Blendan varsamasukuvia - tiineyttä jäljellä 110 vuorokautta

Blendan tiineys on edennyt oikein mukavasti. Nyt on 8. tiineyskuukausi menossa. Vielä on jäljellä yksi virusaborttirokote maaliskuulla. Ruokinnan suhteen en ole tehnyt muutoksia, muuta kuin lisännyt E-vitamiinia.  Blenda saa tällä hetkellä 1dl St. Hippolyt Kräuter-Mineralien,  1dl proguttia, 1 dl mashia, 0,5 dl hamppua, 1 rkl ruusunmarjarouhetta, 1-2 mittaa Racing e-vitamiiniliuosta. Keskustelin eläinlääkärin kanssa, joka oli samaa mieltä siitä, että vuonohevonen ei alkuperäisrotuna tarvitse valkuaislisää, lihoo vaan turhaan siitä. Toki jos tilanne vähän siltä näyttää, voi ruokaan lisätä hieman soijaa tai muuta valkuaisrehua.

Otettiin Blendasta viime viikonloppuna pellolla tiineyskuvia. Ilokseni huomasin, että ruokinta taitaa olla aika hyvin tasapainossa, sillä kaikilla hevosilla loistaa markkapallerot turkissa. Blendan maha tuntuu vaan kasvavan ja kasvavan erityisesti alaspäin. Mahtaakohan hipoa jo maata toukokuulla..

Blendalla on Iitun näyttelysuitset päässä



Tiineydestä huolimatta Blenda on ollut oikein energinen ja sähäkkä. Tiineyden alussa Blenda oli tyynen rauhallinen, mutta loppupuoliskolla on alkanut sähläämään ja on kovin malttamaton. Virtaa on huimasti ja maastolenkeilläkin Blenda pinkoo hurjaa kyytiä. Pohkeita en ole antanut Blendalle enää, vaan pyytänyt äänellä ja Blenda on aikalailla itse määrittänyt askellajin. Satulakin tekee jo tiukkaa kun maha työntää sitä eteen. Simon leveimmät satulat on myös olleet Blendalla muutamaan otteeseen selässä.



Päärynämahat(t)

Kommentit

Suositut tekstit