-100 kg tammikuusta, kesän suunnitelmia ja muita kuulumisia

Heinämäärän vähentäminen on tuottanut tulosta ja Simolta on lähtenyt 100 kg pois reilussa kolmessa kuukaudessa. Eli nyt ollaan asettamassani tavoitepainossa, alle 500kg. Painomitta näytti nimittäin 498kg.(Tammikuulla painomitasta loppui pituus kesken päättyen 600kg..) Tähdätään kuitenkin ihannepainoon, 450 kg. Tämän kesän rotunäyttelyä ajatellen ja lisäksi se helpottaa Simon jalkoihin kohdituvaa rasitusta. On kevyempi kulkea ilman valtavaa massaa. 

Simon kanssa perjantaina ajelulla

-100kg, vielä on mistä nipistää


Näyttelyt sinänsä ovat vielä kysymysmerkki. Ajattelin Simon ja Iitun sinne viedä, mutta se riippuu ihan siitä, onko Blenda tuolloin vielä orin kanssa laitumessa ja missä kunnossa Iitu ja Simo ovat. Nyt on Ypäjällä kansallisen poninäyttelyn 40 -vuotisjuhlanäyttely, mutta ensivuonna olisi Vuonohevosyhdistyksen 30 -vuotisnäyttely, jossa kannattaisi kantakirjata Iitu norjalaisen tuomarin arvostelun alla. Tuo ensivuoden näyttely taitaa mennä kyllä mönkään varsomisten vuoksi. Ellei sitten ehtisi Iitun varsaa viemään tammat ja maitovarsat luokkaan. (Jos Iitu edes tiinehtyy ja varsa säilyy tällä kertaa loppuun saakka matkassa mukana..)

Yhden harjauskerran sato Simon norjalaista villapaitaa

Iitu vaihteeksi kärryjen edessä


Siinä tulikin viitattua jo osittain kesän suunnitelmiin. Iitu lähtee kuukauden päästä taas Ylöjärvelle Trollgutenin luo kuukaudeksi laitumeen. Sovittiin, että vien Iitun 13.5. tai 20.5. Iitu on suoraan kaksi kiimakiertoa Rollen luona ja hakiessani Iitun Juhannuksen aikoihin kotiin, vien Blendan Rollen luo, eli teen vaihdon. Helpointa olisi viedä molemmat tammat yhdessä, mutta Simoa ei voi jättää yksin, mikä tuottaa haasteita. Miksi päädyin astuttamaan molemmat? Olen sen verran pessimisti, että meikäläisen huonolla tuurilla Iitu luo taas varsan.. tai jos käykin niin onnellisesti, että molemmat varsat syntyy terveinä, on varsoilla silloin seuraa toisistaan. Niin pitkälle, en ole ajatellut, että kumman varsan pidän, vaiko molemmat. Tilat ovat kuitenkin rajalliset..mutta se selvinnee aikanaan.. Ties vaikka vähän laajennettaisiin ;)

Kauriit pujahtivat hevosten laitumeen sähkölankojen välistä.

Iitu uneliaan näköisenä

Iitu tarkkailee kauriita

Muutoin menee ihan mukavasti, lauantaina on perinteiset pihatontyhjennystalkoot ja ennen talkoita, kukonlaulun aikaan kouluvalkku maneesilla. Menen itse tuolloin Simolla. Hevoset ovat olleet mukavan leppoisia viime aikoina. Allergiat ei ole vielä vaivanneet Iitua juurikaan. Jonkin aikaa sitten yski muutaman kerran, mutta Equivent -kuurilla meni sekin ohi. Iitu vaan laihtuu tuskallisen hitaasti, vielä olisi 20-30 kiloa painoa pudotettavana ennen naimahommia.

Blenda esittelee uutta satulahuopaansa

Kommentit

Suositut tekstit