut kyllä mitään hyötyä lihaskunnon osalta. Vatsakin on pelkkä tyhjä nahkapussukka, tai ainakin siltä tuntuu kun vatsalihaksia jaksaa jännittää pari sekuntia ja sitten koko paletti levähtää.

Instagramin puolelta löytyy video Iitun hienosti ravista ja meikäläisestä vatkaamassa kyydissä käsillä ja jaloilla. Noh, ei muuta kuin treeniä, treeniä. Tästä on suunta vaan ylöspäin!